Nollat tauluissa Berliinissä osa 1/2

Matkaraportti Berliinin futisviikonlopusta 10-11.3.2018. Ensimmäinen osa.

Monet suomalaiset futisfanit olivat jo kesällä 2017 ympyröineet maaliskuisen viikonlopun Bundesligan otteluohjelmasta. 10-11.3.2018 sattui nimittäin siitä harvinainen tilanne, että Berliinin kaksi suurinta jalkapalloseuraa, Hertha BSC sekä Union Berlin pelasivat ottelunsa peräkkäisinä päivinä. Siinä onkin jo tarpeeksi syytä varata lennot kaupunkiin ja näin olikin erittäin suuri määrä härmäläisiä tuntunut tekevän.

Itse en alunperin ollut ajatellut Berliiniin matkustella, mutta lopulta alle satasen lennot ja serkun myyntipuheet olivat niin hyvä kombo, etten voinut olla tarttumatta tilaisuuteen. Niinpä heti uudenvuoden kunniaksi oli lennot varattu ja samalla alkoi myös futislippujen metsästys.

Lensimme Berliiniin EasyJetin juuri alkaneella uudella reitillä ja painelimme perjantain iltalennolla kaupunkiin. Perillä olimme vasta 22.00, mutta ehdimme kuitenkin mainiosti nauttia pari olutta hassusti hotellin vieressä sijainneessa Hofbräu Münchenissa. Olut oli saman hintaista kuin Suomessa, tosin sillä erotuksella että Saksassa sillä rahalla sai litran, kun Suomessa olisi pitänyt tyytyä 0,4 litraan.

Lauantai 10.3 @ Berliini

Vaikka olisikin hitosti uskottavampaa kertoa siitä kuinka homma repesi heti lapasista ja löysimme itsemme aamulla kaupungin villeimpien bileiden jatkoilta, niin ikävä tuottaa pettymys. Heräilimme semi-fresheinä jo kahdeksan aikaan ihan ikiomasta hotellihuoneesta ja hipsimme alakertaan aamupalalle. Alexanderplatzin välittömässä läheisyydessä oleva H2-hotellimme oli sijainniltaan erinomainen ja eikä aamupalahommissakaan ollut valittamista, joten aamut lähtivät hyvin käyntiin. Serkulleni Berliinin visiitti oli ensimmäinen, joten plääninä ennen päivän ottelua oli kiertää pakolliset nähtävyydet alta pois ja keskittyä sen jälkeen olennaiseen eli futikseen ja sen lieveilmiöihin, kuten oluenmyyntipaikkoihin. Onnistuimme tässä suunnitelmassa kirjaimellisesti mukiinmenevästi.

IMG_9281_IMG_9289_

Kello oli hädin tuskin ylittänyt aamuyhdeksää, kun talsimme jo TV-tornin ohitse kohti Spree-joen vartta. Olin voittanut loppusyksyn Saksan matkailuyhdistyksen tilaisuudesta kahden hengen majoitusvoucherin erääseen hotelliin sekä 72 tunnin Berlin Cardin, joten ensitöiksemme haimme ilmaiset matkakortit läheisen Visit Berlinin toimipisteestä. Hotellilahjakorttikin oli tarkoitus käyttää kyseisellä reissulla, mutta koska samaan aikaan kaupungissa järjestettiin Euroopan suurimmat matkailumessut, niin kyseinen hotelli päätti yksimielisesti ettei silloin voinutkaan voucheria käyttää, vaikka hotellissa oli tilaa. Pitäkää tunkkinne.

IMG_9282_

Seuraavan parin tunnin aikana näytin serkulleni parhaat ja pahimmat turistikohteet Brandenburgin Torista Check Point Charlieen, kunnes päätimme suunnata bisselle Kreuzbergin rosoiseen kaupunginosaan. Kyyppäri oli juuri saanut ovet avattua ja puhdisteli juomalasejaan, kun marssimme tiskille tilaten kolmen euron tuopit. Yllätyimme itsekin, että ensipuraisu tapahtui vasta klo 11 jälkeen.

IMG_9325_
Ei forumistit, hän ei ole serkkuni.

IMG_9327_

Hertha Berlinin ja SC Freiburgin matsi Berliinin olympiastadikalla alkaisi 15.30, joten ennen kahtatoista päätimme koukata kohti hotellia pienen välipalan kautta. Hetken hengähdyksen jälkeen suuntasimme Alexanderplatzin juna-asemaa kohti, mutta edellisillalla tutuksi tullut Hofbräus München-panimo osui jälleen ikävästi matkan varrelle. Zwei bier bitte ja sitten junaan. Pelin alkuun oli vielä reilut kaksi tuntia, kun juna alkoi lähestymään Olympiastadionin S-bahn pysäkkiä.

IMG_9335_IMG_9337_

Bundesliga: Hertha BSC – SC Freiburg @ Berliinin Olympiastadion

Olen vieraillut olympiastadionilla neljä kertaa aiemmin ja jo ennen peliä oli tiedossa, ettei illan vastustaja SC Freiburg, eikä tosin aina Herthakaan, herätä kovinkaan suurta kiimaa berliiniläisten joukossa. Freiburg on Bundesligan pieni ja sympaattinen seura, mutta kun etäisyyttä kaupunkien välillä on 800 kilometriä, ei joukkueiden välillä ole minkäänlaista viha-rakkaussuhdetta. Niinpä odotettavissa oli noin puolillaan oleva Olympiastadion. Toinen vaihtoehto Herthan pelille oli reissu Hampuriin ja St.Paulin peliin, mutta aikataulullisesti siinä ei oikein ollut ideaa. Päästäksemme paremmin tunnelmaan käsiksi, olin hommannut meille liput Herthan fanipäädystä yläkatsomon toiselta riviltä 22 euron kappalehintaan. Joukkueet olivat 25.Bundesligakierroksen jälkeen sijoilla 12. ja 13., kolmen pisteen päässä toisistaan, joten etenkin sijalla 13. olevalla Freiburgilla oli pieni pelko pyllyssä, että se saattaisi joutua vielä karsimaan sarjapaikastaan.

Ennen stadionporttien sisäpuolelle menoa päätimme maistella parit oluet ottelutunnelmaa haistellen. Berliinin keskustan puolella pelipäivä ei näkynyt millään lailla, mutta stadionin läheisyydessä oli sentään hieman actionia. Mellakkapoliisit ja kotijoukkueen kannattajat katselivat rauhallisena, kun muutama kymmenen Freiburgin fania saapuivat lippuineen paikalle.

IMG_9338_IMG_9340_IMG_9346_IMG_9348_

Virkistävien märkien jälkeen kävimme hakemassa matsiliput Ostkurven Will Call-lippupisteestä. Homma toimii siten, että ulkomaalaisten asiakkaiden ostamat liput noudetaan henkkareilla kyseisestä kojusta. Sinällään outo ratkaisu, sillä print-at-home -lippu olisi vähintään yhtä kätevä, mutta toisaalta stadikalta saadut liput ovat parempia muistoja eikä tarvitse pelätä, että printtiliput katoaisivat matkalla stadikalle.

IMG_9349_

Ennen katsomoon könyämistä kiersimme historiallisen stadionin ja samalla kerroin sen historiasta sekä vaiheista sen mitä tiesin. Suosittelenkin käyttämään aikaa sen kiertämiseen ja saapumaan ajoissa peleihin. Mikäli Olympiastadion ja sen historia kiinnostaa, niin lue vaikka tästä kirjoittamastani jutusta lisää.

IMG_9352_IMG_9354_IMG_9356_IMG_9362_IMG_9365_

IMG_9373_
Olympiastadionilla on pitkä ja värikäs historia.

IMG_9379_

Vaikka stadion oli vähän turhankin tyhjä (”vain” 38 000 katsojaa), oli tunnelma Ostkurvessa ihan kohdillaan. Yläkatsomon toisen rivin paikkamme katsomossa 39.2 olivat oikein hyvät, mutta kyllähän se on niin, että juoksuradat syövät intensiteettiä todella tehokkaasti ja kun pelaajat ovat 100 metrin päässä, ei otteluun pääse samalla lailla syttymään kuin muutaman metrin päästä. Ennen matsin alkua heitimme vielä nopeat morot parille suomalaiselle ja matsi oli valmis alkamaan.

IMG_9381_IMG_9389_

IMG_9391_
#kaulaliinahommat

IMG_9392_IMG_9402_

Itse ottelu on valitettavasti helppo niputtaa kahteen sanaan: kasa paskaa. Jos ei oikein yleisökään kunnolla syttynyt, niin samaa voi sanoa pelaajista. Herthalla oli pari hassua paikkaa avausjaksolla, mutta kokonaisuutena ottelu oli ehkä huonoin Bundesligapeli jonka olen paikan päällä nähnyt ja niitä on kuitenkin takana jo useita kymmeniä. Puoliajalla törmäsimme  muutaman metrin säteellä ehkä kymmeneen suomalaishessuun, terveisiä vaan Kotkaan ja kotoisaan Espooseen mikäli luette. Toiselle puoliajalle päätimme yrittää vanhaa kikkaa ja livahtaa fanikaupan läpi alakatsomon seisomapaikoille. Tämäkin temppu onnistui vain osittain, sillä itse pääsin livahtamaan katsomoon ongelmitta, mutta serkulta kysyttiin lippua. Ei siis suuria onnistumisia katsomossa eikä kyllä kentälläkään, sillä tylsä peli päättyi oikeutetusti 0-0. Hertha lähti vihellyskonsertissa koppiin, mutta 1700 Freiburg-fanille piste sentään taisi kelvata. Me serkukset suuntasimme kaikessa rauhassa kohti U-bahnia ja Berliinin keskustaa peliä asiantuntevasti analysoiden.

IMG_9406_

IMG_9412_
Ostkurvessa pääsin tappituntumaan farkkuliivimiehestä.

IMG_9427_

Loppuilta piti sisällään pizzat ja irish coffeet Alexanderplatzilla sekä muutamat oluet Kreuzbergissä hämyisissä merkeissä. Kotimatkalla HB Münchenin kutsu osoittautui jälleen liian kovaksi ja pitihän sitä käydä katselemassa kun saksalaiset hyppivät pöydällä Cotton Eye Joen ja muiden klassikkojen tahdissa.

IMG_9431_

IMG_9459_
Kiitämme HB Münchenin hotellin läheistä sijaintia.

Seuraavana päivänä oli edessä reissun pääpeli, jossa aina tunnelmallisen Stadion An der Alten Förster isäntä Union Berlin kohtaisi Erzgebirge Auen. Odotuksissa oli intiimimpi tunnelma, enemmän maaleja ja parempitasoinen peli. Mikään noista ei Herthan pelillisen pettymyksen jälkeen tuntunut kovinkaan epätodennäköiseltä.

Liput julkisiin kulkuvälineisiin tarjosi Visit Berlin, koska arpaonni oli mulle suotuisa Saksan matkailujärjestön kutsuvierastilaisuudessa.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s