Vuoden 2019 matkasuunnitelmat

Vuosi 2019 on hädin tuskin edes alkanut, mutta mun matkailukalenteri alkaa olemaan jo täyteen bookattu etenkin ensimmäisen puolen vuoden osalta. Samalla kun kasvatan hiilijalanjälkeäni ja tuhoan maailman, niin tuleepahan nähtyä muutama uusi maakin. Vaikka ilmaston lämpeäminen ja siihen vaikuttavat asiat ovatkin hanurista ja niiden estäminen tärkeää, niin itse en ole näköjään ajatellut matkailua vähentää. Koitetaan …

Jatka artikkeliin Vuoden 2019 matkasuunnitelmat

Testissä Savonlinnan Seurahuone lasten ja koirien kanssa

Yhteistyössä Sokos Hotel Seurahuone Savonlinna.  Savonlinna, tuo Etelä-Savon helmi, on mun syntymäkaupunki ja vaikka olenkin sieltä muuttanut pois jo 4-vuotiaana, niin siellä tulee käytyä sukuloimassa vähintään pari kertaa vuodessa. Näin tehtiin myös joulun välipäivänä, mutta tällä kertaa vähän eri meiningillä kuin aiemmin. Perheeseemme syntyi elokuun lopussa toinen lapsi ja kun saman katon alta löytyy lisäksi …

Jatka artikkeliin Testissä Savonlinnan Seurahuone lasten ja koirien kanssa