Nollat tauluissa Berliinissä osa 1/2

Matkaraportti Berliinin futisviikonlopusta 10-11.3.2018. Ensimmäinen osa. Monet suomalaiset futisfanit olivat jo kesällä 2017 ympyröineet maaliskuisen viikonlopun Bundesligan otteluohjelmasta. 10-11.3.2018 sattui nimittäin siitä harvinainen tilanne, että Berliinin kaksi suurinta jalkapalloseuraa, Hertha BSC sekä Union Berlin pelasivat ottelunsa peräkkäisinä päivinä. Siinä onkin jo tarpeeksi syytä varata lennot kaupunkiin ja näin olikin erittäin suuri määrä härmäläisiä tuntunut tekevän. …

Jatka artikkeliin Nollat tauluissa Berliinissä osa 1/2

Hotelli Itä-Berliinistä? Tässä erinomainen vaihtoehto

Ensin vähän taustaa: Mun isä oli käynyt viimeksi lentäen ulkomailla vuonna 1992. Heti perään keväällä 2017 sain hänet ylipuhuttua lähtemään kesällä Berliiniin, osittain sillä myyntipuheella, että varaisimme hyvätasoisen hotellin kaupungista. Halusimme majoittua historian vuoksi Itä-Berliinin puolella ja päädyimme varaamaan hotellin Landsberger Alleelta, muutaman kilometrin päästä Alexanderplatzista. Neljän tähden hotelli, jossa vietimme kolme yötä oli nimeltään …

Jatka artikkeliin Hotelli Itä-Berliinistä? Tässä erinomainen vaihtoehto

Ostalgiaa Itä-Berliinissä

DDR. Mulle tulee ensimmäisenä Itä-Saksasta mieleen betoni, Berliinin muuri, Trabant-autot, karvaiset kuulantyöntäjänaiset ja doping. Näille mielikuville, tai ainakin osalle niistä (päätelkää itse 🙂 ), halusin myös omia kokemuksia, joten kävin nuuhkimassa Itä-Berliinin tunnelmia 27 vuotta muurin murtumisen jälkeen. Ja kyllä, vanhaa DDR-nostalgiaa eli ostalgiaa on edelleen nähtävissä. Berliinin muuri murtui 9.päivä marraskuuta vuonna 1989. Sitä …

Jatka artikkeliin Ostalgiaa Itä-Berliinissä