Buliukot päädyissä osa 3/3: Basel

Kaksi maata, kolme yötä, neljä kaupunkia, viisi suomalaista, kolme futispeliä ja lähes hellerajaa lähentelevä lämpötila. Lisätään siihen vielä sopiva määrä olutta, epäterveellinen ruoka sekä liian vähän unta, niin pääset jo vähän fiilikseen mitä tuleman pitää. Tervetuloa Laamanaaman halpamatkojen 5-vuotissynttärireissulle Saksaan sekä Sveitsiin! Ensimmäiseen osaan pääset tästä ja toiseen tästä.

Havahdun yöllä, kun nuoret urhot palaavat hotellille. Käännän kylkeä, nukahdan uudestaan ja herään muutamaa tuntia myöhemmin siihen, kun aurinko paistaa silmään. Suu on vähän kuiva, mutta muuten olo on 4/5. Hipsin suihkuun ja kun ne hommat on hoidettu on aika herättää muu väki. Kaikista maailman biiseistä Ana Tuden Party paadipaadi saa kelvata tähän(kin) tarkoitukseen ja minuuttia myöhemmin koko väki on hereillä päätään puistellen. Tänään lähdetään Sveitsiin!

Suurta kiirettä lähtöön ei ole, joten aamupala voidaan syödä kohtalaisen iisisti. Harmi kyllä tarjonta on erästä matkalla mukana ollutta Nikoa (nimi muutettu) siteeratakseni yhtä huonoa kuin Tinderissä, mutta jokainen sai kuitenkin mahan sen verran täyteen, että jaksaa matkustaa tunnin junamatkan Sveitsin puolelle. Matkalla asemalle fiilistelemme vielä eilistä Freiburgin peliä ja mietimme, että mahtuuko Mauri Molombo meidän kanssa samaan vaunuun. Junan lähtöön on vielä puolisen tuntia aikaa, joten äänin 5-0 haemme parit oluet mukaan. Junassa mietimme, että miksi kukaan antaa futisjengille nimeä Young Boys ja miten sitä kannustetaan? ”Ich liebe Young Boys” tai I’m a fan of Young Boys” kuulostaa kuitenkin vähän arveluttavalta. Lisäksi saattaa tulla kotoa tai työpaikalla vähän selittelemistä, jos tietokoneen yleisin hakusana on ”Young Boys” tai ”Young Boys photos”.

Siinä missä Freiburgissa lämpötila ylitti 20 astetta, niin Baselissa heilahdettiin jo hellerajan puolelle. Koska palaisimme Saksan puolelle yöksi, niin laukut jätettiin juna-asemalla jemikseen ja siirryttiin olutkaupan kautta helteeseen. Baselin juna-asemalla sijaitseva paikallinen alko tarjosi parastaan, kun olutvalikoimaa oli ainakin 100 eri pullon edestä. Valintani osui tunne- ja rookien koulutusmielessä hampurilaiseen Astra Rotlightiin, jota on niin monella reissulla tullut nautittua. Oli muuten kaupan setä tulossa Suomeen ensi viikolla, joten terkkuja kun kuitenkin luet tätä juttua. Öööö.

IMG_6071
Aah, Astraa!

Baselissa olin käynyt vuoden 2016 Eurooppa-liigan finaalissa, joten kaupunki oli mulle jollain tavalla tuttu. Tarkoitus oli viedä porukka vanhan kaupungin tunnelmallisille kaduille, mutta koska meillä ei ihan liikaa aikaa ollut niin päädyimme katselemaan maisemia Phalz-näköalatasanteelle, josta näkee Rein-joen ja vastarannan huikeasti. Parit oluet, valokuvat, somefiilistelyt ja sitten ruokapaikan metsästykseen. Valintamme kohdistui budjetti- ja aikataulusyistä sellaiseen laatupaikkaan kuin Burger King. Siinä missä Suomesta ateria irtoaa 7-8 eurolla, niin Sveitsissä homma maksoi puolet enemmän eli 15 frangia. Moro! Mutta ei auta valitus kun itsehän tuonne haluttiin.

IMG_6067
Baselin Altstadt.
IMG_6075
Maisemat vaihtuu, mutta jengi viihtyy.
IMG_6085
Jätkät halus tehdä Titanicit. No ei kai siinä sitten.

basel1

Raiffeisen Super League 9.4.2017 FC Basel – BSC Young Boys, St.Jakob-Park

FC Basel oli ennen ottelua 17.pisteen erolla tukevassa sarjajohdossa, joten suurta panosta sunnuntain kärkikamppailuun ei ollut. Kakkossijalla oleva Young Boys on myös jo käytännössä varmistanut toisen sijansa. Niinpä ainakin itseäni kiinnosti enemmän sveitsiläinen katsomokulttuuri ja yleinen pöhinä stadikalla. Tämän vuoksi olinkin ostanut meille liput Baselin fanaattiseen päätykatsomoon, joka osoittautui kaikkea muuta kuin hajuttomaksi paikaksi.

Baselin keskustasta St.Jakob-Parkille pääsee 10 minuutissa raitiovaunulla ja se onkin järkevin tapa saapua tonteille. Olimme paikalla noin tuntia ennen pelin alkua ja jännityksellä menimme oluttiskille. Olut maksoi 5,50 frangia, joka sai porukassamme hyväksynnän, sillä hinnat oli kuitenkin Suomea edullisemmat. Hintaan kuitenkin lisättiin kahden euron mukipantti, joten yhtäkkiä oltiinkin Suomen hinnoissa, koska pitihän ne mukit tietysti ottaa muistoksi. Myös fanikaupan kaulaliinahinnat kauhistutti ja jotenkin tuntui kovalta, että Saksassa 12-15 euron hintaan irtoava huivi maksaa Sveitsissä 30 frangia. Mutta onneksi halpamatkojen henkeen löysin alekorista huivin kympillä, joten otin selätysvoiton Sveitsin riistohinnoista.

IMG_6091
Matsiin aikaa 45 minuuttia.

IMG_6090

IMG_6097
Mestoilla.

D-pääty nimellä tunnettu FC Baselin fanikatsomo oli aivan täynnä, kun menimme katsomoon eikä meillä ollut oikein muuta saumaa kun jäädä oviaukon viereen katoksen alle. Meidän paikalta näki koko kentän, mutta jos halusi nähdä pääkatsomon tai vastakkaisen päädyn yläkerran vierasfaneineen, niin joutui kumartelemaan. FC Baselilla ja Young Boysilla ei ole mitenkään lämpimät välit ainakaan fanien kesken ja siitä saimme esimakua heti lämmittelyn päätteeksi. Kun vierasjoukkue oli menossa koppiin, niin koko pääty huusi ”Scheisse YB” kohtalaisen aggressiiviseen sävyyn. Tämä oli kuitenkin vain esimakua tulevasta.

IMG_6096IMG_6099

Ennen matsia fanipäädyn kolme Capoa antoivat tarkasti ohjeita katsomoon, joten arveltiin että jonkunlaista tifoa on tulossa ennen pelin alkua. Kun jengit tulivat kentälle niin yläkatsomosta laskettiin lakana meidän eteen ja alakatsomon tyypit nostivat kyltit ylös. Seuraavan muutaman minuutin aikana emme nähneet mitään, mutta aplodeista päätellen tifo oli ollut näyttävä. Ja sitä se todellakin oli kun sen jälkeenpäin näki vai mitä mieltä olette? Tsekkaa tifo täältä!

IMG_6100
Tifon alta ei paljoa näkynyt.

IMG_6105

Matsi alkoi ja päädyn meteli oli kovaa. Otin parit fiilistelykuvat, mutta heti kun kaivoin kännykän taskusta tuli paikallinen ultra hasissätkän kanssa kertomaan, että ”keine fotos”. Selevä. Jo aiemmin seurueen toista tyyppiä oli kielletty ottamasta kuvaa katsomon takana (!) olevasta lakanasta. Katsomossa poltettiin pilveä joka puolella eikä eilisestä Freiburgin sympaattisuudesta ollut tietoakaan. Tunnelma oli tosin erinomainen ja chantteihin oli helppo lähteä mukaan vaikka emme läheskään kaikkea ymmärtäneet. Se ei kuitenkaan jäänyt epäselväksi, että mitään kunnioitusta vastustajaa kohtaan ei katsomosta herunut ja jokaisen tilanteen jälkeen missä Young Boysin pelaaja jäi nurmelle makoilemaan huudettiin jotain kuolemaan liittyvää. Huutelijat hiljenivät hetkeksi kun ottelua hallinneet vieraat siirtyivät 0-1 johtoon 18.minuutin kohdalla. FC Basel oli aivan telineissä eikä mistään olisi voinut uskoa, että he ovat matkalla ties kuinka monenteen peräkkäiseen Sveitsin mestaruuteen. Pelin taso ei muutenkaan päätä huimannut ja lopulta maali jäi puoliajan ainoaksi. Puoliajan lopulla Young Boysin ykköstykki Guillaume Hoarau loukkaantui ja lähti keskisormien sekä vihamielisten huutojen saattelemana koppiin. Ei ihan ymmärrystä herunut meidän porukalta.

Basel heräsi pelaamaan toisella jaksolla ja YB:n veskaria grillattiin kivasti. Lupaava norjalainen Mohamed Elyounoussi pääsi kulman jälkitilanteesta tasoittamaan ottelun ja show oli valmis. Soihdut paloivat, yleisö lauloi entistä kovempaa ja meininki oli huikea. Pääsin nappaamaan muutaman kuvankin eikä hasiksenpolttajat jaksaneet enää nyristä. Tavallaan ymmärrän, ettei meitä tunnelmanpilaajia haluta ultrakatsomoihin, mutta tuo kuvauskielto oli kyllä ihan uutta.

IMG_6109basel2

FC Baselille tarjottiin vielä mahdollisuutta voittoon, kun Young Boysin Roger Assele päätti ottaa punaisen epäurheilijamaisesta käytöksestä 20 minuuttia ennen loppua, mutta vaikka Basel painosti ja haki ratkaisua, niin maaleja ei enempää nähty. Yleisö ei ollut tyytyväinen ja matsin päätyttyä vihellyskonserttiin me liukenimme paikalta. Olimme menossa Saksan puolelle Karlsruheen viimeiseksi yöksi ja asemalla ehdimme tehdä vielä asianmukaiset tankkaukset ennen junamatkaa.

IMG_6086
Joku tykkää nuorista pojista.

Parin tunnin siirtymisen aikana oli aikaa fiilistellä tifoa, heitellä kuitteja toisten jutuille ja lipittää parit juomat. Karlsruheen saavuttaessa meno oli vielä sen verran iloista, että yhdellä seurueemme jäsenellä oli bokseritkin mennä vaihtoon. Illan viimeiset hetket pitivät sisällään döner kebabit, terassioluet sekä Karlsruhen eläintarhasta kantautuneiden äänien ihmettelyä. Olikohan Mauri päässyt karkuun?

IMG_6113
No nyt!

Laamanaaman matsipisteet 7,5/10.

Kiitämme:

+ tunnelma erittäin hyvä

+ tifo ja päädyn organisoitu toiminta

+ Basel kaupunkina erittäin viihtyisä

Moitimme:

– Sveitsin hintataso

– fanien tiukkapipoisuus ja pössyttely

– pelin taso eikä meidän jutut päätä huimannut

basel3
Ei se tän vaikeempaa oo.

2 kommenttia artikkeliin ”Buliukot päädyissä osa 3/3: Basel

    1. Kaikilla Saksan isoimmilla stadikoilla on järjestään hieno meininki. Oon aina sanonut, että pelkästään tunnelman takia kannattaa ainakin yhdessä pelissä käydä, vaikka futis ei lajina kiinnostaisikaan!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s