Käytännön vinkkejä Kiovaan

Aika usein spontaanit ideat ovat niitä parhaita. Vappupäivänä en vielä tiennyt, että seuraavana iltana hengailen Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa. Syy yllätyslähtöön Kiovaan oli SAS:n lentäjien lakko, sillä meidän piti lähteä futisreissulle Italiaan alkuperäisen suunnitelman mukaan perjantaina 3.5, mutta koska ensimmäinen lento peruttiin lakon loppumisesta huolimatta, niin oli syytä katsella muita vaihtoehtoja. Kiova on kiinnostanut kovasti jo …

Jatka artikkeliin Käytännön vinkkejä Kiovaan

Italialaista jalkapallokulttuuria nuuhkimassa. Osa 3: Parma

5.5.2019 Milano. Muutaman edellispäivän törpöttelyn jäljiltä pöhöttynyt porukkamme keräilee luitaan milanolaisen hotellihuoneen eri nurkista. Vaikka lauantain Cremonan hulinat olikin sujunut semi-iiseissä merkeissä, oli pientä jomotusta itse kullakin. Pulumiehenä edelliskevään Tsekin reissulla kunnostautunut sankari oli jostain hankkinut kupa.. miesflunssan ja puntaroi olisiko siinä kondiksessa, että jaksaisi lähteä sateiseen Parmaan katsomaan Sampdoria-ottelua. Aamupalan jälkeen ei-joo leikki jatkui …

Jatka artikkeliin Italialaista jalkapallokulttuuria nuuhkimassa. Osa 3: Parma

Italialaista jalkapallokulttuuria nuuhkimassa. Osa 2: Derby dell’Oglio

Launtai 4.5.2019, Torino. Lauantaina oli aikainen herätys, kun Torinosta piti siirtyä Milanon kautta Cremonen kaupunkiin. Edellisen illan Derby della Mole oli käsitelty aamupalapöydässä ja ehdimme juuri ja juuri aamu ysin junaan. Tuntia, kermalikööripulloa ja oluita myöhemmin palasimme Milanoon, josta perjantaina starttasimme. Kun majoitushommat oli edellispäivänä mennyt perseelleen, niin meiltä ei löytynyt kattoa pään päälle vielä …

Jatka artikkeliin Italialaista jalkapallokulttuuria nuuhkimassa. Osa 2: Derby dell’Oglio

Italialaista jalkapallokulttuuria nuuhkimassa. Osa 1: Derby della Mole

4.5.1949. Lentokone lähestyy Torinon kaupunkia kyydissään Italian johtava jalkapalloseura AC Torino, joka on palaamassa ystävyysottelusta Lissabonista. Huono sää koituu joukkueen kohtaloksi, sillä lentokone törmää Supergan kukkulaan ja kaikki koneessa olevat menehtyvät. Grande Torinon tarina päättyi pahimmalla mahdollisella tavalla. Päivää vajaa 70-vuotta myöhemmin FC Torino kohtaa kaupungin ja koko maan ykkösjoukkueeksi vuosien saatossa nousseen Juventuksen. Alunperin …

Jatka artikkeliin Italialaista jalkapallokulttuuria nuuhkimassa. Osa 1: Derby della Mole