Kun kerroin Twitterissä varanneeni lennot Dubaihin, täyttyi fiidi nopeasti mielipiteistä puolesta ja vastaan. Toiset kehuivat kaupungin olevan erinomainen matkakohde ja toiset taas lähtisivät vangiksi Guantanamoon ennemmin.
Dubai jakaa mielipiteitä. Kylmäksi se ei taida jättää ketään.
Olisi toki helvetin trendikästä haukkua Dubai alimpaan helvettiin, kaivella kaikki kaupungin ympärillä vellovat negatiiviset ilmiöt ja kertoa, ettei sinne kannata mennä edes vahingossa. Tuoda vähän esiin intialaisten ja bangladeshilaisten halpaa työvoimaa kuulemma kurjissa oloissa, naisten huonoa asemaa, muovista tekemällä tehtyä kaupunkikuvaa sekä sitä, ettei alkoholiakaan saa saamari melkein mistään. Dubaita on helppo haukkua ja tottakai syystäkin, sillä kaikki edellämainitut asiat ovat ainakin osittain täyttä totta.
Ehkä juuri näiden ristiriitaisten mielipiteiden vuoksi Dubai on kuulunut omalle bucket listalle jo vuosia ja vuoden 2019 alkajaisiksi lähdinkin katsastamaan Arabiemiraatit omin silmin, sillä sen jälkeen on pikkaisen helpompi tehdä oma mielipide. Ja kappas, ainakin lomakohteena Dubai oli varsin mukava, helppo ja positiivinen kokemus.


Matkasimme Arabiemiraatteihin avovaimoni ja kahden lapsen (4 v. ja 5 kk) kanssa. Tavoitteena oli saada hieman lämpöä sekä aurinkoa lumisen ja kylmän talven keskelle. Kliseisesti ensimmäinen asia johon kiinnitimme huomiota maahan saapuessamme oli pieni vesisade, mutta se kesti ehkä minuutin ja tämän jälkeen ei edes pilviä näkynyt seuraavaan kuuteen päivään. Helmikuu on säiden puolesta muutenkin varsin optimaalinen aika matkustaa Arabiemiraatteihin, sillä päivälämpötilat pysyvät 20-27 asteen välimaastossa päivisin, kun loppukeväästä ja kesällä elohopea nousee jopa lähemmäs 50 astetta. Iltaisin ja öisin on jopa aika viileää, joten pitkähihaista on hyvä varata matkaan myös.
Tässä muutama must go-kohde kaupungin lukuisista nähtävyyksistä sekä käytännön tipsejä Dubaihin.
Jumeirah Beach Residences eli JBR Walk ja JBR Beach

Älä missaa JBR:ää Dubain reissullasi, sillä alue toimii hyvin koko perheelle ja siellä voi helposti viettää vaikka kokonaisen päivän. JBR Walkilla hienostoliikkeet palvelevat asiakkaitaan pilvenpiirtäjien varjoissa samalla, kun kalliit urheiluautot lipuvat loistohotellien vierestä. Viereisellä rantakadulla kahvilat ja ravintolat houkuttelevat asiakkaita auringonoton lomassa.
JBR Beachilla voit lötkötellä auringossa, vuokrata vesiurheiluvälineitä tai vaan pulikoida meressä. Lapsille löytyy tekemistä leikkipuistossa tai rantavedessä ja jos itselläsi ei rantabody ole vielä täysin mintissä, niin treenin voi tehdä myös ulkosalilla.




Nice to know:
- Katutaide ei ole ensimmäinen asia, joka Dubaista tulee mieleen, mutta sitäkin löytyy JBR Walkin varrelta.
Dubai Marina
Jos tykkäät pilvenpiirtäjistä ja luksusjahdeista niin Dubai Marina on oikea paikka sinulle. Sopivan kävelymatkan päässä JBR:stä sijaitseva Dubai Marina on helppo ottaa haltuun vaikka samalla reissulla, mutta nähtävää riittää useammallekin kerralle.

Valtavat, toinen toistaan korkeammat pilvenpiirtäjät täyttävät maiseman mihin ikinä pääsi käännätkin. Komeat jahdit ja pienet sighseeing-risteilijät lipuvat kävelykadun ohi tuon tuosta. Dubai Marinassa tuoksuu raha ja menestys, ehkä vähän suuruudenhulluuskin. Paikka on nyky-Dubaita aidoimmillaan, pidit siitä tai et.


Dubai Marina on siitäkin mukavaa aluetta että, toisinkuin Dubaissa yleisesti, siellä on leveät promenadit jossa pääsee kävelemään. Ravintola- ja kahvilavaihtoehtojakin löytyy useita, tosin niistä suurinosa tuntui olevan aika turistihenkisiä sisäänheittäjineen. Tyttöni piti sillan alta löytyneestä leikkipuistosta erityisen paljon ja etenkin kuumimmilla helteillä varjoinen paikka toimii myös aikuisille. Kesken kaiken pilvenpiirtäjien varjoista kuului myös rukouskutsuja moskeijaan mikä toi hauskan kontrastin ja muistutti kulttuurista.



Souk Madinat Jumeirah
Souk Madinat Jumeirah. Tekemällä tehty niinkuin suurin osa Dubaista muutenkin, mutta samalla myös viihtyisä must-see kohde. Palatsin alueella on paikallinen basaari eli souk, ravintoloita, Venetsian mieleen tuovia kanavia sekä erinomaiset näkymät maailman hienoimmaksi titeleerattuun Burj Al Arab-hotelliin. Verrattuna perinteiseen basaarimeininkiin Madinat Jumeirahissa saat katsoa tavaroita rauhassa ilman, että joku myyntihessu seuraa sinua hotellihuoneeseesi saakka. Shoppailun jälleen kanavien varrella olevista ravintoloista saat jopa oluen halutessasi edulliseen 15 euron hintaan. Parasta Madinat Jumeirahilla on kuitenkin maisemat, tuolla jos missä saat IG:n täyteen matskua jossa todistat olevasi oikein ulkomailla.





Pienehkön kävelymatkan päästä löytyy maailmankuulut hotellit Burj Al Arab sekä Jumeirah, Wild Wadi-vesipuisto, pari pienempää ostoskeskusta sekä Public Beach-ranta, joka oli iso pettymys. Remontin keskellä olevalla rannalla monta bussilastia turisteja otti selfieitä rakennusaitojen takaa pilkottavaa Burj Al Arabia kohden kuin huomista ei olisi. Teennäistä, niin teennäistä.

Burj Khalifa ja Dubai Fountain
Maailman korkein rakennus Burj Khalifa on Dubain maamerkki ja sitä on vaikea olla näkemättä vaikka parhaansa tekisi. Sisäänpääsy pilvenpiirtäjään maksaa 30 eurosta ylöspäin riippuen mihin aikaan ja kuinka korkealle haluaa. Emme nähneet hyväksi ideaksi maksaa reilua sataa euroa kyseisestä mestasta lasten kanssa, mutta valokuvista päätellen huipulle kannattaa etenkin aurinkoisella ilmalla tai auringonlaskun aikaan suunnata. Mikäli olisimme olleet reissulla ilman lapsia niin Burj Khalifa olisi ehdottomasti kuulunut vierailulistalle.
Myös Burj Khalifan alueella voi viettää vaikka kokonaisen päivän sillä lähietäisyydeltä löytyy mm. Aquarium, Dubai Fountain-suihkulähde valoshowneineen sekä jättimäinen Dubai Mall-ostoskeskus.

Ostoskeskukset Dubai Mall, Dubai Marina Mall ja Mall of the Emirates
Kaikki nämä kolme ostoskeskusta sijoittuu punaisen metrolinjan varrelle ja kaikissa näissä saa helposti kulumaan tunnin jos toisenkin. Dubai Mall on näistä isoin ja sen kiertämiseen menee helposti parikin päivää, jos homma lähtee ihan laukalle. Reippaasti yli 1000 liikettä sisältävässä ostoskeskuksessa vierailee vuosittain 80 miljoonaa (!) ihmistä. Dubaissa kun ollaan niin Dubai Mall on tietysti maailman suurin ostoskeskus.
Mall of the Emirates on tullut parhaiten tunnetuksi sisältä löytyvästä laskettelurinteestään. Vaikka se itsessään on jo överiä niin vierailun aikana siellä esitetty pingviinishow oli vielä överimpi. Viisi tai kuusi pingviiniä tuli tepastelemaan laskettelijoiden sekä lasiseinän takaa pällistelevien katsojien ”iloksi”. Ihan perseestä koko homma, pingviinien paikka on jossain muualla kuin dubailaisen kauppakeskuksen tiloissa. Muuten ostoskeskus oli jollain lailla kompaktimpi ja mukavampi kuin Dubai Mall ja se sijaitsi myös lähempänä metroasemaa.



Dubai Marine Mall on näistä kolmesta pienin, mutta kyllä sielläkin kauppoja sekä ravintoloita löytyy ihan kivasti. Kannattaa poiketa ravintolamaailman näköalaterassilla, josta voi bongailla pilvenpiirtäjiä ja luksusjahteja.

Nice to know:
- Mikäli matkustat Dubaihin tammikuussa niin saatat tehdä huimia ale-löytyjä Shopping festivalin aikana. Muuten hinnat ovat Suomen tasoa tai yli.
Bur Dubai Souk
Kun muoviset, tekemällä tehdyt nähtävyydet alkaa kyrsimään niin kannattaa suunnata Bur Dubain tai Deiran alueelle, jossa on alkuperäinen Dubai hyvässä ja pahassa. Kapeilla kaduilla käy kuhina ja paikallisväestö tekee ostoksiaan soukeissa eli paikallisissa basaareissa. Soukissa tinkimistaidoille on hyötyä, mutta samalla kauppiaiden päällekäyvyys voi ahdistaa.

Nice to know:
- Mikäli innostut shoppailemaan vaatteita, mausteita, kenkiä tai mitä ikinä, niin lähtökohtaisesti tinkiessä on hyvä pudottaa ensin 50 % myyjän antamasta hinnasta ja sitten neuvotella lopullinen hinta jonnekin 30-40 % ”alennuksen” välimaastoon. Jos ei toimi niin lähde menemään, kyllä ne myyjät sinut kiinni juoksevat.

Metrot
Dubaissa on kaksi metrolinjaa, punainen ja vihreä. Näistä punainen suhaa käytännössä kaupungin päästä päähän, kaukaa lentoaseman takaa ohi suurimpien nähtävyyksien moottoritietä seuraten. Punaisen metrolinjan varrelle jää kaupungin päänähtävyyksistä mm. Dubai Frame ja Burj Khalifa sekä kauppakeskuksista Dubai Mall, Mall of Emirates sekä Dubai Marina Mall. Näistä etenkin Dubai Malliin kävelee metrolta noin vartin, joka kertoo olennaisen kaupungin koosta.
Vihreä metrolinja on näistä kahdesta se ”aidompi”, sillä jäädessäsi pois melkein millä tahansa pysäkillä pääset huomattavasti lokaaleimpiin paikkoihin ja vanhan Dubain alueelle. Suosittelen tutustumaan.
Lippuja metroihin saa sekä automaateista että palvelutiskeiltä. Jos tietää ajelevansa päivän aikana enemmänkin metrolla kannattaa melkein ostaa päivälippu yhdellä kertaa, kun hinnatkaan eivät päätä huimaa.
Nice to know:
- Metrot ovat aivan julmetun täynnä etenkin ruuhka-aikoina, joten siihen on hyvä varautua.
- Naisille ja lapsille on oma vaunu, johon ei miehillä ole asiaa. Naiset puolestaan pääsevät miesten vaunuihin.
- Golden ticket-luokka on puolet kalliimpi kuin kansan syvien rivien vaunu, mutta tässä tapauksessa se tarkoittaa vaan muutamaa euroa. Mikäli mukana on matkalaukkuja tai lastenrattaita niin etenkin pidemmillä matkoilla upgrade kannattaa.

Taksit
Taksit eivät Dubaista lopu ja hyvä niin, sillä ilman niitä olisit kusessa. Mikäli kuvittelet pärjääväsi matkasi aikana ilman taksia olet joko a) väärässä b) periaatteen ihminen tai c) missaamassa ison osan nähtävyyksistä. Taksit ovat edullisia ja niillä pääset monesti paikasta toiseen nopeammin ja kätevämmin kuin metrolla. Etenkin jos haluat vierailla ranta-alueilla, johon metrolinjat eivät yletä on suorastaan tyhmää olla käyttämättä niitä. Mikäli matkustat pienten lasten kanssa niin tässä voi tulla tenkkapoo ellei sinulla ole turvaistuimia mukana, sillä takseissa niitä on harvoin. Meillä 4-vuotias istui takapenkillä ilman korokkeita ja 5 kk heebo sylissä. Ei turvallisin tai järkevin vaihtoehto, mutta maassa maan tavalla.
Etäisyydet
Se mikä kartassa näyttää kohtuulliselta on luonnossa kohtuutonta. Dubai on valtavan kokoinen ja esimerkiksi lentoaseman sekä Dubai Marinan välinen etäisyys on 30 kilometria, mikä tarkoittaa autolla reilua puolta tuntia ja metrolla lähes tuntia. Siirtymisiin kannattaa siis varata aikaa, sijaitsi hotellisi missä tahansa.
Alkoholi
Dubaissa alkoholia myydään lähinnä hotelleissa sekä tietyissä ravintoloissa turistialueilla. Hinnat ovat sen mukaiset, sillä tuoppi olutta maksaa paikasta riippuen kaikkea 12-20 euron välillä ja viinit suhteessa saman verran. Jos siis suunnitelmissa on ryyppyloma, niin on järkevää tehdä se jossain muualla kuin Arabiemiraateissa monestakin syystä. Isot pojat tietävät kuiskutella, että mikäli haluaa esimerkiksi hotellihuoneessa nautiskella viiniä niin kannattaa ostaa alkoholit jo tullessa Dubaihin lentoasemalta.
Muita nice to know-juttuja
- Vesijohtovettä voi juoda, mutta se ei välttämättä tee hyvää. Osta ennemmin pullovettä.
- Varaa aikaa lentokentällä olemiseen. Sekä tulo-, että lähtötarkastuksessa voi olla ruuhkaa ja toisekseen etäisyydet ovat suuria.
- Muista adapteri.
- Kunnioita paikallista kulttuuria. Voit halata vaimoasi ilman, että joudut vankilaan ja vaimokin voi pukeutua niinkuin haluaa, mutta paikallista kulttuuria on hyvä kunnioittaa pidit siitä tai et.
Lue lisää käytännön jutuista esim. Elämää ja matkoja-blogista.
Laamanaaman pisteet lapsiperheen matkalle Dubaille 8.5 / 10. Menisinkö uudestaan? Ehkä joskus. Harmittaako jos en olisi lähtenyt? Kyllä. Sylettääkö Dubai? Ota riski ja mene käymään.
Ristiriitaisuudella,
Laamanaama
Se on jännä, kun Dubaita ja sen pilvenpiirtäjiä haukutaan teennäisiksi ja muovisiksi, mutta muualla maailmassa pilvenpiirtäjät ovat huippuja ja hienoja. Mutta onhan se niin kovin trendikästä haukkua Dubaita..
TykkääLiked by 1 henkilö
Näinhän se on. Ymmärrän kyllä jollain tapaa kritiikin, kun katsoo mitä kaupungissa oli vaikka 20 vuotta sitten.
TykkääTykkää
Kiitos kattavasta Dubai-infosta! Missä hotellissa/missäpäin kaupunkia majoituitte? Meillä myös suunnitteilla dubain reissu kahden lapsen kanssa ja hyviä hotellivaihtoehtoja otetaan vastaan. Ollaan oltu pari kertaa lasten kanssa aiemminkin, mutta ei välttämättä haluttaisi majoittua samoihin(vaikkakin hyviksi havaittuihin) hotelleihin, vaan olisi kiva kokea uuttakin/eri alueita. Aiemmin oltu lasten kanssa Jumeirah zabeel sarayssa (erittäin hyvä hotelli, mutta turhan kaukana palmun kärjessä) ja Le meridien mina seyahissa lähellä marinaa (sekin loistava, muttei haluttaisi välttämättä toista kertaa sinnekään)..
TykkääLiked by 1 henkilö
Moi ja kiitti palautteesta! Meidän hotla oli Atana Hotel, joka oli lähellä Internet Cityä. Ihan toimiva hotelli ja lisäksi siellä oli puoli- ja täyshoito saatavilla.
TykkääTykkää