Matkavinkki Tukholmaan – mene vesille!

Onko Gamla Stanin kadut tulleet tutuiksi ja Södermalmin kahvilatkin jo nähty? Mitäs jos seuraavalla reissulla ottaisit Tukholman haltuun vesiteitse? Tukholma on vuodesta toiseen suomalaisten suosikkikohde ja etenkin kesäisin vierailupaikkana erinomainen. Kaupunki on rakennettu aikanaan 14 saarelle, joten meri on läsnä lähes joka puolella kaupunkia. Niinpä kaupunkiin kannattaa tutustua myös vesistöjen kautta, sillä näkemistä riittää, maisemat …

Jatka artikkeliin Matkavinkki Tukholmaan – mene vesille!

Päiväksi Köpikseen – onko järkeä vai ei?

Matka alkaa aamuvarhaisella, sulla on koko päivä aikaa pyöriä kaupungilla ja olet takaisin Suomessa illalla. Tuhannet ihmiset tekevät tätä matkatessaan Tallinnaan, mutta vain harva matkustaa samalla ajatuksella Kööpenhaminaan tai muuhun lähimaan kaupunkiin. Mä tein ja nyt kerron, että oliko päiväreissussa Köpikseen mitään järkeä. Köpikseen lentää Helsinki-Vantaalta helposti ja edullisesti. Itse hyppäsin Norwegianin kelkkaan, kun bongasin …

Jatka artikkeliin Päiväksi Köpikseen – onko järkeä vai ei?

Toukokuun matkasuunnitelmat

Lumikuuroja väistellessä on hyvä käydä Suomen rajojen ulkopuolella tarkistamassa onko kevät muualla yhtään pidemmällä. Toukokuussa on edessä viikon välein kaksi matkaa, joista molemmat suuntautuvat skandinaavian pääkaupunkeihin, ensimmäinen Kööpenhaminaan ja toinen Tukholmaan. Parasta tässä on se, ettei kumpikaan näistä reissuista tule olemaan aivan tavallinen. Ensimmäisenä on vuorossa Köpis, kaupunki jossa oon käynyt kerran aiemmin, ehkä vuonna …

Jatka artikkeliin Toukokuun matkasuunnitelmat

THE THIEF Oslo – kurkistus viiden tähden hotelliin

Yhdeksän tyynyä sängyssä. Kymmenes ihan varmuuden vuoksi kaapissa. Sänkykin isompi kuin monen ensimmäisen kämpän olohuone.   Oslon Tjuvholmenissa sijaitsevan THE THIEF -hotellin motto on "Steals you away from everyday life". Pahin sana, jolla voit hotellia kutsua on tavallinen. Näin oli joku arvioinut  Tripadvisorissa ja hotellin johtaja oli ottanut siitä hieman nokkiinsa. Näillä ennakkotiedoilla lähdimme Osloon …

Jatka artikkeliin THE THIEF Oslo – kurkistus viiden tähden hotelliin

Oslo 30 tunnissa.

Hejj! Kävin ekaa kertaa Norjassa vasta nyt, vaikka maa ei ole kuin puolentoista tunnin lentomatkan päässä Suomesta. Tai no, jos tarkkoja ollaan niin oon kerran aikasemmin käynyt Gardermoenin kentällä vaihtamassa konetta ja syömässä kalleimman aamupalani ikinä, koskaan, missään. Tiesin siis vallan hyvin, että tälläisen yleensä aika tarkan rahankäyttäjän voi olla vaikea sopeutua Norjan kalliiseen hintatasoon, …

Jatka artikkeliin Oslo 30 tunnissa.

Päiväretkelle Tukholmaan tai Kööpenhaminaan

Postaus on alunperin julkaistu laamanaama.blogspot.fi -osoitteessa 30.11.2014. Tuhannet ja taas tuhannet suomalaiset seilaavat monta kertaa vuodessa muutaman tunnin laivamatkan Tallinnaan, mutta harvat tajuaa että sama aika menee kun lentää päiväreissulle Tukholmaan tai Kööpenhaminaan. Toki samanlaista viinarallia siellä ei voi harrastaa ja hinnat ovat vähän kovemmat kuin Virossa, mutta ainakin itse viihdyn Stokiksessa ja Köpiksessä huomattavasti …

Jatka artikkeliin Päiväretkelle Tukholmaan tai Kööpenhaminaan