Jalkapalloromantiikkaa Prahassa ja janarointia Pardubicessä.

Sunnuntai 22.4.2018, Praha

Kolmas päivä Prahassa sarastaa ja edessä on päivä täynnä yllätyksiä. Olin järjestänyt kuuden hengen porukallemme futismatkan, jossa matkakohde selvisi vasta lentokentällä lähtöaamuna. Ensimmäinen ilta piti sisällään AC Sparta Prahan ja toinen Bohemians Prahan futispelin. Sunnuntai on kuitenkin eräällä tavalla pääpäivä eikä jätkillä ole mitään hajua mitä tapahtuu. Ainoa asia jonka olin etukäteen paljastanut oli se, että herätys on aikaisin ja että meidän täytyy olla tiettyyn aikaan tietyssä paikassa.

Edellisiltana reissun ensikertalaiset olivat vielä päättäneet lähteä yön selkään muiden mennessä nukkumaan. Veikkauksemme oli, että sankarit saapuvat samalla ovenavauksella kun meidän pitäisi jo lähteä, mutta vielä mitä. Herättelin porukat perinteisesti Ana Tuden Party-biisillä ennen kahdeksaa ja vilkaisin jääkaappiin. Jumalauta, jätkät olivat käyneet tyhjentämässä paikallisen ruokamarketin myöhään illalla! Pojat naureskeli, että siellä oli jo vartijatkin juosseet perässä ja hätistelleet ulos, mutta niin vaan kaapissa odotteli syöjiään pekonit, kananmunat, nakit sekä luonnollisesti (?!) Kinder-munat. Oih! Aamu-uninen mailapoikakin pääsi ylös ilman potkimista ja alkoi kokkailla maukasta aamupalaa. Oli muuten hyvä startteri aamuun!

IMG_0120
Tästähän ei aamupalat juuri parane!

Kello tuli yhdeksän kun hyppäsimme lähipysäkiltä dösään ja matkasimme Vltavan toiselle puolelle. Vaihdoimme spåraan ja otimme suunnaksi rautatieaseman, mutta kaikkien yllätykseksi vedimme yhden pysäkin pitkäksi. Stadion! Kello oli sunnuntaiaamuna 9.50 ja olimme tulleet FK Viktoria Žižkovin stadikalle, jossa oli alkamassa Tsekin kakkosliigan ottelu Viktoria Žižkov – FK Pardubice kello 10.15. Varsin mehevä ajankohta jalkapallo-ottelulle, mutta meillehän se kelpasi enemmän kuin hyvin.

IMG_0126
Nyt on jalkapalloromantiikkaa parhaimmillaan.

22.4.2018, FK Viktoria Stadion. 2.liga FK Viktoria Žižkov –  FK AS Pardubice

FK Viktoria Žižkov on Prahan ja koko Tsekkien vanhimpia jalkapalloseuroja. Menestys on kiertänyt pikkuseuran kaukaa eikä se kilpaile yleisömäärissä Prahan suurimpien; Spartan, Slavian tai Bohemiansin kanssa. Tästä huolimatta joukkue on kulttimaineessa ja sen vuoksi myös reilu 5000 katsojaa vetävä Viktoria Stadion on ehdottomasti vierailun arvoinen kohde mikäli pelipäivä osuu omaan reissuajankohtaan.

IMG_0128IMG_0129

1030 katsojaa on raahautunut sunnuntai-aamuna stadionille, joukossa myös iso määrä suomalaisia futisturisteja. Ostamme aamuoluet ja kiipeämme pääkatsomon piippuhyllylle juuri kun ottelu on alkamassa. Myös Pardubicestä on saapunut reilun kymmenen hengen poppoo kannattamaan omiaan. Kotijoukkueella ei mitään valtavaa fanikatsomoa ole, mutta päädystä lähtee kuitenkin sen verran meteliä että tapahtuma kilpailee kotimaisen Veikkausliigan kanssa tasavahvasti.

IMG_0131

IMG_0150
Zizkovin fanipääty.

IMG_0135

IMG_0139

IMG_0145

IMG_0134
Olut 1,50.

Kovin suurta kiimaa ottelun ympärillä ei kuitenkaan ole ja meillekin tapahtuma on enemmänkin leppoisa sunnuntain aloitus kuin reissun kiinnostavin futispeli. FK Pardubice tekee ottelun ensimmäisen maalin kulmapotkut jälkitilanteesta ja menee maalin turvin johtoasemassa puoliajalle. Tässä vaiheessa kerron jätkille päivän seuraavan yllätyksen; me lähdemme nyt juna-asemalle. Kaverit on hieman ihmeissään, mutta seuraavat kiltisti perässä tietämättä yhtään mihin ollaan matkalla.

Juna-asemalla meillä on aikaa ottaa pienet huikopalat ennenkuin hyppäämme junaan. Vasta kun liikahdamme eteenpäin uskallan kertoa jannuille määränpään. Se on Pardubice. Tässäkään vaiheessa eivät vielä kellot soi, mutta kun kerron, että samaan aikaan Tsekeissä pelataan maajoukkuelätkää, niin tyypit alkavat pääsemään kärryille. Iltapäivän ja illan ohjelmissa on kaksi kendomaaottelua, Tsekki-Venäjä ja Ruotsi-Suomi. Tämä kattaus tuntuu kelpaavan kaikille. Naureskelemme, että mistä me tähän hätään saamme hassut hatut ja läpsyttimet.

22.4.2018, EHT-turnaus, Pardubice. Tsekki – Venäjä & Ruotsi – Suomi

IMG_0156
Perillä Pardubicessä.

Saavumme Pardubiceen 13.30 eli vajaa tuntia ennen Tsekki-Venäjä pelin alkua. Seuraamme Jagr-paitoja ja löydämme neuvostohenkisten kerrostalojen lomasta Tipsport Arenan, joka on semimoderni 10 000 katsojan kompleksi. Pihalla on hyvät meiningit jo käynnissä ja vaikka aina sanotaan, että suomalaiset on kovia juomaan, niin kyllä Tsekit osaavat homman vähintään yhtä hyvin. Päätimme kuroa eroa umpeen tilaamalla tuopit.

IMG_0158IMG_0159

IMG_0162
Tipsport Arena häämöttää.

IMG_0163IMG_0166

Edellispäivänä pulujen kanssa tuttavuutta tehnyt rookie päättää heti sisäänpäästyämme koristella posket Suomen sekä Tsekkien tarroilla jotta pääsee Skoda Cup-fiilikseen. Tämä aiheuttaa jälleen lievää hihitystä porukassamme, joka ei sattuneesta syystä ole lätkän fanikamoihin pukeutunut. Kyseisellä lookilla on myös hyvä osallistua Instagram-kilpailuun!

IMG_0183_

Saapuessamme katsomoon on jäällä käynnissä seremoniat. Dynamo Pardubicen parin pelaajan pelipaidat jäädytetään ja juhlat on komeat. Kentällä nähdään myös mm. Jokerit-legenda Otakar Janecky, joka on Pardubicen kasvatti ja nykyinen kakkoskoutsi. Hieno mies.

IMG_0169

Tsekki – Venäjä matsi ei sinällään ketään meistä kauheasti sytytä, mutta kun puluista pitävä rookie tuo katsomoon 12 olutta, niin kiinnostus ainakin bisseä kohtaan alkaa kasvamaan. Homma alkaa hiljalleen lähtemään ns. kintaista, mutta hauskaa on ja sehän se on pääasia. Kolmannessa erässä löydämme itsemme jo Tsekkien fanipäädystä ja kajauttelemme ilmoille Blues-vainaan fanichanttia On meidän päivä, joka herättää vähintäänkin kummastuneita katseita paikallisten silmissä. Varmasti pitkälti meidän ansiostamme Tsekki voittaa Venäjän ja samalla koko kotiturnauksensa. Torijuhlien sijaan päätämme lähteä syömään viereiseen kauppakeskukseen, koska ilta on vielä nuori ja olisi kiva nähdä iltamatsikin.

IMG_0179_
Otakar Janecky – Pardubicen legenda.
IMG_0180_
Dynamo Pardubicen kaulaliina lähti matkamuistoksi.
IMG_0189_
#Viihdyin.
IMG_0191_
Käytiin gloryhunttaamassa Tsekki voittoon seisomakatsomossa.
IMG_0205_
Česká do toho!
IMG_0227_
Kuusi miestä ja seitsemän kaljaa.

Pieni ruokatauko tekeekin kaikille hyvää ja halliin saapuu virkeät nuoret miehet Suomesta. Tsekki-Venäjä pelissä katsomossa oli yli 6500 katsojaa, mutta niistä vain murto-osa oli löytänyt illan matsiin. Toisaalta tähän saattoi vaikuttaa +25 asteen hellekin.

IMG_0212_

IMG_0176_
Otettiin Okan ja Vekan kanssa hallia haltuun. Siitä eriskummallinen kaksikko, ettemme nähneet heidän juttelevan kertaakaan keskenään.
On meidän päivä / Me ollaan yhdessä / Ei huolta ei murheest väliä / 
Tälle jengille / Jälleen laulaa saan.

Puolityhjässä hallissa raikaa meidän laulut varsin mukavasti muiden suomalaisten huutamien perinteisten Suomi-huutojen lomassa. Olin antanut mailapojalle tehtäväksi opettaa laulun sanat ensimmäisten päivien aikana ja hän teki työtä käskettyä. Suomi siirtyy Blues-legenda Antti Suomelan maalilla 1-0 johtoon ja katsomossa kippistellään. Meidän päivä. Blegipäivä.

Erätauolla käytävillä joukkoon liittyy myös Tsekkejä vaikkeivat sanaakaan ymmärrä lauluistamme. Myös Suomen pelipaitoihin sekä hassuihin hattuihin pukeutuneilta Leijonat-faneilta saamme peukkuja. Meissä hieman hilpeyttä herätti toki muutaman sankarin Suomesta mukana raahatut läpsyttimet, mutta mikäs minä olen mitään sanomaan. Paitsi että polttakaa ne.

IMG_0211_
Sori, tää nyt oli vähän tälläistä.

IMG_0228_

IMG_0246_
Den glider in! Poika saunoo! Ukkometso! Ihan yhtä maalia.

Suomi menee pelissä menojaan ja voittaa lopulta 7-3. Kovin suurta pelillistä analyysiä emme pysty ottelusta antamaan, mutta hauskaa oli niinkuin pääpäivän asiaan kuuluukin. Lätkämaaottelu oli hyvää vaihtelua futistouhujen jälkeen ja onhan tälläinen reissu kiva lopettaa Suomen voittoon vaikkei kukaan meistä varsinainen maajoukkuefanaatikko olekaan.

IMG_0270_
Jos päivän fiiliksen voi jotenkin kiteyttää yhteen kuvaan, niin tämä lienee niistä se totuudenmukaisin.

IMG_0274_

Käppäilemme matsin jälkeen kohti rautatieasemaa ja matkalla ehdimme vielä hakea reissun ensimmäisen kermaliköörin juuri kiinni menevästä Tescosta. Asemalla meille jää vielä aikaa nauttia oluetkin ennen junan saapumista, joten elämä hymyilee. Kohtalaisen railakas päivä jatkuu vielä Prahassa, sillä seikkailemme vanhankaupungin kapeilla kujilla pizzeriaa etsien. Niitä löytyykin, mutta yllättäen ne menevät kiinni jo puolen yön aikaan sunnuntaisin. Lopulta päädymme perinteiseen tsekkiläiseen kellariravintolaan ja tilaamme pöydän täyteen ruokaa ja juomaa. Kello lähentelee kahta kun saavumme kämpille, joten 17 tuntiin on mahtunut puolikas futispeli, kaksi lätkäpeliä, suihkulähde ja paljaat takapuolet sekä lukematon määrä huonoa huumoria sekä olutta. Ainoa asia joka ei naurata on se, että meitä tulee hakemaan tilataksi lentokentälle maanantai-aamuna kello 9.00.

IMG_0305_IMG_0308_IMG_0323_

Loppufiilisten aika: Viisi matsia kolmeen päivään oli tiukka, mutta sitäkin mukavampi setti. Monta juttua (ja onneksi myös kaikki matkalle osallistuneet) jäi elämään ja uusia kaverisuhteita syntyi, sillä kukaan reissuun lähteneistä ei tuntenut kaikkia. Matkasta toipumiseen henkisesti ja fyysisesti meni reilu viikko, mutta silti jokainen haluaa lähteä näille matkoille uudestaan. Jos Prahan futis-skene alkoi kiinnostamaan, niin Stadionbongarin blogista löytyy erinomainen kollaasi Prahan joukkueista. Siitä oli ainakin itselleni iso apu reissua suunnitellessa, joten littipeukkua sinne. Tässä vielä kahden edellisen päivän tapahtumat:

Jalkaromantiikkaa Prahassa – AC Sparta Praha

Jalkapalloromantiikkaa Prahassa – Bohemians Praha 1905

IMG-20180501-WA0005_
Kiitos ja anteeksi.

-LMNA

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s