Hannover 96 – Ei koskaan yksin.

Perjantai-aamu klo 9. Viiden hengen seurueemme kokoontuu lentoaseman vallan erinomaisessa Cesar’s Little Italy- ravintolassa aamiaisen merkeissä. Siinä missä suurin osa matkailijoista vetävät kahvin ja leivän kympillä lähtöportilla, niin ammattilaiset pistelevät poskeen buffet-aamupalan 11 eurolla lähtöporttien ulkopuolella. Laamanaaman halpamatkat suosittelee!

IMG_0336_
Kantispaikka ennen lentoja.

Mukaan reissuun on kelpuutettu myös uusia tulokkaita, kun olemme saaneet try out-vahvistuksen Kaarinasta. Kyllä mää sanosisin, että uudet naamat ja etenkin Turun murre tuo piristystä mille tahansa reissulle. Jo pienen kulttimaineen edellisillä reissullaan saanut mailapoika saapuu puolestaan Saksaan muutamaa tuntia muita myöhemmin, mutta samasta sukuhaarasta värväsimme reissulle hänen veljensä. Tätä tosin ei mailapoika vielä tiedä, koska mitäs sitä kaikkea kertomaan. Sitä vastoin sanoimme, että mukaan lähtee Samuel-niminen pastori, joka ei käytä älypuhelinta eikä sen vuoksi ole reissun Scheisse **** Berlin-ryhmässä. Kaikkien yllätykseksi se meni läpi.

Reilun 60 euron hintainen EasyJetin edestakainen lento Berliiniin sujuu smoothisti Ipan voimalla ja kaikilla on mukavaa. Emme suinkaan jää Berliiniin vaan jatkamme Hannoveriin, jossa pelataan illalla Bundesligakierroksen avauspelinä Hannover 96 – VfL Wolfsburg. Koska meille jää pari tuntia luppoaikaa ennen junan lähtöä, niin nautimme kebab dönerit sekä parit oluet ja samalla tutustumme uusiin tulokkaisiin. Kaikkia harmittaa hyvin vähän jos ollenkaan, etenkin kun junan lähdettyä saamme paikat  puolentoista tunnin junamatkalle ravintolavaunusta. Reissu on startannut varsin vekkulisti.

IMG_0337_
Saksa ilman kebabia ja olutta on kuin Saksa ilman jalkapalloa.
IMG_0339_
Berliinin päärautatieasema on näyttävä. Pitkän matkan junat lähtevät alatasolta ja lähijunat muutamaa kerrosta ylempää.
IMG_0343_
Taidehommia..
IMG_0351_
..ja pakollisia nähtävyyksiä.
IMG_0359_
Junassa pääsimme takaisin asiaan.

Hannoveriin heilahdamme kolmisen tuntia ennen matsin alkua, käymme aseman Lidlissä hakemassa kermalikööriä aamuksi ja kirjaudumme hotelliin. Pienen freesauksen jälkeen lähdemme painelemaan hotellin läheltä löytyneen pubin kautta kohti stadionia. Kävelymatkan aikana saamme tilannetietoa mailapojalta, joka on myös päässyt Saksan kamaralle, mutta harmittavasti miehen juna laahustaa 30 minuuttia aikataulusta myöhässä eli on siinä ja siinä ehtiikö mies ajoissa mestoille. Kiirettä pitää meilläkin, sillä stadikalle päästyämme jonoa on niin lippujen noutopisteeseen, turvatarkastukseen kuin myös stadionkortin latauspisteeseen, mutta ennätämme silti juuri parahiksi katsomoon kun Hannoverin hyhmi alkaa soimaan.

IMG_0363_
Hannover on yli 500 000 asukkaan messukaupunki.

IMG_0365_

IMG_0366_
Pelipäivä näkyi katukuvassa jo muutama tunti ennen peliä.
IMG_0375_
Kuvassa vasemmalta miesveistos, mailapojan veli, Gandalf sekä turkulaisvahvistus.

Lukekaamme tähän väliin ennakkolähtökohdat otteluun.

Bundesliga, 9.11.2018 klo 20:30 @ HDI-Arena Hannover

Hannover 96 – Vfl Wolfsburg

IMG_0416_

Hannover 96

Hannoverin futisylpeys on viime kausina elänyt vuoristoradassa niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Kaudella 2016-2017 kaksinkertainen Saksan mestari Die Roten (punaiset) hakivat vauhtia 2.Bundesligasta, mutta nousivat seuraavaksi kaudeksi heti takaisin Bundesligaan, jossa seura on pelannut yhteensä 29 vuotta. Hannover 96 on kaikkien aikojen 15. eniten pisteitä kerännyt joukkue Bundesligassa, mutta mestaruuksia kaupungissa ei ole juhlittu sitten Saksan Cupin voiton vuonna 1992.

Hannoverin ultrat eli kiihkeimmät kannattajat ovat viime vuosina kapinoineet seuran omistajaa Martin Kindiä vastaan, koska hän on yrittänyt saada seuraa sijoitusryhmän omistukseen mikä sotii Saksassa vallitsevaa 50+1 sääntöä vastaan. Tälle kaudelle Ultrat ovat palanneet katsomoon, mutta mitään lopullista rauhaa ei ultrien ja seuran välillä ole sovittu.

Itselleni vierailu Hannoverissa on toinen. Edelliskerralla jo putoamisensa kakkoseen varmistanut seura sai turpaansa Kölniltä ja tämän seurauksena ottelussa ja etenkin sen jälkeen nähtiin kuumia tunteita katsomossa sekä stadionin ulkopuolella.

VfL Wolfsburg

Autotehtaan joukkue on vuodesta toiseen kalliisti rakennettu, kohtalaisen nimekäs ja kahtena viime vuonna myös pahasti alisuorittanut, sillä se on löytänyt itsensä liigakarsinnasta sekä kausina 2016-2017 että 2017-2018. Tämä kausi on alkanut jo huomattavasti lupaavammin ja näyttää siltä, että wolkkarimiehet taistelevat ennemminkin Eurooppa-liigaan pääsystä kuin putoamisesta.

Die Wölfe (sudet) on pelanut Bundesligassa 22 vuotta putkeen ja se on voittanut kerran Saksan mestaruuden (2009) sekä Saksan Cupin (2015). Seuraava Bundesliga-titteli tuskin on ihan heti kuitenkaan saapumassa Wolfsburgiin, ellei Bayern München tai Borussia Dortmund satu floppaamaan saman kauden aikana.

Lähtökohdat otteluun

Hannoverin ja Wolfsburgin ottelu on Bundesligakauden 2018-2019 11.kierroksen avausottelu. Siinä missä Wolfsburg on nostanut viime kaudesta selvästi tasoaan, on kotijoukkue Hannoverin kauden alku ollut vaikea. Jengi löytyy 18 joukkueen sarjan sijalta 16. eli jos mikäli sarja päättyisi nyt, lähtisi H96 karsimaan sarjapaikastaan. Sarjan aloitus on seuran huonoin 30 vuoteen kun alla on vain yksi voitto. Wolfsburg puolestaan keikkuu Bulin keskikastissa sijalla 11. Joukkueet kohtasivat edellisen kerran Saksan Cupin merkeissä puolitoista viikkoa aiemmin ja tällöin Wolfsburg eteni Cupin seuraavalle kierrokselle 0-2 vierasvoiton turvin. Myös perjantai-illan otteluun Wolfsburg lähtee lievänä ennakkosuosikkina.

Hannover ja Wolfsburg sijaitsevat alle 100 kilometrin toisistaan, joten ottelusta voidaan puhua derbynä, mutta silti mitään suuria jännitteitä seurojen, toisin kuin esim. Hannoverin ja Eintracht Braunschweigin, välillä ei ole, joten mitään rajoitteita tai hankaluuksia lippujen hankkimisen suhteen ei ollut. Kahdessa edellisessä Hannoverin ja Wolfsburgin kohtaamisessa stadionille olisi mahtunut vielä 15 000 katsojaa enemmänkin.

Stadion ja matsiliput

IMG_0399_
Illan näyttämö – HDI Arena Hannover

IMG_0403_

IMG_0408_
Alkufiilistelyä piippuhyllyltä.

Hannover 96 pelaa ottelunsa semi-modernilla 49 000 katsojan HDI-Arenalla, joka sijaitsee 1.5 km päässä kaupungin keskustasta. Vuoden 2006 MM-kisoihin kunnostetulle stadikalle pääsee keskustasta ja juna-asemalta helposti kävellen reilussa 20 minuutissa, mutta myös S-bahnilla (S3, S7, S9 ja S17) sekä bussilla (linjat 100 ja 200).

Stadionin osoite, Robert-Enke-Straße 3, viittaa Hannoverin seurahistorian traagisempaan tapahtumaan. 10.11.2009, eli miltei päivälleen yhdeksän vuotta pelipäivää aikaisemmin seuran rakastettu maalivahti Robert Enke päätti elämänsä junan alle 32. vuoden iässä. Itsemurhan taustalla oli masennusoireita, joiden syyt liittyivät alle kaksivuotiaan tyttärensä kuolemaan muutamaa vuotta aiemmin. Hannoverin slogan Niemals Allein (ei koskaan yksin) voidaankin ajatella viittaavan tähän ikävään tapahtumaan.

IMG_0505_
Robert Enkea muistetaan Arenalla.

Hannoverin otteluun saat liput helposti seuran lipunmyyntisivujen kautta. Hannover ei postita lippuja Suomeen vaan saat ne henkkareita vastaan stadionin portilta. HDI-Arenalla on käytössä stadionkortti joka käy ainoana maksuvälineenä. Kortille ladatun rahan saa tarvittaessa takaisin, joten on järkevää ladata kortille liikaa kuin liian vähän rahaa ettei tarvitse koko aikaa olla latailemassa.

IMG_0404_
Täältä ostetaan stadionkortit, jotka käyvät maksuvälineenä arenalla.

Niemals Allein

Ottelu alkaa. Vaikka kotijoukkue Hannover on aloittanut kauden huonoiten 30 vuoteen, ei se näy tunnelmassa. Katsomoon palannut ultrapääty pitää hyvää meteliä samoin kuin naapurikaupunki Wolfsburgista saapuneet kannattajatkin.  Suomipoika viihtyy. Samassa myös mailapoika saapuu katsomoon ja huomaa yllättäen, että pastori onkin vaihtunut hänen veljeensä. Ei reissua ilman källiä mailapojalle.

IMG_0442_
Mailapojan viimeisen päälle mintissä oleva bränditukka sekä yllätysvieraana reissuun lähtenyt velipoika.
IMG_0413_
Taattua Saksa-laatua kannattajapäädyssä.

IMG_0456_

Ottelussa osuu ensimmäisenä ennakkosuosikki Wolfsburg, mutta VAR-videotarkistus pelastaa kotijoukkueen. Maali liputetaan paitsioksi. Hannover saa tämän jälkeen hommaa haltuun ja pääseekin iskemään ottelun ensimmäisen hyväksytyn osuman ottelun 31.minuutin kohdalla. Maalintekijä on vasta 19-vuotias, pohjevammasta juuri ottelun alla toipunut Linton Maina. 1-0 lukemissa siirrytään myös tauolle ja sekös maistuu myös tappioihin tottuneelle kotiyleisölle.

Stadionkortin huono puoli iskee vasten kasvoja puoliajalla, kun yhdelle kortille lataamamme massit ovat jätkillä, jotka päättivät lähteä fanikauppaan. Kärvistelemme reilun vartin, ennenkuin karkurit ja asiat palautuvat raiteilleen, kun saamme oluet sekä currywurstit mieheen. 

IMG_0417_

IMG_0424_
Tor!
IMG_0426_
Nicht tor!

IMG_0454_

IMG_0460_
Hodarikauppias Laamanaama.

IMG_0447_

Wolfsburg vie ottelua, mutta ei osu pallonhallinnasta ja maalipaikoistaan huolimatta. Reilun tunnin kohdalla Wolfsburgin William rikkoo aiheuttaen pilkun kotijoukkueelle. Bebou menee ampumaan ja pamauttaa kotifanien iloksi H 96:sen jo ei-niin-ansaittuun 2-0 johtoon. 38 500 päiselle yleisölle tänä kelpaa perjantai-illan huumassa, kun johtoasemassa pelaaminen saati voittaminen ei ole turhan tuttua puuhaa tällä kaudella ollut. Hannoverin ruotsinsuomalaischileläinen Miiko Albornoz aiheuttaa vielä hannoverilaisille harmaita hiuksia, kun hän kaataa rankkarin arvoisesti Yannick Gerhartin. Vieraiden Woug Weghorst pistää yhdestätoista metristä pilkun sisään. Wolfsburg hakee tasoitusta rajusti viimeisen kymmenen minuuttia, mutta Hannover kuitenkin kestää ja ottaa ison 2-1 voiton vaikka pelitapahtumien perusteella voiton olisi suonut vieraille. Matsin jälkeen minulle ojennetaan Hannoverin huppari kiitokseksi matkajärjestelyistä ja kiitollisena otan sen vastaan, vaikka futismatkan järjestäminen on enemmän kunnia kuin rasite.

IMG_0474_
Kotivoitto!

IMG_0494_

Meillä ei ole pelin jälkeen suunnitelmia, joten jäämme haahuilemaan stadionalueelle voittoa fiilistellen. Lopulta päädymme jo puolityhjään Waterloo-nimiseen biergarteniin jossa kuluu seuraavat pari tuntia, kunnes meidät heitetään ulos. Syynä ei ole tällä kertaa häiriökäyttäytyminen vaan se, että muut asiakkaat ovat lähteneet jo hetki sitten pois ja työntekijät haluaisivat sulkea ovet. Ihme meininkiä.

IMG_0510_IMG_0531_IMG_0539_IMG_0542_IMG_0545_

IMG_0553_
Olisihan tuonne muutama muukin mahtunut.

IMG_0568_

Valumme takaisin hotellille päin ja fiilistelemme vielä matkalla Hannover-fanien tekemiä maalauksia alikulkusillan alla ja ehkä jopa herkistymme kannattajakulttuurille. Erinäisten vaiheiden jälkeen pääsemme hotellille, jossa unta ei montaa minuuttia tarvitse etsiä. Aamulla edessä on puolentoista tunnin junamatka kohti Hampuria ja sille reissulle ei tyhjin käsin lähdetä. Karstat on otettu koneesta ja kolmen ottelun reissu on saanut hyvän startin.

IMG_0600_IMG_0615_IMG_0628_IMG_0630_IMG_0637_IMG_0646_

Laamanaaman lutuuripisteet Hannover 96:lle 8/10.

Kiitämme:

  • Helppoa lippujenhankintaa
  • Ihan jees stadionia
  • Tunnelmaa
  • Hyvää ja kohtalaisen edullista (n. 4 euroa) stadionolutta.

Moitimme:

  • Jonoja lipunnoutopisteeseen sekä turvatarkastukseen
  • Stadionkorttia

Ps. Voit hypätä seuraavaan osaan kauhean kätevästi tästä: FC St.Pauli – Hampurin jalkapallokapinalliset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s