Pallon perässä Saksassa osa II – Epäreilut jaot Hampurissa

La 5.11.2016
Bundesliga HSV – Borussia Dortmund, liput 73 euroa HSV:n lippukaupasta
Junaliput Berliini-Hampuri-Berliini 135 euroa kolmelta hengeltä.

Kello soi seitsemältä. Tämänkertaisen futisreissun käynnistänyt Hertha – Mönchengladbach matsi oli päättynyt vain alle kymmenen tuntia aiemmin. Olisihan se uni vielä maistunut, mutta Laamanaaman halpamatkoilla kierrellään kaupungista toiseen futiksen perässä eikä vedetä mitään kahdentoista tunnin kauneusunia kurkut silmissä silkkilakanoissa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän porukan piti siirtyä Magdeburgiin ja käydä katsomassa Magdeburg – Hansa Rostock hulinamatsi, mutta turvallisuussyistä lippuja ei myyty kuin Magdeburgin fanikaupassa. Niinpä suunnitelmat meni kuukautta ennen lähtöä uusiksi ja pienen arpomisen jälkeen päädyttiin lähtemään lempikaupunkiini Hampuriin, jossa olisi kriisijoukkue HSV:n ja Dortmundin välinen Bundesligamatsi näppärästi nähtävillä. Liput matsiin olivat riistohintaiset, sillä normaalisti 73 eurolla näkee 2-3 matsia, mutta koska reissukaverit eivät olleet tuolla Pohjois-Saksan helmessä ennen käyneet, niin lyötiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Hampurin sekä hetkeen todennäköisesti viimeisen HSV:n Bundesligakauden näkemisen.

Juna starttasi Berliinistä 8.30 ja ennen sitä olimme käyneet jo noukkimassa asiaan kuuluvat eväät mukaan kaupasta. Olutta ja kyytipojaksi neljän euron kermalikööriä. Kuulostaa pahalta, mutta toimii aamun startterina sairaan hyvin ja tuosta kombosta on tullut jo LMNAtravelin perinne. Juna oli tukossa kuin poskiontelot influenssan aikana ja koska meillä ei ollut istumapaikkoja varattuna, niin paikkaa joutui etsimään hetkisen. Pienen haahuilun jälkeen löysimme vapaan hytin, jonne saksalaismies sai seurakseen kolme tissuttelevaa suomalaista. Vaikka käyttäydyttiin omasta mielestämme oikein hyvin, niin syystä tai toisesta mies ei seurassamme viihtynyt puolta tuntia kauempaa. Ihme jannu. Ihan koko tunnin ja 45 minuutin matkaa emme mekään paikallamme viihtyneet, vaan teimme pikaisen ravintolavaunuvisiitin ennen kuin juna puksuttelikin jo Hampuriin. Pitäähän se oluen laatu tarkistaa junassakin.

Asemalla oli jo pelipäivän merkit ilmassa, sillä joka puolella näkyi HSV:n sekä etenkin Dortmundin faneja. Matsin alkuun oli vielä viitisen tuntia, joten lähdimme vesisadetta karkuun Elben rantaan. Ensimmäinen stoppi oli mulle jo ennestään tuttu majakkalaiva Das Feuerschiff.

img_4483
Majakkalaivan torni näkyvissä.
img_4489
Oluelle 5/5
img_4492
Hampurissa sataa, joten laivan ravintolassa on hyvä olla.

Majakkalaivan keularavintolassa nautimme reissun parhaan oluen, yksinoikeudella laivalla myynnissä olleen dunkelin. Iso suositus paikalle sekä oluelle. Ja kun tarpeeksi kauan istuu, niin sadekin lakkaa, joten lähdimme hyvillä mielin jatkamaan kaupunkikierrosta ilman kastumisen vaaraa.

Seuraavaksi suuntasimme portugalilaiseen kortteliin, josta löytyy alueen parhaat ravintolat. Nälkä ei kuitenkaan vielä iskenyt, joten saimme hyvän syyn siirtyä legendaariselle Reeperbahnille. Onhan Hampurissa vierailu ilman Reeperbahnilla käyntiä vähän sama kuin kävisi uimahallissa vain saunomassa. Eihän siellä mitään suurta äksöniä vielä puolenpäivän aikaan ollut, mutta tulipa ainakin pojille paikka tutuksi. Kävimme katsomassa kaupunginosan arkkitehtuuria muutamalla sivukadulla, parilla Astra-oluella St.Paulin ja Celticin yhteisfanipubissa ja nauttimassa dönerit vielä ennen siirtymistä stadikalle.

img_4541

img_4545
Arkkitehtuuria.
img_4551
Reeperbahnilta peliin.

Hypättiin S-Bahniin Reeperbahnin pysäkiltä ja tykitettiin sillä Stellingeniin, joka on lähin pysäkki ennen HSV:n stadionia. Keskellä ei-mitään sijaitsevalle stadikalle pääsee asemalta myös sukkulabusseilla, mutta reippaina urheilijoina käppäilimme ihmisvirran mukana kohti pääkallopaikkaa. Jos Dortmundin fanit erottuivat katukuvassa jo keskustassa, olivat he hyvin esillä myös matkalla stadionille. Vähintään 8000 vierasjengin fania oli saapunut paikalle ja täytyy myöntää, että itsellänikin olivat sympatiat heidän puolellaan.

img_4553
Saksalaista jalkapalloromantiikkaa.

HSV oli pelannut alkukauden aivan päin seiniä ja yhdeksän ottelun jälkeen koossa oli peräti kaksi pistettä. Sarjajumbo oli koko kaudella tehnyt vain kaksi maalia ja Dortmund-matsista puuttui vieläpä nämä molemmat osumat värkännyt Bobby Wood. Lähtökohdat otteluun olivat hampurilaisten kannalta siten kaikkea muuta kuin hyvät, mutta silti ajattelin että HSV saattaisi tasuriin yltää. Meillä oli hyvät ja kalliit mestat 1A-katsomon kasirivillä ja siirryimmekin bissejonon kautta katsomoon oikeaan aikaan, kun illan juhlakalua kukitettiin.

HSV-legenda Uwe Seeler täytti pelipäivänä 80-vuotta ja se osoittautuikin ainoaksi juhlan aiheeksi koko ottelussa. 4.minuuttia 0-1 Aubameyang, 23.minuuttia 0-2 Aubameyang, 27.minuuttia 0-3 Aubameyang. Auf Wiedersehen HSV ja mun betsit! Bundesligakauden maalikuningas ja kännykän räpläyksen takia edellisen Mestarien liigan kierroksen huilannut Pierre-Emerick Aubameyang oli aivan käsittämättömästä vireessä. Hattutemppu alle puoleen tuntiin vieraskentältä on jotain mitä ei ihan joka pelissä näe. HSV:n koomailusta johtuen BVB:n vierasfanit pitivät stadionia hallussaan miten tahtoivat ja kotipääty pyöritteli silmiään. HSV:n peli oli aivan luokatonta scheißea.

img_4568
Uwe Seelerin naamari oli jaettu joka istuimelle.
img_4574
Neljä minsaa ja peli ohi. Aubameyangin ensimmäinen on syntynyt.
img_4582
Seinätaidetta Nordtribunessa.

img_4584

Toiselle puoliajalle otimme uudet oluet ja sniikkasimme itsemme kulman seisomakatsomoon. Emme ehtineet montaa minuuttia seisoskella, kun pallo oli jälleen maalissa. Ja kukapa muukaan sen HSV-verkkoon olisi tykittänyt kuin Aubameyang. Eilen Berliinissä hattutempun tehnyt Kalou oli ollut kaikkien huulilla ja tänään Aubameyang laittoi vielä paremmaksi. Huikea sälli!

img_4588
Toinen puoliaika seisomakatsomosta.
img_4589
Täysin lyöty tunnelma. Kukaan ei usko ihmeisiin.

Ihmeiden aika ei kuitenkaan ollut ohi, sillä HSV teki maalin! Nicolai Müller päätti kuuden ottelun maalittoman putken, eikä nyt puhuta pelkästään pelaajasta itsestään vaan koko hiton seurasta. Vaikka matsi oli ratkennut jo ajat sitten, niin maali on aina maali ja kotifanitkin innostuivat tuulettamaan pitkästä aikaan. HSV-pääty osoitti hyvää huumorintajua ja laittoivat aallon kiertämään, mutta se tosin kuivui kokoon yhtä nopeasti kuin joukkueen kavennusaikeetkin. Kentälle vaihdettu Ousmane Dembele vei vieraat 1-5 johtoon ennenkuin kymmenisen minuuttia ennen päätösvihellystä Müller osui toistamiseen. Loppunumeroiksi kirjattiin viihdyttävät 2-5, vaikka voittajasta ei ollut epäselvyyttä missään vaiheessa. HSV on ainoa seura joka on pelannut Bundesligassa koko sen historian eli 53 vuotta, mutta nyt näyttää siltä että joukkueen täytyy tehdä aikamoinen suunnanmuutos jottei putki katkea tähän kauteen.

img_4606
Ensi kauden 2.Bundesligan komein stadion?

img_4608

img_4482
St.Paulin miehenä en tästä tarrasta syttynyt.

Matsin jälkeen oli vielä pari tuntia tehokasta aikaa ennen junanlähtöä, joten palasimme takaisin Reeperbahnin ympäristöön. DOM-tivoli oli auennut joulukaudelle ja tivolin väriloistossa oli jo pikkujoulumaista tunnelmaa. Mukillinen glühweiniä, vähän tuliaisia ja sitten suunnaksi Haupbahnhof, jossa tapasimme myös perjantain Herthan pelissä olleen suomalaiskaksikon. Ei muuta kuin junasta vierekkäiset mestat, oluet pöytään ja fiilistelyt käyntiin. Vaikka pientä kisaväsymystä olikin nuorissa suomalaisurhoissa havaittavissa, niin sovimme deitit vielä illaksi Berliinin Kreutzbergiin, jossa höpötimme futisjutut vielä kertaalleen läpi. Kyllä noista sälleistä vielä pesunkestävät futismatkailijat leivotaan!

img_4616
#vainreeperbahnjutut
img_4619
DOM huvipuistossa on tunnelmaa.

img_4627img_4642

img_4643
Jokaisen kasvissyöjän unelma.

Jos kaksi ensimmäistä reissun peliä olivat olleet perinneseurojen kohtaamisia, niin samaa ei voinut sanoa sunnuntain ohjelmasta. Koska Eintracht Braunschweigin ja Hannoverin derbymatsiin ei saatu lippuja, niin päätimme ottaa hallitun riskin ja mennä Leipzigiin katsomaan vihatun RB Leipzigin kotiottelua Mainzia vastaan. Oltiin nyt nähty kahteen otteluun kymmenen maalia ja kaksi hattutemppua, joten huonomminkin olisi matsivalinnat voineet mennä. Jatkuiko maalitehtailut Leipzigissa? Se selviää seuraavassa osassa, johon pääset tästä!

-LMNA

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s