Hotelli Itä-Berliinistä? Tässä erinomainen vaihtoehto

Ensin vähän taustaa: Mun isä oli käynyt viimeksi lentäen ulkomailla vuonna 1992. Heti perään keväällä 2017 sain hänet ylipuhuttua lähtemään kesällä Berliiniin, osittain sillä myyntipuheella, että varaisimme hyvätasoisen hotellin kaupungista. Halusimme majoittua historian vuoksi Itä-Berliinin puolella ja päädyimme varaamaan hotellin Landsberger Alleelta, muutaman kilometrin päästä Alexanderplatzista. Neljän tähden hotelli, jossa vietimme kolme yötä oli nimeltään Vienna House Andel’s Berlin.

IMG_20170814_101203
Hotellin lounge.

IMG_20170814_101152

Laittelin hotellille viestiä, että nyt tekis mieli vähän panostaa ja tilailla tervetuliaiskuohuvat huoneeseen. Hotelli oli mukana juonessa ja sen lisäksi, että meille tuotiin skumppapullo veloituksetta huoneeseen, saimme myös upgradetun huoneen kahdeksannesta kerroksesta. Vaikka huoneessa ei ollut tarkoitus viettää kovinkaan paljon aikaa, niin lisätila ja ylimääräinen sohva olivat tottakai kivoja juttuja. En hiiskunut tästä etukäteen mitään isälleni vaan marssimme muina miehinä huoneeseen. Spontaani ”ooh” taisi päästä molempien suusta vaikka isäni varmaan aluksi luuli, että skumppapullo huoneessa on ihan normihommia Berliinissä 🙂

IMG_6907
Skumpat ja tervetuliaistoivotus odotteli huoneessa.

IMG_6909

Siinä kouhuvat kädessä faija sitten katseli itäisen Berliinin ei-aina-niin-kaunista arkkitehtuuria ja oli varmasti tyytyväinen, että päätti lähteä reissuun. Hotellikin oli kuulemma hienoin missä oli ollut.

IMG_20170811_142913

Hotelli Vienna House Andel’s Berlin

Vienna House Andel’s Berlin sijaitsee noin neljän kilometrin päässä Alexanderplatzilta, Landsberger Alleen S-Bahn sekä raitiovaunupysäkin viereissä. Vaikka hotelli on hieman syrjässä kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä, ei se silti ole liian kaukana, sillä etenkin raitiovaunulla pelipaikoille pääsee noin kymmenessä minuutissa. Berliini on niin laaja, että joka tapauksessa jokin osa siitä on kaukana, oli hotelli missäpäin vain.

Vanhan ajan DDR-tunnelmaa ei alle kymmenen vuotta vanhassa hotellissa pääse nuuhkimaan muuten kuin lähiympäristön kautta. Modernissa hotlassa on päälle 550 huonetta, joten kapasiteettia riittää ja tämän vuoksi tulopäivänä saattaa huoneenkin saada jo ennen virallista check-in aikaa.

Huonevaihtoehtoja on kuusi kappaletta; Superior, Executive, Deluxe sekä kolme erikokoista sviittiä. Meidän oli tarkoitus olla alkuun ihan perus Superior huoneessa, mutta upgraden yhteydessä saimme Deluxen.

Meidän huone oli tilava 31 neliön lukaali, josta ikkunat aukenivat kohti televisiotorni Fernsehturmia. Sohvan, nojatuolin, tilavan vaatekaapin sekä suuren kylpyhuoneen ansiosta hotellissa olisi voinut asua vaikka kuukauden ilman, että seinät olisivat kaatuneet niskaan. Ylipäänsä paljoa enempää ei kaupunkihotellilta voi eikä tarvitsekaan vaatia. Kun vielä samassa rakennuksessa oli mm. Michelin-ravintola, Spa sekä Sky Bar, niin koko paketti oli kunnossa.

IMG_6905

Kun puhutaan isosta hotellista, tulee helposti mieleen aamupalakaaos, ylipitkät jonot ja tyhjät tiskit. Vienna House Andel’sissä homma rokkasi saksalaisella tehokkuudella. Kaksi vierekkäistä aamupalasalia takasi sen, että tilaa oli ja kun paikalla oli vielä henkilökuntaa ohjaamassa oikeaan saliin, niin itse ei tarvinnut paljoa miettiä. Kahvit tuotiin kannussa pöytään ja lisää sai kun teki mieli. Pientä jononpoikasta kertyi buffet-pöytien ääreen joinakin aamuina, mutta ei mitään sellaisia että hermo olisi mennyt. Leipävaihtoehtoja oli lukuisia, croisantit sekä muut makeat eivät loppuneet ja tarjolla oli myös terveellisempiä vaihtoehtoja hedelmien ym. muodossa. Unohtamatta tietenkään perinteisiä munakokkeleita, pekonia sekä saksalaisia wursteja. Nälkä ei todellakaan jäänyt, kun lähti tallailemaan Berliinin katuja. Ja aamu-unisille ilouutinen; sunnuntaisin ja pyhäpäivinä aamupalaravintola Delight on auki klo 13 saakka.

vienna-house-andels-berlin-delight-1-high
Aamupalaravintola Delight. Kuvaoikeudet: Vienna House Andel’s Berlin
vienna-house-andels-berlin-delight-high
Kuvaoikeudet: Vienna House Andel’s Berlin

Hotellissa on myös Sky Bar, josta aukeaa drinksut kädessä upeat maisemat kaupunkiin. 65 metrin korkeudessa hinnatkin ovat Berliinin asteikolla vähän kovemmat, mutta tuo nyt ei varmaan yllätyksenä pitäisi tulla. Jos puolestaan olisi halunnut relata isommin, niin Spa-osastolla sekin olisi onnistunut, mutta me vietimme mieluummin aikaa kaupunkia koluten.

skybar-berlin-interior-view-totale-6-high
Sky Bar. Kuvaoikeudet: Vienna House Andel’s Berlin
skybar-berlin-interior-view-1-high
Kuvaoikeudet: Vienna House Andel’s Berlin

Hotellin alakerrassa on respan ja kokoushuoneiden lisäksi Mavericks-ravintola, suuret loungetilat, matkailupalvelu sekä matkamuistomyymälä. Yläkerrasta löytyy lisäksi yhden Michelin-tähden saanut Sky Kitchen, joka on arvostelujen perusteella tähtensä ansainnut. Jos haluaa hotellin lähellä syödä edullisemmin, niin tien toisella puolella on Burger King. Pienen kävelymatkan etäisyydeltä löytyy ruokakauppaa ja muita pikaruokaloita, mutta jos haluaa enemmän valinnanvaraa niin kannattaa suunnata S-Bahnilla Frankfurter Torille tai jollain kolmesta raitiovaunulinjoista lähemmäs Alexanderplatzia.

Meikä viihtyi, isä viihtyi, kaikki viihtyi. Kyllä tätä hotellia voi suositella!

Laamanaaman tähtiluokitus 4-

+ Kokonaisuus

+ Hyvätasoiset huoneet

+ Palvelu ja palvelut

+ Aamupala

+ Ravintolatarjonta

+ Sky Bar

+ Tyylikäs sisustus

+ Hyvät liikenneyhteydet

– Sijainti, vaikkakin ympäristö on aitoa Itä-Berliiniä ilman turistipaljoutta

– Tyynyt olisi voinut olla parempia

IMG_6912IMG_6913

IMG_20170812_195322
Auringonlaskua huoneen ikkunasta.

Haluatko seuraavasta hotelliyöstäsi 15 euroa alennusta? Bookkaamalla seuraavan hotellin tämän Booking.comin linkin takaa onnistut.

Yksi kommentti artikkeliin ”Hotelli Itä-Berliinistä? Tässä erinomainen vaihtoehto

  1. Meillä onkin suunnitteilla matka Berliiniin, ja mielessä on ollut etsiä majoitus Itä-Berliinistä, joten sattuipa mukavasti, kun törmäsin tähän kirjoitukseesi. Mukava kuulla, että tässä hotellissa aamupala toimi hyvin ja valikoima oli laaja. Ehdottomasti tullaan testaamaan tuo hotellin Sky Bar, vaikka siellä olisikin hieman kovemmat hinnat.

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti