Hollannin futiskene haltuun osa II – ADO Den Haag

Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin
Niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin
siihen mä jään
Sä tuot niin hiljaa kätes kädellein
Sanot kultasein, mä näin tahdon olla vain

Juuri mikään ei ole niin romanttista kuin herätä lauantai-aamuna kuuden kaverin kanssa hollantilaisen hotellin paskalta haisevasta huoneesta Pepe Willbergin soidessa ja sateen ropistessa ikkunaan. Tästä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, oli aika siirtyä kohti uutta päivää, kaupunkia ja ottelua. Edellisillan Ajax – Willem II ottelu oli päättynyt vierailijoiden yllätysvoittoon, joten tällä kertaa toivoimme päivän ADO Den Haag – Twente pelistä kotivoittoa.

IMG_20191207_102546_

Kävimme keskihintaisen, mutta myös keskinkertaisen hotelliaamiaisen jälkeen tarkastamassa Hollannin kermalikööriskenen ja toteamassa sen täysin viiden euron pullon arvoiseksi. Niinpä aamu alkoi jo perinteisesti ja vähemmän yllättäen kermaliköörin lumoissa hotellihuoneen suloissa. Kevyin ja lennokkain askelin hyppäsimme Utrechtista aamujunaan ja painelimme Leidenin kautta Den Haagiin, jota kovasti on kaupunkina kehuttu.

IMG_20191207_101654_
Aamulla Utrechtin terassit odottivat vielä asiakkaitaan.

IMG_20191207_105649_

IMG_20191207_120710_
Leffehommia.

Reilun tunnin jälkeen suutelimme maata jalkojemme alla ja lähdimme pyörimään kohti Den Haagin keskustaa. Meillä oli kuutisen tuntia aikaa ennen illan ADO Den Haag – Twente ottelua ja se käytettiin tehokkaasti hyödyksi oluen, kebabin ja irish coffeen saumattomalla yhteistyöllä. Samalla toki haltuun otettiin myös kaupungin kiva keskusta ja sen kadut komeine rakennuksineen.

IMG_20191207_123600_
Mauri Mailapoika jäi kotiin ruikuttamaan, mutta oli kuitenkin tavallaan läsnä.

IMG_20191207_125646_

IMG_20191207_130040_
Terassikausi jatkuu.

IMG_20191207_131436_

Kaupungilla ei näkynyt illan jalkapallopeli katukuvassa mitenkään. Kun lähdimme kohti stadionin noin puolitoista tuntia ennen peliä, ei mikään juna-asemallakaan viitannut siihen, että muutaman kilsan päässä pelattaisiin tärkeistä sarjapisteistä. Ajattelimme että seuraamme vihreäkeltaista stadionille menevää ihmisletkaa juna-asemalta stadionille, mutta missään ei näkynyt ketään. Hetken aikaan pyörimme ja etsimme oikeaa metrolinjaa stadionille ja kun se vihdoin löytyi, niin saavuimme tehdasalueelle, jonka laitamilla oli pääasiassa autokauppoja. Lähdimme seuraamaan kolmea samalla metrolla tullutta miestä stadionille päin ja pian stadikan valonheittimet näkyivätkin horisontissa. Stadion näyttää ulkoapäin alumiinivuoalta tai ufolta, mutta on ihan toimiva kompleksi futiksen pälyilyyn.

IMG_20191207_170200_

Cars Jeans Stadion

ADO Den Haagin kotistadion on nimeltään Cars Jeans Stadion ja sen kapasiteetti on 15 000. Vuonna 2007 rakennetun stadikan yleisökeskiarvo kaudella 2018-2019 oli 12 561 katsojaa. Tällä kaudella Haagin stadionilla pelaa poikkeuksellisesti myös AZ Alkmaar, sen omalla stadionilla tapahtuneen katsomon romahtamisen takia. Stadikka sijaitsee kaukana Haagin keskustasta, mutta sinne pääsee kohtalaisen kätevästi keskustassa metroilla 3 ja 4, kun jää pois Foreparkin pysäkillä.

Stadikan pihalta löytyy ADOn ultrien ylläpitämä pubi, jossa pieni olut maksaa pari euroa. Sisälle alkoi porukkaa virtaamaan enemmän ja enemmän, joten pelipäivän merkit alkoivat vihdoin näkymään teknon soidessa. Mikähän helvetin fetissi hollantilaisella on paskaan tanssimusiikkiin?

Ennen katsomoon menoa haimme vielä perinteisesti kaulaliinat fanikaupausta. Tai ne hakijat, jotka olivat varustautuneet käteisellä, sillä siellä ei maksuvälineenä käyneet luottokortit vaan ainoastaan käteinen ja hollannin pankkikortti. Stadionin sisäpuolella toimi kortitkin joten bissehommat hoituivat kaikilta odotetun kätevästi.

IMG_20191207_170441_
Valentin Kononenkin olisi kateellinen kävelyvauhdista kannattajapubiin.

IMG_20191207_170712_

IMG_20191207_171628_
Mauri was here.

IMG_20191207_173432_

IMG_20191207_172922_
Fanikaupasta matkamuistot messiin.
IMG_20191207_172928_
Tämän ostamatta jättäminen tosin harmittaa vieläkin.

ADO Den Haagin stadionilla ei ole virallisesti seisomapaikkoja, mutta käytännössä sekä päädyssä että pitkän sivun keskikatsomossa seisotaan koko pelin ajan. ADOlla on kaksi eri faniryhmää ja niistä aktiivisempi ja äänekkäämpi sijaitsee katsomossa O keskellä kenttää. Pääasiassa mustiin pukeutuneita ultria on katsomossa joitain satoja ja aktiivisesti kannustukseen osallistuu joitain kymmeniä. Jostain syystä rumpuja ei ultrilla ollut lainkaan, kuten ei myöskään Twenten vieraskannattajilla. Liput keskikatsomoon maksoivat kuluineen vähän alle 30 euroa lippua kohden.

IMG_20191207_183353_

Stadion on viihtyisä ja oman seuransa näköinen. ADOn logoja, sen ystävyysseurojen nimiä ja muuta seuraan liittyvää on maalattu koko stadionin kentän puoleiselle seinälle. Sen verran tuli noita maalauksia kuvattua että tuskin kenelläkään jäi epäselväksi meidän turistimeiningit. Ystävyysseuroista puheen ollen; Legia Warsava oli todella isosti esillä pelissä, sillä muutaman laulun lisäksi myös Legian huppareita näkyi katsomossa jonkun verran. ADOn ja Legian kannattajat vierailevatkin usein toistensa peleissä.

ADO Den Haag

Den Haagin ylpeys on perustettu 1.2.1905 eli seura viettää vuonna 2020 115-vuotisjuhlia. Tätä juhlaa varten seura on teettänyt myös juhlapaidat kauden 1985-86 hengessä. ADO tulee sanoista Alles Door Oefening ja se tarkoittaa suomeksi jota kuinkin kaikki harjoittelun kautta. Joukkueen nimi on muuttunut kolme kertaa; ADO nimellä pelattiin kaudet 1905-1971, FC Den Haagin 1971-1996 ja ADO Den Haag nimellä vuodesta 1996 eteenpäin.

IMG_20191207_181402_

Suurseurana ADO Den Haagia ei voi pitää, sillä ADO:lla on vyöllään ainoastaan kaksi Hollannin mestaruutta niinkin kaukaa kuin vuosilta 1941-42 ja 42-43 sekä kaksi Cupin voittoa 67-68 ja 74-75 kausilta. Näin ollen ADO on sympaattinen kasvattiseura eikä kukaan varaile toria mestaruusjuhlia varten etukäteen.

ADO ollut talousvaikeuksissa, mutta nyt tilanne stabilisoitunut kun joukkueen omistaa kiinalainen United Vansen International Sports Company-yhtiö. Toki näistä aasialaisomistuksessa olevista seuroista voi olla montaa mieltä.

Twente

Illan vastustaja FC Twente on rämpinyt viime kaudet talousvaikeuksissa ja joutui osittain sen takia hakemaan vauhtia Eerste Diviesiestä yhden kauden ajan. Kaudeksi 2019-2020 perinneseura nousi kuitenkin takaisin Eredivisiin. Edellinen ja ainoa Hollannin mestaruus on kaudelta 2009-2010, mutta lisäksi Hollannin cupin pokaali saapui Enscheden kaupunkiin kaudella 2010-2011.

Suomalaispelaajia joukkueessa on pelannut muutamia, isoimpina niminä Antti Sumiala sekä Jensenin veljekset Richard ja Fredrik.

Twenten kannattajaskene on aktiivista ja tunnelmaa riittää niin koti- kuin vieraspeleissäkin. Joukkueella on 28 eri fan clubia ja esimerkiksi Haagiin matkusti noin 500 kannattajaa joka oli asetettu vieraskatsomokapasiteetin ylärajaksi.

Lähtökohdat otteluun

ADO Den Haagin kausi on ollut iso pettymys, sillä 15.kierroksen jälkeen seura oli pudonnut toiseksi viimeiseksi ja edellinen voittokin on lokakuulta. Edellisviikonloppuna Heracles kylvetti ADO:a numeroin 4-0 ja tästä syystä vuodesta 2017 lähtien joukkuetta valmentanut Alfons Groenendijk erosi itse tehtävästään 2.12. ADO lähti Twente-peliin väliaikaisen valmentajan Dirk Heesenin johdolla. Viime kauden tehomies Nasser El Khayati lähti ennen kauden alkua ja se saattaa olla yksi syy ADOn rämpimiseen.

Erediviseen palannut Twente on puolestaan pelannut ihan mukiin menevästi ja löytyy sarjan keskivaiheilta sijalta 12. Edellisessä ottelussa se johti Ajaxia jo 2-0, mutta lopulta otti kakkoseen luvuin 5-2. ADOn paras maalintekijä on tsekkiläinen Tomas Necid viidellä maalilla ja Twenten puolestaan slovenialainen Haris Vuckic kahdeksalla osumalla.

Pelihommat

Ennen matsia kukitettiin joku tuntemattomaksi jäänyt entinen ADO-pelaaja. Ottelu käynnistyi pienen pyroilun ja tifoilun merkeissä, niin että keskikatsomon ultrat hoitivat pyropuolen ja pääty tifoilut. Molemmat joukkueet lähtivät otteluun varsin varovaisesti eikä suuria hienouksia nähty, ehkä osittain senkin takia kun ADOn penkin takana oli uusi valmentaja. Muutamia paikkoja sentään molemmilla oli, mutta pallo ei verkkoon asti löytynyt ensimmäisen jakson aikana.

IMG_20191207_182200_
ADOn maskotti haki tuntumaa kenttään ennen matsin alkua.
IMG_20191207_182744_
Päätykatsomon tifoilua.
IMG_20191207_182931_
..ja keskikatsomon pyrohommat.

IMG_20191207_202126_

Etenkin Tsekkireissulla hämmennystä aiheuttanut ja nyt komeat viikset matkalle kasvattanut Pulumies joutui pieniin ongelmiin toisen jakson aikana, kun kotijoukkueen ultra seurasi miestä vessaan ja syytti tätä kaljan kaatamisesta. Pitkien neuvottelujen jälkeen miehet pääsivät sopuun ja poskisuudelmien saattelemana menivät yhdessä oluelle. Veikkaan ettei kumpikaan ole varma kuka oluen kaatoi tai oliko olutta edes olemassa, mutta pienen kinastelun jälkeen sellainen löytyi molempien käsistä. Selkeä win-win siis. ADOn katsomossa oli muutenkin sen verran sekavan oloista porukkaa, että voi hyvin kuvitella että ylilyöntejä tapahtuu. Etenkin Puolasta tulleilla Legian kannattajilla oli virtaa sen verran ettei sitä ihan pelkällä oluella saa. Omena ei selvästi kauas puusta putoa ultraperheissä muutenkaan, sillä muutamalla hollantilaisisällä oli mukana lehtereillä teini-ikäisiä nuoria ottamassa mallia katsomokäyttäytymisestä ja koodistosta. Itse pelistä ei juurikaan jäänyt jälkipolville kerrottavaa, sillä matsi päättyi tylsästi 0-0. ADO Den Haagin lutuuripisteet 8-.

ADO Den Haag – FC Twente 0 – 0

Yleisömäärä: 11 439

IMG_20191207_190625_
Tämä tarra liimattiin vessan oveen, jossa se sai olla paikallaan noin 4 minuuttia.
IMG_20191207_190243_
Aina on hyvä aika ottaa selfie.

IMG_20191207_191912_

IMG_20191207_175132_
ADO Den Haag ja ystävyysseurat Club Brügge, Juventus, Swansea sekä ennen kaikkea Legia.

Ottelun jälkeen saimme seuraamme lisää suomalaisväriä kun myös omalla futisretkellään ollut somesta tuttu lutuurilasse tuli oluen kanssa tervehtimään kotikannattajien pubin edustalla. Metromatka Den Haagin keskustaan sujui rattoisissa tunnelmissa eri stadioneista ja matsikokemukista jaaritellessa. Tiemme erosivat lopulta ja meidän köörimme jatkoi ”kotikaupunki” Utrechtiin, jossa ryhmämme kävi ensin nauttimassa muutamat saksalaisoluet kanaalin rannalla ja sen jälkeen otti paikallisen yökerhon varsin vakuuttavasti haltuun kaksimetrisen Mieskarkin johdolla. Seuraavana päivänä olisi aikainen herätys, sillä matka jatkuisi Arnhemin kaupunkiin, jossa Vitesse kohtaisi Feyenoordin klo 12.15 (!) alkavassa ottelussa. Siinä herätyksessä ei edes Pepe Willberg auttaisi.

IMG_20191207_180806_
Turistiposeeraukset.

IMG_20191207_181310_1_

IMG_20191207_225223_
Utrechtin iltamaisemaa.

IMG_20191207_225738_IMG_20191207_232253_Ps. Hollannin futisreissun ensimmäiseen osaan pääset tästä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s