Telliskivi – vaihtelua Tallinnan matkaan

Tunnistatko itsesi? Käyt Tallinnassa kerran-pari vuodessa ja huomaat päätyväsi aina vanhankaupungin kapeille kujille tai Viru-hotellin läheisyydestä löytyviin ostospaikkoihin? Syöt ehkä ylihintaisessa ravintolassa ja maksat oluestasi miltei saman hinnan kuin Suomessakin? Mä tunnistan.

Päätin, että tammikuun reissulla saa sinänsä jees, mutta jo niin nähty vanhakaupunki jäädä väliin. Olen jo pitkään halunnut ottaa Telliskiven kehutun ja kohutun alueen haltuun ja nyt kun päiväristeilyllä oli miltei seitsemän tuntia aikaa olla maissa, niin tähän tarjoutui oiva tilaisuus. Tammikuu ei välttämättä ole se paras mahdollinen aika Telliskivessä tai ylipäänsä Virossa vierailuun, mutta ainakaan ihmisruuhkasta tai liiallisesta kuumuudesta ei tarvinnut kärsiä.

img_1606_
Telliskiven kartta on piirretty kätevästi talon seinään.

Telliskivi sijaitsee trendikkäässä Kalamajan kaupunginosassa, about puolen tunnin kävelymatkan päässä satamasta. Nopeimmin ja näppärämmin pääset kohteeseen linjojen 1 ja 2 raitiovaunuilla, jotka lähtevät ”satamakadun” päästä Linnahallin pysäkiltä. Kannattaa jäädä pois joko Balti Jaaman tai Telliskiven pysäkillä, riippuen mitä haluaa puuhailla.

img_1599_
Rautiovaunut 1 ja 2 vievät Telliskiveen.

Balti Jaaman pysäkin vieressä on rautatieasema sekä Balti Jaama Turgin kauppahalli. Paikka näytti kiinnostavalta, mutta tällä kertaa emme kuitenkaan kävelleet sen kautta, koska meillä oli pöytävaraus odottelemassa. Kauppahallista on blogiinsa kirjoitellut mm. Maa Quzuu -blogin Outi, joten mikäli paikan tunnelmat kiehtoo, niin kannattaa jäädä sporan kyydistä jo ennen Telliskiveä.

img_1701_
Balti Jaam Turgin kauppahalli.

img_1698_

Telliskiven pysäkiltä suuntasimme kohti Telliskiven luovaa keskusta Loomelinnakia, josta löytyy suuri määrä ravintoloita, kahviloita, pieniä designkauppoja sekä hieman Berliinin mieleen tuovaa rosoista kaupunkikulttuuria katugraffiteineen.

 

img_1693_

img_1692_
Telliskiven design-kauppoja.

img_1604_

img_1616_
Telliskivestä löytyy tantsu lavaa sekä F- ja B-hoonetta.

img_1618_img_1677_

Meillä oli pöytävaraus hypetettyyn F-Hoone -ravintolaan eikä kuultu ennakkohehkutus mennyt lainkaan metsään. Testasin listalta F-Hooneen burgerin, joka näpsäkästi kantoi nimeä Furger. Enkä pettynyt. Tumman leivän välissä oleva pihvi pekonin ja muiden tykötarpeiden kanssa oli erinomaista. Littipeukkua nostelen lisäksi lastenannosten ja jälkiruokien maulle sekä hinnoille. Jos alkoi F-Hooneen pöperöt kiinnostamaan niin tsekkaappa menu tästä.

img_1626_
Tultiin hyvään aikaan ja päästiin hetkeksi omaan rauhaan syömään.

img_1638_

img_1647_
Furger.
img_1654_
Jälkkäri.

img_1630_img_1632_img_1665_

img_1668_

img_1669_
F-Hooneen ulko-ovi ei varsinaisesti näytä ravintolan ovelta.

img_1670_

Kesäaikaan tuolla Telliskiven alueella olisi varmasti tullut pyörittyä pidempääkin, mutta koska seurueeseen kuului avovaimon lisäksi nelivuotias maailmanmatkaaja ja ensimmäistä ulkomaanreissua fiilistellyt nelikuukautinen vaunuapina, niin emme lähteneet lumihangessa suorittamaan haahuilua vaan iskimme seuraavaan kohteeseen Lennusadamin merimuseoon, josta lisää seuraavassa postauksessa. Varma homma on kuitenkin se, että Telliskiveen tulee suunnattua jatkossakin, tosin todennäköisesti parempaan vuodenaikaan jolloin meininkiä ympäristössäkin on monta kertaa enemmän.

img_1675_img_1672_

 

Tere päeväst,

Laamanaama

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s