Futisreissu Berliiniin – Vasemmistopunkkareita ja kaikkien kavereita

Postaus on julkaistu alunperin laamanaama.blogspot.fi -sivuilla 23.5.2015. Matkaraporttia keväisestä Berliinistä Muutaman vuoden aikana on tullut tehtyä futisreissuja Saksaan keväisin sekä syksyisin. Bundesligakauden 2014-2015 aikana seikkailtiin loka-marraskuussa Schalken, Mainzin ja Mönchengladbachin (matkarapo täällä) stadikoilla ja toukokuussa oli vuorossa Berliini. Tällä kertaa matkaseuralaisena oli futismatkailun märkäkorva, jolle reissun matsit olivat ensimmäiset livenä ulkomailla nähdyt. Tavoitteena oli viettää …

Jatka artikkeliin Futisreissu Berliiniin – Vasemmistopunkkareita ja kaikkien kavereita

Vinkkejä viikonloppureissulle Hampuriin

Monelle matka Saksaan tarkoittaa matkaa Berliiniin, mutta isoon maahan mahtuu monia muitakin mielenkiintoisia kaupunkeja. Itselleni Berliiniäkin tärkeämmäksi kaupungiksi on noussut Pohjois-Saksan satamakaupunki Hampuri, jossa näkemistä sekä tekemistä riittää helposti vähintään pidennetyn viikonlopun ajaksi. Hampuri on maailmankuulu satamakaupunki ja tarinat Reeperbahnin väriloistoista sekä punaisista lyhdyistä ovat varmasti ensimmäisiä asioita jotka monelle tulee siitä mieleen. Tarinat ovat …

Jatka artikkeliin Vinkkejä viikonloppureissulle Hampuriin

Kolme vinkkiä aikaisiin aamulentoihin Helsinki-Vantaalla

Postaus on julkaistu alunperin laamanaama.blogspot.fi -osoitteessa 15.4.2015. Suurin osa Helsinki-Vantaalta lähtevistä lennoista lähtee klo 7-9 välillä aamulla ja usein terminaalit ovatkin täynnä kiireisiä ja stressaantuneita matkaajia. Jonot baggage dropiin ja turvatarkastuksiin kasvavat ja monet vilkuilevat kellojaan, että kerkeävätkö he ajoissa lennolle saati sitten Oak Barreliin ensipuraisulle. Tässä muutama hyväksi havaittu käytännön vinkki aamulennoille. 1) Tee …

Jatka artikkeliin Kolme vinkkiä aikaisiin aamulentoihin Helsinki-Vantaalla

Mitä tehdä Savonlinnassa?

Postaus on julkaistu alunperin laamanaama.blogspot.fi -osoitteessa 12.4.2015. Paljastetaan aseet heti kärkeen, Savonlinna ei ole mulle kaupunki muiden joukossa. Savonlinna on paikka, jossa olen käynyt syntymässä ja kaupunki, jossa on tullut vietettyä kaikki lapsuuden kesät ja joulut. Mun kaikki sukulaiset on jossain vaiheessa elämäänsä siellä asuneet ja suvun mökkikin löytyy läheltä, joten pientä puolueellisuutta saattaa seuraavan …

Jatka artikkeliin Mitä tehdä Savonlinnassa?

Malminkartanon portaat: Stairs to heav.. HELL!

Postaus on julkaistu alunperin laamanaama.blogspot.fi -osoitteessa 23.3.2015. 426 porrasta. Siinä Malminkartanon legendaariset portaat tiivistettynä. Hiki lentää, jalat tärisee ja ajatus ei kulje. Tai kulkee sen verran, että jo ensimmäisen nousun puolessa välissä sitä ajattelee, että minkähän helvetin takia tänne tuli taas lähdettyä. Mutta kun kerran on ylös päässyt, niin kroppa on alkujärkytyksestä toivuttuaan jälleen vastaanottavainen …

Jatka artikkeliin Malminkartanon portaat: Stairs to heav.. HELL!

Ensimmäisen tatuointini taustaa ja tarinaa

Postaus on julkaistu alunperin laamanaama.blogspot.fi -osoitteessa 12.3.2015. Tein extremematkan Lohjalle ja mua hakattiin siellä. Neulalla. Jo vuosia sitten oon puntaroinut tatskan ottamista, mutta aikaisemmin en ollut kuitenkaan saanut aikaiseksi. Ja ihan hyvä niin, koska joskus parikymppisenä olisin saattanut tatuoida jonkun kiinalaisen nuudelikeiton ohjeen sen kummemmin miettimättä. Tatuoinnilla pitää mun mielestä aina olla joku tarina ja …

Jatka artikkeliin Ensimmäisen tatuointini taustaa ja tarinaa

Intervalleilla kesäkuntoon!

Blogikirjoitus on julkaistu alunperin laamanaama.blogspot.fi -osoitteessa 25.2.2014. Lumet sulaa ja jengi kaivaa lenkkareita kaappien perukoilta talven jäljiltä. Himonylkyt ovat toki juosseet ympäri vuoden, mutta kummasti juoksijoiden määrä aina lisääntyy mitä lähemmäs kevättä ja kesää tullaan. Ja onhan se nyt mukavampi juosta, kun tiet ovat about kuivat, ei tarvitse pelätä liukastumista ja päälle ei tarvitse laittaa …

Jatka artikkeliin Intervalleilla kesäkuntoon!

Täydellinen talvipäivä

Postaus on julkaistu alunperin laamanaama.blogspot.fi -sivuilla 15.2.2015. Pakkanen, auringonpaiste, lumi, jää ja mahtavat merenrantamaisemat. En ihan äkkiseltään keksi mitään mikä olisi Suomen talvessa parempaa. Tänään 15.2 kaikkea tuota oli tarjolla ja juoksulenkin joutui keskeyttämään moneen kertaa kauneuden edessä. Antaa kuvien kertoa enemmän. Kaikki fotot on otettu Espoon rantaraitilla välillä Matinkylä-Westend. Nää on näitä.

Sevilla – härkäsen kuuma kaupunki

Postaus on julkaistu alunperin laamanaama.blogspot.fi -osoitteessa  26.1.2015. Välillä on nastaa muistella menneitä reissuja ja samalla palautella mieleen niihin liittyviä tarinoita ja kokemuksia. Yksi viime vuosien mukavimmista reissuista on ollut 10 päivän Andalusian kierros, jonka aikana kierreltiin Malagassa, Benalmadenassa, Cadizissa, Rotassa sekä Sevillassa. Verestellään nyt kuitenkin ensin muistoja Sevillasta, kaupungista joka on sulattanut monen siellä käyneen …

Jatka artikkeliin Sevilla – härkäsen kuuma kaupunki

Bad Gastein kesällä – luontoa ja alppimaisemia

Blogipostaus on julkaistu alunperin 17.1.2015 laamanaama.blogspot.fi -sivuilla. Bad Gastein sijaitsee reilun tunnin päässä kauniista Salzburgin kaupungista ja helpoin tapa saapua kaupunkiin onkin lento Salzburgiin, josta voi hypätä junaan ihailemaan alppimaisemia. Toinen hyvä vaihtoehto on buukata lennot Müncheniin, mistä sitten voi huristella autolla tai junalla perille. Jos Münchenista asti tulee, on matkan aikana hauska seurata suurkaupunkialueen …

Jatka artikkeliin Bad Gastein kesällä – luontoa ja alppimaisemia