Turistina Vantaalla

Vantaa on Suomen neljänneksi suurin kaupunki, mutta mulle ja varmasti monelle muullekin se on nähtävyyksien puolesta suuri tuntematon. Helsinki-Vantaan lentoaseman moni osaa jo nimenkin puolesta iskeä kaupunkiin, mutta onko kaupungissa jotain muutakin kuin paikka, josta pääsee nopeimmin Suomesta pois? On ja yllättävän paljonkin. Sain mahdollisuuden osallistua TixiTravelin järjestämälle päiväretkelle Vantaan kolmeen nähtävyyteen, jotka pitivät sisällään tiedettä, luontoa sekä suklaaähkyn.

TixiTravel alkoi 28.1 alkaen järjestämään viisi kertaa viikossa päiväretkiä kolmen Vantaan päänähtävyyden ympärillä. Ensimmäinen kohteista on tiedekeskus Heureka, toinen Kuusijärven ulkoilualue ja kolmas Fazer Experience vierailukeskus. Bussin kyytiin ja pois pääsee lentoasemalta, Clarion Hotel Helsinki Airportista, Cumulus Resort Airportista, Sokos Hotel Flamingolta tai Sokos Hotel Vantaalta. Vantaa tour on tarkoitettu etenkin ulkomaalaisille turisteille, mutta kätevällä kuljetuksella suomalaisetkin pääsevät ihastelemaan saman päivän aikana kaupungin usean eri kohteen tarjonnan.

Heureka

Kierros alkaa Tikkurilasta, jossa Tiedekeskus Heureka sijaitsee. Paikka on varmasti monelle tuttu ainakin kouluajoilta, sillä sinne on tehty luokkaretkiä joka puolelta Suomea koko sen olemassaolon ajan. Itsekin olin jo vanha tekijä, sillä olinhan vieraillut siellä viimeksi ehkä vuonna 1996 ja nyt heti perään 2017.

img_5138img_5150

Heureka uudistui ja avasi ovensa 2000 neliöllä laajennettuun tiedekeskukseen tammikuun lopulla. Uutena näyttelynä Heukekassa esitetään Eläinten Body Worlds – Animal Inside Out, joka on jatkoa suositulle, ihmisten anatomiaa esitelleelle Body Worlds-näyttelylle. Itse vierailin siellä ennen näyttelyn avaamista, joten mitään suosituksia mulla ei ole antaa, mutta jos joku paikka Heurekasta pitää nostaa esiin jo vuosien takaa on se planetaario. Kannattaa ehdottomasti käydä planetaariossa katsomassa jokin luontoelokuva, sillä välillä tuntuu kuin olisi itse viidakossa tai avaruudessa. Mikäli osallistut TixiTravelin järjestämälle päiväreissulle, niin Heurekaan on varattu kaksi tuntia kiertelyaikaa ja sen aikana voit halutessasi käydä myös kahvilla Cafe Einsteinissa tai ostamassa muiston Heureka Shopista.

img_5136
Laamanaama valtiopäämiehenä.

Kuusijärvi

Heurekasta bussi jatkaa matkaansa kohti Kuusijärven ulkoilualuetta. Vantaan kaupungin omistava Kuusijärvi on Sipoonkorven kansallispuiston vieressä sijaitseva virkistysalue, jossa voi vierailla talvella savusaunassa ja avannossa tai kesäisin hioa rusketusta järven rannalla. Järven ympäri kävelee parissakymmenessä minuutissa ja vuoden ajasta riippumatta se on varmasti etenkin aasialaisturisteille kova juttu. Cafe Kuusijärvessä voi TixiTravelin kierroksella nauttia myös lounaan ennen matkan jatkumista kohti jälkiruokakohdetta.

Jos on aikaa ja hotsittaa, niin ympäristössä voi käydä myös hiihtämässä, lenkkeilemässä tai retkeilemässä.

img_5159img_5161img_5171img_5175

Fazer Experience vierailukeskus

TixiTravelin Vantaa-kierroksen päättää tunnin mittainen tutustuminen Fazerin vierailukeskukseen. Syyskuussa 2016 avattu vierailukeskus on mielenkiintoinen kohde, jossa pääsee oppaan johdolla tutustumaan Fazerin monipuoliseen, värikkääseen, pitkään sekä ennen kaikkea menestykselliseen historiaan.

Kierroksen alkuun käydään ihmettelemässä trooppisen puutarhan kaakaopuita ja muita kasveja sekä yli 9000:sta Mignon-munasta tehtyä jättiläispupua. Seuraavan tunnin aikana tulevat tutuksi Fazerin historia, innovaatiot, vastuullisuus sekä tunnetuimmat tuotteet. Kierroksen päättää suklaaähky, kun voit maistella Fazerin karkkeja mielesi mukaan. TixiTravelin kierroksella mukaasi isketään vielä tuotekassi, jonka jälkeen matka jatkuu kohti valitsemaasi päätepysäkkiä.

Fazer oli itselleni kohteista positiivisin yllätys ja lupaan, että vierailun jälkeen tiedät saletisti Fazerista enemmän kuin ennen sitä. Monelle saattaa tulla yllätyksenä kuinka suuresta tekijästä maailmanlaajuisestikin on kyse. Mikäli haluat käydä Fazerin vierailukeskuksessa omatoimisesti, järjestetään kierroksia arkisin kello 17 ja viikonloppuisin 3-5 kertaa päivässä.

img_5186img_5191img_5204img_5197img_5200img_5211img_5218img_5222img_5226img_5246img_5252

Päiväretki Vantaalle tehtiin yhteistyössä TixiTravelin kanssa. Mielipiteet ja valokuvat ovat omiani.

Terveisin,

espoolainen Vantaalla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s