Italialaista jalkapallokulttuuria nuuhkimassa. Osa 1: Derby della Mole

4.5.1949. Lentokone lähestyy Torinon kaupunkia kyydissään Italian johtava jalkapalloseura AC Torino, joka on palaamassa ystävyysottelusta Lissabonista. 
Huono sää koituu joukkueen kohtaloksi, sillä lentokone törmää Supergan kukkulaan ja kaikki koneessa olevat menehtyvät. Grande Torinon tarina päättyi pahimmalla mahdollisella tavalla.

Päivää vajaa 70-vuotta myöhemmin FC Torino kohtaa kaupungin ja koko maan ykkösjoukkueeksi vuosien saatossa nousseen Juventuksen. Alunperin Derby della Mole, Torinon paikallisottelu, oli merkitty pelattavaksi turman vuosipäivänä, mutta ottelu siirrettiin päivää aikaisemmaksi. Lopulta meidänkin pääseminen kyseiseen otteluun oli vaakalaudalla.

Milano 3.5.2019.

SAS:n lakko meinasi sotkea Italian pitkään suunnitellun ja odotetun futisreissun pahemman kerran. Kaksi päivää ennen lähtöä viestittelimme kuuden matkaan lähtevän uroksen kesken plan B:stä ja lopulta päädyimme varaamaan uudet lennot, kun näytti siltä ettei SAS:n lentäjät ole edes lähellä sopua.

Skyscannerit ja Momondot kävivät kuumana, kun selvittelimme mitä kautta ja millä hinnalla korvaavat lennot ottaisi. Vaikka lentoyhtiö on lähtökohtaisesti näistä hommista vastuussa, niin emme halunneet ottaa mitään riskiä ettei matka onnistuisikaan. Ja hyvä niin, sillä SAS peruutti meidän ensimmäisen etapin lennot Helsingistä Tukholmaan eikä vaivautunut edes tarjoamaan korvaavia lentoja.

Päätimme yhden sankarin kanssa tempaista ässän hihasta päivää alkuperäistä lähtöpäivää ennen ja suuntasimme torstaina 2.5. kaikista maailman maista Ukrainaan. Kiovan kautta pääsi kätevästi seuraavana aamuna Milanoon ja samalla tuli uusi maakin bongattua. Kiovasta emme nähneet kuin murto-osan, mutta sekin osa teki vaikutuksen. Muusta seurueesta kolme saapui Italiaan Saksan ja yksi Riian kautta. Kolmella eri koneella tehty saapuminen Milanoon onnistui kaikilta osapuolilta hyvin, etenkin kun Lufthansan siivin saapuneet veijarit pääsivät lentoemon suosioon sillä tuloksella, että heidän reppuun heitettiin noin 15 olutta täysin ilmaiseksi. Sehr gut!

IMG_20190503_101527_
27 vuotta vanha Ukraine Internationalin roskis lähdössä Kiovasta Milanoon.

Olin varannut Bookingin kautta reilun sadan neliön upean lukaalin poreammeilla ja muilla herkuilla Naviglin kaupunginosasta Milanosta. Matsipäivien varmistuttua noin kuukausi ennen reissua päätimme, että teemme päiväreissut sieltä jokaiseen kohteeseen. Kuitenkin kahta viikkoa ennen matkaa alunperin lauantaille merkitty Juventus-Torino derby siirrettiinkin perjantaille, jolloin saimme ohjelmaan kolme peliä, mutta sen vuoksi myös ensimmäiselle yölle piti bookata hotelli myös Torinosta, kun ilmainen peruutusaika oli Milanon kämpän suhteen mennyt umpeen.

Sovin jo aamulla ysin jälkeen Italiaan saapuneiden veijareiden kanssa, että he hakevat Milanon kämpän avaimet paikan päältä sovitusti klo 13, samalla kun itse istuin 27 vuotta vanhassa Ukraine Internationalin katiskassa jossain yläilmoissa. Milanoon laskeuduttuamme puhelin soi ja jo edellisten reissujen aikana legendaarisiin mittasuhteisiin noussut Mailapoika kertoi, että kämpässä oli tuplabookkaus eikä meillä ollut kämppään asiaa. Ensin meni lennot ja sitten vielä kämppäkin. Onneksi Bookingilta soitettiin ja kerrottiin, että jo veloitetut massit hyvitetään. Onni onnettomuudessa hommat meni tuon tuplabookkauksen myötä jiiriin emmekä olleet enää kahden kämpän loukussa, mutta olisihan tuo syönyt miestä jos homma olisi osunut vaikka pahimpaan sesonkiin.

IMG_20190503_140551_
Teetin reissuun Mailapoika-tarroja ja ensimmäinen niistä meni Milanon juna-asemalta löytyneen Paska libero-tarran viereen.

Kiihkeiden halailujen saattelemana saimme ryhmän kokoon Milanon komealla juna-asemalla ja hyppäsimme Torinon junaan. Juna oli tuskin liikahtanutkaan, kun seurasi huisa yllätys. Jätkät olivat kiitokseksi järjestelyistä tilanneet mulle illan kotijoukkueen Juventuksen pelipaidan Laamanaama-nimellä ja numerolla 19 vuoden mukaisesti. Aivan huikea ja liiankin kallis kiitos, jonka nöyränä ja kiitollisena otin tietinkin vastaan. Myös Pulumiestä muistettiin velipassilla ja kaikilla paitsi paikallisilla oli mukavaa.

Painelimme kaatosateessa kohti komeaksi kehuttua kaupunkia olutta hörppien ja mietimme, että seuraavaksi perutaan varmasti futispelit sademäärän takia, mutta niin vain Torinossa odotti mukavan puolipilvinen sää ilman pisaran pisaraa. Pienen lisämausteen alkusäädölle toi vielä mun suunnistustaidot, kun 20 minuutin kävely vaihtui 45 minuutin haahuiluksi sisäisen- ja kännykän navigoinnin petettyä pahemman kerran. Lopulta löysimme kuitenkin Lidlin olut- ja kermaliköörihyllyjen kautta oikeaan osoitteeseen. Tästä lähtien onni tuntui olevan puolellamme, sillä majoituimme aivan mahtavassa 100 neliön kattohuoneistossa, jossa meillä oli oma terassi ja pelit ja vehkeet. Tuonne olisi voinut jäädä koko reissun ajaksi, mutta se ei logistisesti seuraavien pelien vuoksi ollut mahdollista.

IMG_2785_
Torino on kaupunkina todella jees. Mee sinne!

IMG_2786_IMG_2788_

IMG_20190503_182527_
Omalla kattoterassilla viihtyi mainiosti.

Koska Suomesta tulleet janoiset miehet olivat lähteneet liikkeelle jo aamukuuden lennolla, näkyi pitkä reissupäivä jo monella. Pienen freesauksen ja läpänheiton jälkeen oli kuitenkin syytä pistää jalkaa liikkeelle ja suunnata illan päänäyttämölle Torinon Allianz Arenalle. Google Maps näytti julkisilla matka-ajaksi about tunnin, joten päätimme etsiä taksin ja taittaa seitsemän kilsan matkan sillä. Paikallinen juhakankkunen veikin kolme meistä perille mukavasti tunti ennen aloituspotkua, toisten kolmen jäädessä vielä räpläämään pallejaan hotellille.

Serie A 3.5.2019 klo 20:30 Torino. Juventus FC – Torino FC.

IMG_20190503_200639_
Illan näyttämö.

Olimme melko varmoja, ettei Derby della Moleen ole meillä mitään asiaa, kun ajattelimme että liput menevät jo Juven jäsenille, mutta väärässä olimme. Kun yleinen myynti alkoi, oli lippuja vielä kohtuu hyvin jäljellä. Juventuksen tikettien hinnat on suorastaan törkeät verrattuna muiden Serie A:n sekä Keski-Euroopan sarjojen joukkueisiin, mutta meillä kävi tsäkä. Sain haalittua viimeiset kuusi lippua yläkatsomon alariveiltä kohtuulliseen 45 euron hintaan Juven ja monen muun italialaisjoukkueen virallisen lipunmyyntisivuston TicketOnen-sivuston kautta. Muut katsomot olisivatkin maksaneet 110 eurosta ylöspäin ja se tuntui aseettomalta ryöstöltä.

Lähtökohdat otteluun

Kotijoukkue Juventus FC varmisti kahdeksannen peräkkäisen scudettonsa eli Italian mestaruuden 20.4. ja pelaa loppukauden ainoastaan kunniasta, kun sekä Mestarien Liigassa että Italian Cupissa nousi tie pystyyn ennen aikojaan. Christiano Ronaldolla on toki mahdollisuus taistella Italian maalintekijäkuninkuudesta ja miehen tietäen sen hän varmasti haluaa myös saavuttaa.

Torino FC puolestaan pelaa isoista asioista, sillä joukkueella on vielä hyvät mahdollisuudet Eurooppa-Liigaan ja jos kaikki tähdet ovat kohdillaan niin peräti Mestarien Liigaan, etenkin kun Juve-pelin jälkeen vastassa on Sassuoloa ja Empolia, jotka lähtökohtaisesti ovat torinolaisia huonompia tiimejä. Derbyvoitot ovat olleet harvinaista herkkua I Granatalle ja myös perjantai-illan kohtaamisessa oli vain yksi ennakkosuosikki Juven panoksettomuudesta huolimatta. Joukkueen tähti on Andrea Belotti, joka on viimeistellyt 12 maalia kaudella.

Sitten mentiin
IMG_20190503_193426_
Stadionin ulkopuolella oli lukuisia myyntikojuja.

IMG_20190503_195619_

Italian versio Juha Kankkusesta kiidätti meidät stadikan välittömään läheisyyteen, jossa vetäisimme burgerit ja bisset naamaan samalla väistellen yli-innokkaita tummaihoisia kavereita, jotka halusivat väkisin tunkea Juventuksen ystävyysnauhoja meidän ranteisiin. Väkisin tunkeminen saatiin kuitenkin estettyä ja lähdimme etsimään oikeaa katsomoon vievää porttia. Matkan varrelle sattunut Juve Store-kierros palkittiin kaulaliinalla, jonka jälkeen löysimme viimein oikean sisäänmenoreitin. Italiassa matsilippuihin tulee aina katsojan nimi ja tämän vuoksi myös passin tai henkilökortin täytyy olla mukana matsiin mentäessä. Tapa on aikaavievä ja myös hieman turha, mutta ilmeisesti sillä saa ylilyöntejä ja etenkin ViaGoGon tapaisten paskafirmojen kautta ostettujen välityslippujen huijauksia kitkettyä pois.

Meillä oli erittäin hyvät tontit katsomon 206 yläkaarteen ekalla sekä tokalla rivillä. Myös viiden euron bisseä sai ihan sisäänkäynnin vierestä, joten nappasimme parit oluet mieheen ja siirryimme Mailapojan ja Mieskarkin kanssa katsomon puolelle parahiksi Juven hymnit soidessa. 

IMG_20190503_201327_
Ciao!
IMG_20190503_201404_
Juventuksen stadikalla ei ole unohdettu seuran legendoja.

IMG_20190503_201550_

IMG_20190503_202834_
Kohta mennään.

Hieman yllättäen matsi ei ollut läheskään loppuunmyyty mikä on toisaalta ylikovien lippujen hintojen kannalta ihan oikein. Torinon kannattajat pitivät erinomaista mökää omassa karsinassaan eikä kotikatsomokaan hiljaa ollut, vaikkei tunnelma kovin fanaattiseksi päässytkään. Silti etenkin mun vieressä istunut nuori italiaano eli joka tilanteessa tunteella mukana. Loppuseurueemmekin saapui katsomoon tyylikkäästi myöhässä alle kymmenen minuutin pelin jälkeen – luonnollisesti kädet tuoppeja täynnä. 

Hyvässä vireessä ollut ja europaikkoja kiimaisesti metsästävä Torino siirtyi ottelussa komeasti johtoon keskikenttäpelaaja Sasa Lukicin laukauksella 18.peliminuutilla ja pisti Juventuksen tähtinipun Ronaldon johdolla tiukille. Johtomaalin jälkeen stadion oli entistä vahvemmin vieraskannattajien hallussa.

IMG_20190503_203040_
Pelin alussa nähtiin myös Juven komea tifo.

IMG_20190503_211148_IMG_20190503_213623_

IMG_20190503_215406_
Juven lakanassa kunnioitettiin Grande Torinon lento-onnettomuuden uhreja

Toiselle puoliajalle tuli hieman skarpannut Juventus ja La vecchia signora eli vanha rouva nimellä tunnettu tähtisikermä ottikin pallonhallinnan selvemmin itselleen. Puoliajan hauskin hetki sattui Mailapojan saapuessa kesken pelin katsomoon bissenhakureissultaan. Toisella rivillä oleville paikoillemme hypittiin näppärästi ensimmäisen penkkirivin yli, mutta kun Mailapoika toteutti samaa ideaa, tuli virka-intoinen järkkäri kädestä pitäen taluttamaan hänet paikalleen toista penkkiriviä pitkin. Episodi nauratti pikkaisen koko katsomoa, paitsi Mailapoikaa itseään, mutta onhan se hienoa että Mailapoikaa nöyryytetään myös Italiassa.

Pitkään päätä seinään hakannut kotijoukkue onnistui lopulta Rollen puskumaalin turvin tasoittamaan ottelun viitisen minuuttia ennen loppua. Tässä vaiheessa puolestaan Mieskarkki oli haahuilemassa katsomon ulkopuolella ja saapui stadionin juhliessa katsomoon kahdeksan oluen kanssa juuri kun olimme puhuneet, ettei enää taida ehtiä bisseäkään hakea. Niitä lipittelimmekin kaikessa rauhassa matsin päätyttyä katsomossa, kunnes kymmenkunta järkkäriä tuli häätämään meidät pois kliiniseltä stadikalta.

IMG_20190503_221046_
1-1. Koko stadion huutaa Ronaldoa.
IMG_20190503_222415_
Peli päättyy tasuriin. Vierasfanit ovat tyytyväisiä, mutta kotijoukkueen kannattajat pettyneitä.

IMG_20190503_223214_

IMG_20190503_223451_
Mieskarkki bissetelineenä.

Jälkipuinnit

Ensikosketus Serie A:han oli otettu perinteisen Derby della Molen merkeissä. Mulle enemmän tuttuun saksalaiseen futikseen verrattuna tunnelma ottelussa oli hieman keskiverto 1-2.Bundesligan ottelua vaisumpaa, mutta joka tapauksessa erittäin hyvää. Juventus on pelannut 120 vuotta pystyraidallisilla paidoilla, mutta nyt huhuissa on liikkunut uudet pelipaitakuosit, jotka tuhoaisivat paitaperinteen totaalisesti. Tämä sekä lippujen korkeat hinnat onkin raivostuttanut Juven ultrat ja seurajohto on saanut osumaa oikealta ja vasemmalta mikä vaikuttaa luonnollisesti myös ottelujen tunnelmaan.

Itse ottelu oli hyvätasoinen ja vaikka matsin taktisen puolen puolen seuraaminen jäi meiltä sivuosaan (kukaan muistanut seuraavana päivänä nähneensä kuutta keltaista korttia), niin Juventus, derby ja Cristiano Ronaldo oli hieno nähdä paikan päällä.

Juventus – Torino 1-1

0-1 18. Lukic

1-1 84. Ronaldo

Yleisömäärä 38 530.

IMG-20190504-WA0007_
Kiitokseksi saatu pelipaita ja Allianz Arena.

Allianz Arena on tyylikäs stadion, joskin mun makuun vähän liian kliininen sekä muovinen ja hieman vaikean matkan päässä Torinon keskustasta.

IMG_20190503_223747_

IMG_20190503_224446_
Tällä spåralla pääsee reilussa 30 minuutissa keskustaan.

IMG_20190503_224922_

Loppuilta sujui hauskoissa tunnelmissa, kun kävimme nostamassa paikallisen pizzerian liikevaihtoa kahdeksan pizzan muodossa, jotka saimme melkein onnistuneesti tuomaan myös kämpille. Vastuun kantamisesta saanut, viiden vuoden tauon jälkeen Laamanaaman halpamatkoille osallistunut, Hermanni (nimi muutettu) onnistui jo kolmenkymmenen metrin jälkeen paiskaamaan kaksi laatikkoa maahan, josta kuulikin sitten koko reissun. Liekkö jo aamulennolla Lufthansan lentoemojen reppuun heittämät ylimääräiset oluet tehneet Hermanni-Expressille tehtävänsä?

IMG_20190504_002804_

Kiitämme:

  • Torinon viehättävää kaupunkia sekä komeaa, joskin hieman muovista Allianz Arenaa. Seuraavan kerran tulee todennäköisesti nähtyä Torinon kotipeli Juven sijaan.
  • Hotelli Alpi Resortia ja sen kuuden hengen huonetta kattoterassilla.
  • Lidlin kermalikööriä.
  • Tunnelmaa ottelussa.
  • Jätkien mulle tilaamaa pelipaitaa.

Moitimme:

  • Stadikan sijaintia, mutta taksilla ja julkisilla pääsee kun on ajoissa. Taksilla kannattaa mennä suoraan oman sektorin eteen, jos mahdollista.
  • Omaa suunnistustaitoa.
  • Pizza-Hermannin tasapainoa.

Vaikka ulkomailla nähtyjä pelejä on kertynyt vyölle jo viitisenkymmentä, oli tämä reissu ensipuraisu Serie A:han ja italialaiseen jalkapalloon ylipäänsä. Viimeiset kuukaudet olen yrittänyt oppia ymmärtämään maan jalkapalloa, sen kulttuuria sekä syitä ja seurauksia. Ruutu+ on näyttänyt pelejä, muutama kirja on ollut silmien edessä ja kymmenet nettisivut tulleet tutuksi, jotta pääsen tarpeeksi sisälle italialaiseen jalkapalloon, calcioon. Lopullisen inspiraation tähän reissuun antoi Jukka Pakkasen uusintapainos San Siron uneksijasta, jonka sain luettavakseni viime kesänä.

Laamanaaman lutuuripisteet Juventus – Torino ottelulle 8,5.

IMG-20190503-WA0006_

-Laamanaama

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s