Raasepori, parempi kuin Pori

Raasepori

Olipa kerran Tammisaaren ja Karjaan kaupungit sekä Pohjan kunta. Vuosi 2008 veteli viimeisiään ja samalla kun ilotulitusraketit rämisivät kilpaa ja skumpat poksahtelivat vuoden vaihtumisen kunniaksi, syntyi myös uusi kaupunki. Kaupungille annettiin nimeksi Raasepori.

Raaseporin kunta sijaitsee reilun tunnin ajomatkan päässä Helsingistä sekä Turusta ja suurin osa alueen asukkaista asuu Tammisaaren alueella. Sijaintinsa sekä monipuolisten nähtävyyksien vuoksi Raasepori onkin suosittu kohde etenkin kesäaikaan ja seuraavien kappaleiden aikana yritänkin jollain tavalla saada kerrotuksia minkä vuoksi. Niin hyvä matkabloggaaja en ole, että olisin koko kaupungin aluetta nuohonnut läpi, mutta olen sentään muutamassa paikassa käynyt, joten uskallan antaa ainakin omat mielipiteet missä kantsii piipahtaa.

Fiskarsin ruukki

En tiedä mikä homma, mutta syystä tai toisesta oon tykännyt ruukkialueista, vaikka en käsityöperinteistä sinällään mitään ymmärräkään. Loviisan lähellä sijaitsevasta Strömforsin ruukista tulikin kirjoiteltua jo aiemmin, joten kai se on tapapuolisuudenkin puolesta syytä nostaa myös Fiskarsia pöydälle.

Fiskarsin ruukin ympäristö on kaunis ja viihtyisä, ja jo pelkästään senkin vuoksi Fiskars on oiva päiväreissukohde koko perheelle. Myymälöistä löytyy käsityöläisperinteitä kunnioittaen ostettavaa joka lähtöön, niin Fiskars shopista kuin pienempien toimijoiden design-myymälöistäkin, eikä yhtään sovi vähätellä Fiskarsin panimoa ja sen pientä puotia Fiskari-joen päässä. Lapsille tekemistä löytyy leikkipuistosta ja kun vatsankin saa täyteen alueen parista ravintolasta sekä torikahvilasta, niin Fiskarin reissusta selviää hengissä helposti. Jos Fiskarsin alueella viihtyy pidempääkin, niin alueelta löytyy myös Tegel-niminen hotelli. Myös maastopyörähommiin löytyy hyvät harrastemahdollisuudet lähialueilta.

Noin 10 kilometrin päästä löytyy myös Billnäsin ruukki, joka täytynee käydä katsastamassa lähiaikoina.

Raaseporin linna

Jos joskus tuntuu, että olet ihan raunioina niin vertaistukea saa kätevästi Raaseporin linnasta ja sen raunioista. Snappertunassa, Karjaan ja Tammisaaren puolessa välissä, mutkaisen Snappertunantien lähellä sijaitseva linna on komea nähtävyys. En tiedä enkö ole tarpeeksi raunioina vai mistä lie johtuu, mutta enpä ainakaan itse ole mainonnan kohderyhmäksi joutunut, sillä yllättävän vähän tuosta paikoin hyvin säilyneestä linnasta mainoksia näkee. Ehkä juuri siksi mitään suurta ruuhkaa paikan päälle ei ollutkaan kun sinne viimein päädyin.

Raaseporin linna on rakennettu 1370-luvulla, mutta se on myöhemmin ollut yli 300 vuotta hylättynä mistä johtuen se oli joutunut aika huonoon happeen. Eipä tuota vieläkään ole mitenkään huippukuntoon kunnostettu, mutta sen verran kuitenkin siitä on huolta pidetty, että siellä voi järjestää yksityistilaisuuksia ja juhlia. Isolla ja vehreällä linnanpihalla on myös normiaikana konsertteja, teatteria ja muuta kultturellia toimintaa.

Linnanpihalle pienen kukkulan päällä sijaitsee myös Linnanvuodin tupa, jonka terassilta voi kahvia ja jätskiä nauttiessa katsella vielä komeaa linnaa ja miettiä miten on mahdollista, että silloin kun se rakennettiin sijaitsi se veden äärellä. Linnalta pääsee luontopolkua pitkin myös Snappertunan talomuseoon. Ei tullut käytyä joten en valehtele siitä sen enempää.

Raaseporin linnanneito

Raaseporin linna on mukavan pieni, mutta kuitenkin kiva kohde koko perheelle, joten kantsii käydä katselemassa Fiskarsissa tai Tammisaaressa vieraillessa.

Tammisaari

Hyvällä aasinsillalla päästäänkin Tammisaareen, tuohon Hangon pikkuveljeen, josta Kasmir ei koskaan tehnyt biisiä. Tammisaari on kivan rauhallinen kesäkaupunki, jossa tuntee hetkittäin olevansa vallan ulkomailla. Ehkä se johtuu ruotsinkielisyydestä tai sitten vain yksinkertaisuudestani, mutta aina kun pääsee edes vähän erilaiseen paikkaan, niin sytyttäähän se.

Pieniä kivijalkakauppoja ja -kahviloita, ravintoloita, vanhakaupunki sekä meren läheisyys. Siinä jo muutama hyvä syy lähteä Tammisaareen. Itselläni on näiden toteutuneiden paikkojen lisäksi to do-listalla myös futiksen Ykkösessä pelaavan EIF:n kotipeli Tammisaaren keskuskentällä.

Menkäähän ihmiset Raaseporiin ennemmin kuin Poriin! (Saa käyttää markkinoinnissa jos € £ $).

-Laamanaama

2 kommenttia artikkeliin ”Raasepori, parempi kuin Pori

  1. Heinäkuussa tulee vietettyä Raaseporin alueella viikonloppu. En ole ennen käynyt, mutta uskon kyllä, että tykätään paikasta. Muun muassa linnassa ja kansallispuiston alueella tulee käytyä. Vähän epäilen kuitenkin, että voisi olla Poria mukavampi paikka! 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s