Tukholma jalkapallokohteena osa 5: Opas jalkapallomatkailuun

Tukholma, ja Ruotsi ylipäänsä, on erinomainen kohde futismatkailijoille. Seurajalkapallo on Ruotsissa iso asia, ja pelipäivä näkyy ja kuuluu katukuvassa.

Tukholmassa on kolme isoa pääsarja Allsvenkanissa pelaavaa jalkapalloseuraa; AIK, Djurgården sekä Hammarby. Lisäksi noin tunnin junamatkan päässä Tukholmasta löytyy uppsalalainen IK Sirius. Tässä, Tukholmaan jalkapallokohteena keskittyvän, juttusarjan viidennessä ja samalla viimeisessä osassa käydään läpi kuinka toteutat onnistuneen futisreissun Tukholmaan sekä muualle Ruotsiin.

Saapuminen Suomesta

Ei varmaan ketään yllätä, että Tukholmaan pääsee kätevästi sekä laivalla että lentäen. Laivaan voi hypätä joko Helsingistä tai Turusta, ja saapua perille aamulla tai illalla. Viking Line parkkeeraa futismatkailijan kannalta lähemmäs keskustaa, mutta Siljankin terminaalista pääsee keskustaan tunnelbanalla kohtalaisen kivuttomasti, jolloin matka-aika on käytännössä melkein sama.

Lentäen laskeudut joko pääkentälle Arlandaan, noin 40 kilometrin päähän Stokiksesta, tai pienemmälle Bromman kentälle, lähelle AIK:n aluetta Solnaa. Pikku tipsinä – Arlandasta ei kannata ihan turrena hypätä Arlanda Expressin kalliiseen lentokenttäjunaan vaan kävellä terminaalia vähän pidemmälle ja mennä lähijunalla, Flygbussarnalla tai Flixbussilla, joilla säästää 100-200 kruunua, ja on vieläpä about samassa ajassa perillä.

Hotellit

Tukholmaan pystyy tekemään päiväreissun lentäen helposti ja kohtalaisen edullisestikin (n. 70-100 euroa), mutta mikäli jäät kaupunkiin yöksi, niin majoitusvaihtoehtoja on lukuisia. Itse olen pyrkinyt ottamaan hotellin kohtalaisen läheltä stadikkaa, jotta siirtymisiin isossa kaupungissa ei kuluisi turhan paljon aikaa. Hotellien hinnat ovat Suomen tasoa ja paikoin ylikin, mutta valinnan varaa riittää.

Esim. Djurgårdenin ja Hammarbyn Tele2 Arenalla sijaitsee Bo Hotel, jossa yö kahden hengen huoneessa maksaa noin 100 euroa yöltä, ja isommalle porukalle 150-200 euroa. AIK:n stadionin Friends Arenan vieressä on puolestaan Quality Hotel Friends, jossa hinnat ovat vähän suolaisemmat. Mutta tinkimällä sijainnista, aamupalasta ja muista hienouksista voi majoituksen saada ihan järkeväänkin hintaan.

Allsvenskan

Ruotsin jalkapallon pääsarjaa pelataan Suomen mukaisesti keväästä myöhäiseen loppusyksyyn. Kesän aikana on lisäksi noin kuukauden tauko, joka kaudella 2022 ajoittui toukokuun lopusta kesäkuun loppuun. 16.joukkueen sarjasta kaksi huonointa putoaa Superettaniin ja kolmanneksi viimeinen karsii. Allsvenskan pelataan kaksinkertaisena sarjana eli kaikki joukkueet pelaavat toisiansa vastaan sekä kotona että vieraissa.

Stadion ja lähiympäristö

Stadioneille kannattaa mennä hyvissä ajoin. Ravintolat ja pubit alkavat täyttyä jo muutama tunti ennen matsin alkua ja stadioninkin ovet aukeavat yleensä viimeistään tuntia ennen ottelun alkua. Tunnelma on kohdillaan jo silloin, etenkin jos olet seisomakatsomossa tai lähellä niitä. Myös olutta saa viedä katsomoon, joten aloittelut voi hoitaa helposti stadionin sisäpuolellakin, olkoonkin, että peleissä myytävä olut on mellanöliä eli noin 3,5 % vahvuudeltaan. Oluen hintataso pyörii 60-70 kruunun paikkeilla eli noin 6,50 eurossa.

Molemmat Tukholman pääsarjan stadionit, Friends Arena sekä Tele2 Arena ovat moderneja, ja ehkä hieman kliinisiäkin, mutta palveluiltaan ja tunnelmaltaan todella hyviä. Molemmille stadioneille pääsee näppärästi julkisilla, mutta siirtymisiin on hyvä varata hieman aikaa.

Lippujen hankinta

Liput Allsvenskanin peleihin kannattaa hankkia vain ja ainoastaan seuran omien lipunmyyntisivujen kautta. Käytännössä melkein jokaiseen otteluun saa liput, sillä ainoastaan Tukholman paikallisottelut eli derbyt sekä mestaruuden kannalta olennaiset ottelut myydään välillä loppuun. Alla linkit Tukholman sekä muiden Ruotsin suurseurojen lipunmyyntisivuille (päivitetty 11.6.2022):

AIK

Djurgårdens IF

Hammarby IF

IK Sirius

Malmö FF

IFK Göteborg

Fanikulttuuri

Kaikilla Tukholman pääsarjaseuroilla on fanaattiset kannattajat, ja tunnelma otteluissa lähes aina erinomainen. Katsojakeskiarvot pyörivät Djurgårdenilla 20 000 katsojan tuntumassa, ja AIK:lla sekä Hammarbyllä ylikin. Stadioneilla seisomakatsomoiden ultrakannattajat luovat tunnelman, mutta istumakatsomoissakaan ei juroteta hiljaa, vaan lauletaan, huudetaan, ja usein myös seistään läpi ottelun. Linnuntietä Suomen ja Ruotsin välimatka ei ole pitkä, mutta kannattajakulttuurissa ero on mieletön. Pelkästään fanikulttuurin vuoksi jokaisen jalkapallon ystävän tulisi käydä naapurimaassa katsomassa edes yhden ottelun.

Hintataso ja muut käytännön asiat

Hintataso Ruotsissa on lähellä Suomea, mutta pieniäkin poikkeuksia löytyy. Siinä missä ravintolat ja hotellit ovat yhtä kallliita kuin Suomessa, niin esimerkiksi alkoholi on vähän edullisempaa. Koska jalkapallo ja olut kulkevat monilla käsi kädessä, on hyvä huomata Ruotsin erikoisuus alkoholiin liittyen; Ruokakaupoissa myydään 3,5% mellanöliä, kun taas ravintoloista ja Systembolageteista eli paikallisista Alkoista saa vahvempaa.

Otteluraportit Ruotsin futisreissuilta

Kauden 2021 päätösottelu: Hammarby IF – Kalmar

https://laamanaama.com/2021/12/11/latkaa-ja-futista-globenin-varjossa/

Kauden 2022 ensimmäinen Tukholman derby: AIK – Djurgårdens IF

https://laamanaama.com/2022/04/26/tukholma-jalkapallokohteena-osa-1-aik-fotboll/

Toukokuu 2022: Hammarby IF – AIK

https://laamanaama.com/2022/05/22/tukholma-jalkapallokohteena-osa-2-hammarby-if/

Toukokuu 2022: Djurgårdens IF – Malmö FF

https://laamanaama.com/2022/05/26/tukholma-jalkapallokohteena-osa-3-djurgardens-if/

Toukokuu 2022: futista Uppsalassa IK Sirius – IF Elfsborg

https://laamanaama.com/2022/05/29/tukholma-uppsala-jalkapallokohteena-osa-4-ik-sirius/

Menkäähän ihmiset Ruotsiin katsomaan futista, ette tule pettymään!

-Laamanaama

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s