Neljä yötä, kolme maata ja neljä eri kaupunkia. Siinä mun ensimmäisen Välimeren risteilyn ohjelma. Nuo neljä kaupunkia olivat Barcelona, josta risteily lähti ja jonne se myös päättyi sekä Espanjan Palma, Ranskan Marseille sekä Italian Savona, joihin kaikkiin pysähdyttiin 5-9 tunniksi. Seuraavassa fiiliksiä laivalta sekä kokemuksia ja vinkkejä vastaavanlaista matkaa suunnitteleville. Costa Cruises on viime vuosina …
Laamanaaman fitlesspäiväkirja – kadonneen juoksukunnon metsästys
Kadonnut: Juoksukunto. Tuntomerkit: Lenkit niin, ettei 10 minuutin jälkeen tee mieli kääntyä himaan oluelle, kun tuntuu että happi loppuu ja jalat elää omaa elämäänsä. Nähty viimeksi: Joskus syksyllä 2015. En oo koskaan ollut näin surkeassa juoksukunnossa. Talven treenit on pyöriny pitkälti salihommien parissa, kun oon yrittänyt käydä aamulla ennen duunia hiomassa temppeliä kesäkuntoon. Se kun …
Jatka artikkeliin Laamanaaman fitlesspäiväkirja – kadonneen juoksukunnon metsästys
Buliukot Saksassa osa 3/3: Dortmund – kunnes kuolema teidät erottaa
Matkapäiväkirja 11-13.3.2016 Kirjoitin kolme matkapäiväkirjapostausta, jotka kertovat kuuden futisfanin kevätreissusta Saksaan. Tervetuloa mukaan virtuaalimatkalle. Matsit: 11.3 FC St.Pauli – Paderborn 07 (liput 28 euroa N3-katsomo) 12.3 Hannover 96 – 1.FC Köln (liput 25 euroa W13-katsomo) 13.3 Borussia Dortmund – 1. FSV Mainz 05 (liput 17,70 euroa, katsomo 61) Päiväkirjan ensimmäisen osan Hampurista löydät täältä ja …
Jatka artikkeliin Buliukot Saksassa osa 3/3: Dortmund – kunnes kuolema teidät erottaa
Buliukot Saksassa osa 2/3: Saattohoitoa ja hulinaa Hannoverissa
Matkapäiväkirja 11-13.3.2016 Kirjoitin kolme matkapäiväkirjapostausta, jotka kertovat kuuden futisfanin kevätreissusta Saksaan. Tervetuloa mukaan virtuaalimatkalle. Matsit: 11.3 FC St.Pauli – Paderborn 07 (liput 28 euroa N3-katsomo) 12.3 Hannover 96 – 1.FC Köln (liput 25 euroa W13-katsomo) 13.3 Borussia Dortmund – 1. FSV Mainz 05 (liput 17,70 euroa, katsomo 61) Päiväkirjan ensimmäisen osan löydät täältä Lauantai 12.3.2016 …
Jatka artikkeliin Buliukot Saksassa osa 2/3: Saattohoitoa ja hulinaa Hannoverissa
Buliukot Saksassa osa 1/3: FC St. Pauli-Paderborn 07
Matkapäiväkirja 11.3-13.3.2016. Seuraavat kolme blogipostausta kertoo kuuden futisfanin kevätreissusta Saksaan. Tervetuloa mukaan virtuaalimatkalle. Matsit: 11.3 FC St. Pauli - Paderborn 07 (liput 28 euroa N3-katsomo) 12.3 Hannover 96 - 1. FC Köln (liput 25 euroa W13-katsomo) 13.3 Borussia Dortmund - 1. FSV Mainz 05 (liput 17,70 euroa, katsomo 61) Perjantai 11.3.2016 Lento Hampuriin starttasi perjantai-aamuna …
Jatka artikkeliin Buliukot Saksassa osa 1/3: FC St. Pauli-Paderborn 07
Buliukot lähdössä Saksaan
On tätä odotettukin! Oon viimeisien vuosien aikana lennellyt pari kertaa vuodessa Saksaan futiksen perässä ja koska viime syksynä ei futisreissu toteutunut, niin nyt on matkakuume ja futiskiima tapissa. Laamanaaman Halpamatkat lähtee tällä kertaa reissuun suurempana kuin koskaan, kun mukaan pärähtää mun lisäksi viisi futishemmoa. Varattiin lennot Hampuriin jo marraskuussa ja aika on mennyt kituuttavan hitaasti …
Oslo 30 tunnissa.
Hejj! Kävin ekaa kertaa Norjassa vasta nyt, vaikka maa ei ole kuin puolentoista tunnin lentomatkan päässä Suomesta. Tai no, jos tarkkoja ollaan niin oon kerran aikasemmin käynyt Gardermoenin kentällä vaihtamassa konetta ja syömässä kalleimman aamupalani ikinä, koskaan, missään. Tiesin siis vallan hyvin, että tälläisen yleensä aika tarkan rahankäyttäjän voi olla vaikea sopeutua Norjan kalliiseen hintatasoon, …
Pelottaako matkustaminen?
Aina kun maailmalla tapahtuu ikäviä asioita, vaikuttaa se tavalla tai toisella matkailuun niin yleisesti kuin henkilökohtaisesti. Oli kyseessä sitten terrori-isku, tsunami, pudonnut lentokone, karille kolahtanut laiva tai sikainfluenssaan liittyvät uutiset, niin moni ajattelee mielessään 'uskallanko enää matkustaa?'. Luonnonilmiöiden ja -katastrofien edessä olet avuton ja voimaton. Jos maa järisee tai tsunami tulee ja pyyhkäisee yli, niin …
Maksaisitko neljän päivän kaupunkilomasta tonnin?
Matkamessut oli ja meni. Oli nastaa käydä parina päivänä nuuhkimassa tunnelmaa ja tsekkaamassa mitä eri yrityksillä oli messutärppeinä. Kotona oli aikaa selailla kymmeniä mukaan tarttuneita matkaesitteitä, joista yksi iso, nimeltämainitsematon, kaupunkilomiin erikoistunut firma herätti mielenkiinnon. Tsekkailin kaupunkivalikoimaa ja fiilistelin, että tästäpä saa hyviä vinkkejä tuleville reissuille ja ajattelin samalla katsoa minkä hintaisia matkapaketteja on tarjolla. …
Jatka artikkeliin Maksaisitko neljän päivän kaupunkilomasta tonnin?
Proteiinivalmisteet -rahat pois kuntoilijoilta?
Proteiini myy. Tuntuu, että nykyään melkein mitä tahansa elintarviketta mainostetaan sen proteiinipitoisuudella. Proteiinipatukoiden ja -juomien lisäksi markkinoille tulee koko ajan uusia tuotteita. On proteiinipuuroa, -vanukasta, -keksejä, -leipää, melkein mitä vaan mihin sitä voidaan sanana tai sisällöllisesti lisätä. Toisaalta siinä ei ole mitään väärää, proteiinia tarvitaan ja se on tärkeä osa ruokavaliota myös muilla kuin urheilijoilla. …
Jatka artikkeliin Proteiinivalmisteet -rahat pois kuntoilijoilta?