Kiinnostaako futisreissu Saksaan, mutta et ole vielä saanut aikaiseksi lähteä? Tai olet ehkä käynyt, mutta homma ei ole toiminut niinkuin piti tai lippujen hankinnan kanssa on ollut ongelmia? Tässä vinkkejä onnistuneeseen Saksan futismatkailureissuun.

Saksan Bundesliga on yleisömääriltään Euroopan suosituin futissarja. Keskimäärin noin 38 000 katsojaa ottelua kohti talsii stadioneille viikottain eikä ihme, sillä peli on viihdyttävää, tunnelma paskimmillaankin hyvää ja käytännön järjestelyt toimii. Lisäksi Saksa on maana futismatkailijan kannalta huomattavasti edullisempi kuin esimerkiksi Englanti. Pääsyliput peleihin maksaa keskimäärin noin 40 euroa, kun Englannin Valioliigassa joudut pahimmillaan pulittamaan matsilipuista jopa puolet enemmän. Ja mikä parasta, tunnelmaltaan aivan huikeat seisomakatsomot ovat edullisimpia, sillä alle 20 eurolla pääset miltei jokaisen Bundesligajengin fanikatsomoon, jos vaan satut liput sinne saamaan. Mutta ennen kuin siellä Saksassa ollaan, niin kannattaa tehdä matkavalmisteluja ja niistä lisää seuraavassa.


Lennot
Helsingistä pääsee suorilla lennoilla Berliiniin, Hampuriin, Frankfurtiin, Müncheniin, Stuttgartiin sekä Düsseldorfiin eli futismatkailun kannalta juuri oikeisiin paikkoihin. Itselläni on tapana heti otteluohjelman julkaisun jälkeen laittaa pyörät rullaamaan ja sopia matkaseurueen kanssa potentiaalinen viikonloppu matka-ajankohdaksi. Lennot haluttuun kohteeseen kannattaa ostaa mahdollisimman pian, jotta saat ne edullisemmin. Eniten futistarjontaa löytyy, kun lennät Düsseldorfiin, mutta otteluohjelmaa katselemalla voit miettiä itsellesi sitä parhainta vaihtoehtoa.

Otteluohjelma ja matsiliput

Kahden ylimmän sarjatason, Bundesligan ja 2. Bundesligan otteluohjelmat julkistetaan kesäkuussa. Pelit Saksassa pyörähtävät käyntiin Bundesligan osalta elokuussa ja 2. Bundesligan jo heinäkuun lopulla. Kausi päättyy toukokuussa, joten jos menet futiksen takia Saksaan niin keskikesää kannattaa välttää. Pelipäivät sijoitetaan perjantai-sunnuntai väliselle ajalle muutaman arkikierroksen lisäksi ja ne lukitaan yleensä 2-3 kuukautta ennen pelipäivää. 3. Ligassa myös maanantai on pelipäivä, mutta ei mikään kovin pidetty sellainen.
Osa seuroista saattaa laittaa matsiliput myyntiin jo ennen virallisen pelipäivän vahvistamista, mutta yleensä ne tulevat vasta kun pelipäivät on tiedossa. Liput myydään seurasta riippuen ensin jäsenille ja sen jälkeen jäljelle jääneet yleisessä myynnissä kaikille halukkaille. Kannattaa ottaa heti selvää milloin yleinen myynti alkaa, jotta et nuku onnesi ohi. Suosituimmat seurat (Bayern München, Dortmund ja nykyisin myös Union Berlin, FC St. Pauli, Leverkusen ja Eintracht Frankfurt) myyvät matsinsa usein loppuun jo jäsenille, mutta muiden seurojen peleihin lipunhankinta on kohtalaisen helppoa. Kannattaa myös muistaa, että esim. Dortmundiin ja Müncheniin saatat saada lippuja myös vierasjoukkueen kautta.
Ei pidä myöskään unohtaa Saksan alasarjoja, sillä 3. Ligan tietyt joukkueet vetävät jopa 15-20 000 katsojaa ottelua kohden. Myös nelostason Regionalligassa on etenkin Itä-Saksan puolen joukkueita, jotka ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia. Jos esimerkiksi saat liput Leipzigin derbyyn, niin kokemus on varmasti unohtumaton. Suosittelenkin etenkin itäisen Saksan Nordost-lohkoa mikäli matkaat Berliinin suuntaan.
Suosittelen lippujenhankintakanavaksi vain ja ainoastaan seuran omien sivujen kautta tapahtuvaa lipunmyyntiä. Jos ainoa peli mikä Saksassa kiinnostaa on Dortmund – Bayern München niin on oma häpeäsi, jos joudut maksamaan lipusta mustan pörssin kautta useita satasia.
Seurojen lipunmyyntijärjestelmiin kannattaa rekisteröityä etukäteen ja muutenkin tehdä vähän tutkimusta kuinka järjestelmä toimii, minne haluat paikat jne. ennen lippujen ostamista, niin vältät ikävät yllätykset tosipaikan tullen. Vielä muutama vuosi sitten osa seuroista saattoi postittaa liput Suomeen, mutta nykyään kaikkien joukkueiden liput saat ostettua Print-at-Home -meiningillä tai ladata suoraan Walletiin. Otteluliput tulevat myyntiin seurasta riippuen 1-6 kuukautta ennen peliä. HUOM! Kannattaa seurata Bundesligan kotisivuilta milloin pelipäivät lukitaan, sillä alustavissa otteluohjelmissa on vain otteluohjelmien runkopäivät merkitty. Normaalisti pelipäivät varmistuvat 2-4 kuukautta aikaisemmin.

Tässä vielä linkit jokaisen Bundesligan ja 2.Bundesligaseuran sekä mielenkiintoisimpien 3. Liga ja Regionalliga -seurojen lipunmyyntijärjestelmiin kaudella 2025-2026. (Päivitetty 4.7.2025)
Bundesliga:
1. FC Union Berlin 1. FSV Mainz 05 Bayer Leverkusen Borussia Dortmund Borussia Mönchengladbach Eintracht Frankfurt FC Augsburg FC Bayern München FC St. Pauli Hamburger SV RB Leipzig SC Freiburg SV Werder Bremen TSG 1899 Hoffenheim VfB Stuttgart VFL Wolfsburg2.Bundesliga
1. FC Magdeburg 1. FC Nürnberg DSC Arminia Bielefeld Eintracht Braunschweig FC Schalke 04 Fortuna Düsseldorf Hannover 96 Hertha BSC Holstein Kiel Karlsruher SC SC Paderborn SC Preußen Münster SG Dynamo Dresden SPVGG Greuther Fürth SV Darmstadt 98 SV Elversberg VfL Bochum 1848 3.Liga Alemannia Aachen 1. FC Saarbrücken FC Ingolstadt 04 FC Hansa Rostock MSV Duisburg Rot-Weiss-Essen SSV Jahn Regensburg SSV Ulm 1846 SV Waldhof Mannheim SV Wehen Wiesbaden TSV 1860 München VfL Osnabrück Regionalliga 1. FC Lokomotive Leipzig BSG Chemie Leipzig FC Carl Zeiss Jena FSV Zwickau Kickers Offenbach SV Babelsberg 03 SV Stuttgart KickersHotellit ja kulkeminen Saksassa
Jos menet vain yhteen peliin reissullasi, niin yksi hotelli riittää hyvin, mutta jos tarkoituksenasi on kierrellä pitkin Saksaa, niin voi olla järkevämpää ottaa jokaiselta pelipaikkakunnalta hotelli, etenkin jos etäisyydet ovat suuria. Näin ollen pystyt pelin jälkeen jäädä fiilistelemään kaupungin menoa tai ainakin näkemään nopeasti uusia mestoja.
Juna on helpoin kulkuväline Saksassa ja jos mukana on yli viiden hengen ryhmä, ovat ne myös todella edullisia. Esimerkiksi Hampurista Berliiniin edestakaisin pääsee muutamalla kympillä. Ja mikäs sen mukavampaa kuin istua hyvässä porukassa junassa, katsella maisemia ja hörppiä muutama olut. Lyhyet etäisyydet eivät usein yli kymmentä euroa maksa ja aika usein matsipäivinä voit matkustaa lähijunissa myös matsilipulla.
Muuta tärkeää
1) Mene ajoissa stadionille!
Saksassa ei todellakaan mennä stadionille 10 minuuttia ennen matsin alkua, vaan mielellään vähintään tuntia aikaisemmin. Ennen sitä kannattaa hakeutua hyvissä ajoin kotijoukkueen fanien suosimiin paikkoihin, kuten pubeihin, niin pääset nauttimaan matsitunnelmasta jo ennen stadionia. Stadionilla kannattaa kierrellä fanikauppa ja muut pakolliset nähtävyydet ennen matsia sekä ottaa pari tuoppia tunnelman nostattamiseksi. Jos olet onnistunut saamaan seisomakatsomoon liput, niin mene vähintään 45 minuuttia ennen matsin alkua jo katsomoon, sillä parhaat paikat viedään heti. Ja hei, jos ei seurahymnin kuuleminen ennen peliä täyden stadikan laulamana sytytä niin mikä sitten?

2) Käytä käteistä stadioneilla
Käteinen raha on edelleen kovaa huutoa Saksassa, joten voi olla ihan hyvä idea nostaa sitä ennen kuin menet stadionille. Korttikin kelpaa nykyään jopa Saksan maalla, mutta ainakin bisset ja pientä purtavaa on nopeaa ostaa käteisellä etenkin katsomossa, jossa siis saa ja pitääkin olla tuoppi kädessä. Osalla stadioneista käteinen on korvattu stadionkortilla, jonne ladataan rahaa ja ylijääneen summan saa takaisin jälleen käteisellä.


3) Käyttäydy
Saksassa harvoin fanien meno menee sikailuksi vaikka olut onkin olennainen osa kulttuuria. Miksi siis tahria Suomi-kuvaa vetämällä överit? Nauti pelistä, fiilistele tunnelmaa äläkä urpoile.
Terveisin,
wannabe lederhosen Laamanaama

Ps. Tässä vielä kootusti matkaraportteja eri puolilta Saksaa!
Köln, Leverkusen ja Düsseldorf 2013
Berliini ja Dresden 2014 Hampuri -lätinää Gelsenkirchen, Mainz ja Mönchengladbach 2014 Berliini ja Potsdam 2015 FC St.Pauli-Paderborn 07 03/2016 Hannover 96 – 1.FC Köln 03/2016 Dortmund – Mainz 05 03/2016 Hertha – Borussia Mönchengladbach 11/2016 HSV – Borussia Dortmund 11/2016 RB Leipzig – Mainz 05 11/2016 Eintracht Frankfurt – Werder Bremen 04/2017 SC Freiburg – Mainz 05 04/2017 Duisburg – Greuther Fürth 12/2017 FC Schalke – 1.FC Köln 12/2017 vfL Bochum – 1.FC Union Berlin 12/2017 Hertha BSC – Freiburg 03/2018 1.FC Union Berlin – FC Erzgebirge Aue 03/2018 Hannover 96 – Wolfsburg 11/2018 FC St.Pauli – Heidenheim 11/2018 1.FC Magdeburg – Jahn Regensburg 11/2018 SV Werder Bremen – Hertha BSC 10/2022 Holstein Kiel – Fortuna Düsseldorf 10/2022 FC St. Pauli – SV Darmstadt 10/2022 FC Hannover 96 – Karlsruher SC 10/2022 Mitä maksaa kolmen yön omatoiminen futisreissu Saksaan? SSV ULM – SV Darmstadt 04/2025 FC Bayern München – FC St. Pauli 04/2025 SSV Jahn Regensburg – 1. FC Nürnberg 04/2025
Viikonpäästä Berliinissä ja Bayern München myös paikalla. Mistä löydän tiedon milloin liput tulevat myyntiin? Tulisi olla nopeana ettei missattais matsia. Kiitos etukäteen!
TykkääLiked by 1 henkilö
Moi, liput on myyty loppuun jo maaliskuussa eikä virallista kautta ole enää mahdollista saada niitä. Liput menivät 45 minuutissa kun myynti alkoi 😦
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Bundesliigaa paikan päällä, vihdoinkin! – Lähtöportti