Uetliberg – Zürich pilvien yläpuolelta

Zürich tunnetaan Euroopan yhtenä kalleimmista sekä myös kauneimmista kaupungeista. Lukuisat kahvilat, merkkivaateliikkeet ja museot kiinnostavat turisteja vuosi toisensa jälkeen. Joenvarren molemmin puolin on kiva käppäillä vanhan kaupungin kapeilla kaduilla ja tutkia värikkäitä, usein Sveitsin lipuilla koristeltuja kauniita taloja. Zürich-järven rannalta aukeaa komeat maisemat ja halutessasi voit lähteä sieltä vaikka risteilylle. Mutta jos haluat tehdä jotain erilaista, niin hyppää junaan Zürichin rautatieasemalta ja lähde katselemaan kaupunkia 800 metrin korkeudesta, Uetlibergin huipulta.

IMG_2838

Uetlibergin vuori on 20 minuutin junamatkan päässä Zürichistä ja sinne pääset kaikista helpoiten puolen tunnin välein lähtevällä lähijunalla. Kaksi tuntia voimassa oleva lippu maksaa reilu kahdeksan Sveitsin frangia eli about saman verran euroissa. Kun itse lähdin vuorelle, satoi kaatamalla, mutta Uetlibergin juna-asemalle päästyäni sade hieman hellitti. Lähdin nousemaan reilun viiden minuutin matkaa kohti Uto Kulmin näköalatasannetta, josta löytyy myös hotelliravintola sekä näköalatorni. Kun saavuin paikalle, olivat sadepilvet olivat matalalla Zürichin yllä eikä kaupungista näkynyt kuin pilkahduksia. Toisella puolella puolestaan oli selkeää ja idyllinen maalaismaisema toi hauskan kontrastin suurkaupungin ja pienen kylän välille.

IMG_2839
Näköalapaikalle kävelee nopeasti ja jos haluaa lähteä pidemmälle vaellukselle, onnistuu sekin mainosti.
IMG_2843
Maaseudun rauhaa.
IMG_2845
Uto Kulm on näköalatasanne Zürichiin päin.
IMG_2846
Pilkahdus Zürichistä.
IMG_2851
Sade karkoitti asiakkaat, muttei maisemia.

Yhtäkkiä sää selkeni ja Zürich tuli paremmin näkyviin. Erotin selvästi kaikki ne paikat joissa olin hetkeä aikaisemmin kierrellyt. Kirkontornit, laivat ja rannan talot näkyivät hyvin ylös saakka. Näköalatorniin on normaalisti 2 frangin pääsymaksu (automaatti huolii vain kolikot), mutta mulla kävi mäihä ja pääsin tornin huipulle ilmaiseksi, koska siellä oli pari äijää tekemässä jotain remppaa. Vaikka sulla ei niin hyvää tuuria olisikaan, niin kannattaa silti pulittaa tuo summa ja mennä kuikuilemaan vielä ylemmäs. Ihan huikeat näköalat!

IMG_2858
Näköalatorniin kiipeäminen kannattaa.
IMG_2865
Hotelliravintola Uto Kulm.
IMG_2869
Zürich näkyy jo vähän selvemmin.

IMG_2876

IMG_2878
Birmensdorfin kylää.
IMG_2887
This is not ridiculous vaan ihan törkeen siistiä!

Jos vaellushommat napostelee niin tuolla nekin onnistuu. Lukuisia reittejä lähtee eri suuntiin eikä vaikeusasteetkaan liene kovin suuria. Itse jätin vaellukset tällä kertaa väliin ja palasin nuukana miehenä samalla lipulla takaisin Zürichiin. Oli aivan hiton hyvä päätös kömpiä Uetlibergin huipulle ja suosittelen samaa kaikille kaupungissa vieraileville!

IMG_2890
Vaellusreiteissä löytyy valinnanvaraa.

IMG_2908

IMG_2900
Metsälenkillä voi bongata myös eläimiä.

IMG_2897

IMG_2891
Melkein kuin Rio de Janeirossa olisi.
DSC_0946
Köyhän miehen Veikka Gustafsson.
IMG_2892
Hello Zürich!
DSC_0951
Panoramakuvaa huipulta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s