Lokkien kirkunta kuuluu edessäpäin siintävältä mereltä. Kapeiden katujen täyttämän The Lanesin pubien edustalla kuuluu jo iloinen puheensorina. Kaveriporukan juhlien toinen päivä on tainnut juuri käynnistyä päivän ensimmäisellä pintilla. Tervetuloa Brightoniin!
Lentoja Lontooseen saa näinä päivinä hyvinkin edullisesti. Kaupunki on toki maailmankuulu ja ehdottomasti useammankin reissun arvoinen, mutta mitäpäs jos seuraavan kerran Englantiin lentäessäsi menisitkin nauttimaan meri-ilmastosta Brightoniin? Miksikö? No minäpäs kerron!
Rantakaupunki sijaitsee tunnin junamatkan päässä Lontoosta ja ainoastaan 35 minuutin päästä Gatwickin lentokentästä. Monelle tulee Brightonista mieleen kielikurssit, joita sinne on järjestetty Suomesta jo vuosikymmeniä. Yllättävän harva valitsee kuitenkaan kaupunkia Englannin reissun pääkohteeksi mikä toisaalta on ihan ymmärrettävä, mutta ainakin jos Lontoo on jo tullut tutuksi, niin Brighton on erinomainen vaihtoehto. Olin kuullut kaupungista hehkutusta moneltakin taholta, joten varailin sieltä hotellin kolmeksi yöksi. Kaupunkihan on tullut tunnetuksi kohtalaisen vapaamielisenä ja urbaanina bilekaupunkina, jonka tunnetuin nähtävyys on yli 500 metriä pitkä Brighton Pier -laituri. Brighton on kesäkaupunki, joten helmikuussa siellä oli sopivan väljää mennä ja ihmetellä, vaikkei speedokeleistä ollut tietoakaan.

Kenelle?
Brighton sopii parhaiten kaveriporukoille sekä pariskunnille runsaan viihde- ja pubitarjonnan vuoksi. Kaupungista löytyy huima läjä baareja, yökerhoja, ravintoloita sekä keikkapaikkoja.
Itse olin Brightonissa avovaimon sekä kolmevuotiaan tyttäremme kanssa ja vaikkei iltarientoihin ollutkaan asiaa, niin etenkin rannalla – Brighton Pier- laiturin päässä sijaitsevassa huvipuistossa sekä sen läheisessä Sea Lifessa riittää puuhaa ja mielenkiintoa myös lapsille. Silti lapsiperheille en ainakaan talvisaikaan Brightonia täysin varauksetta suosittele. Kysyessäni kolmevuotiaalta jälkeenpäin mikä oli hauskinta Brightonissa, oli vastaus: ”Kivointa oli hotelli ja se, että lelukaupassa oli Anna ja Kaja.”. Frozen ja Ryhmä Hau ovat kovaa valuuttaa myös Englannissa.
Tekemistä?
Brighton on sopivan kompakti kaupunki jossa on helppo liikkua jalkaisin. Korkeuserot tosin ovat kohtalaisen suuret, sillä osa kaupungista on laaksossa. Kaupungin juna-asemalta kävelee päätie Queens Roadia pitkin merenrantaan noin vartissa ja Brighton Pierille sekä länsipuolella olevalle West Pierin laituriraunioille sekä British Airways i360-näköalatornille 20 minuutissa.


Kaupunginosat
Kaupunginosista eniten actionia tarjoilee The Lanes sekä North Laine. The Lanes on kapeiden katujen ja sokkeloisten kujien ilotulitus, jossa pienet kaupat, monipuoliset ravintolat sekä brittihenkiset pubit seuraavat toinen toistaan. The Lanes on etenkin illanviettopaikkana kaupungin ehdoton keskipiste, mutta myös lounasaikaan hyvä valinta lukuisten ravintoloiden vuoksi. North Laine puolestaan on urbaanimpi versio The Lanesista – katutaide kukoistaa, liikkeet ovat vaihtoehtoisempia eikä vastaan tule Mäkkejä tai Starbuckseja. Parhaan kuvan North Lainesta saa kävelemällä Bond Streetiä pitkin kohti pohjoista eli rannasta poispäin. Vapaamielistä ja liberaalia meininkiä, joka on sekoitus Lontoon Camden Townia ja Hampurin St.Paulia. Ja huom! Hintataso Brightonissa on edullisempaa kuin Lontoossa, joskaan ei mitenkään halpaa Suomeen verrattuna.




Shoppailua
Brighton ei yllä Lontoon tasolle kauppojen määrässä, mutta tarjoaa suomalaisturisteille varmasti riittävät ostosmahdollisuudet. Juna-asemalta rantaan vievän Queens Roadin varrelta avautuu oikealle Western Road, josta löytyy jokaiselle shoppailijalle jotakin, mm. halpisvaateketjut Primark sekä Marks & Spencer. Churchill Square ostoskeskus pitää sisällään kaksi ostoskerrosta sekä ravintolamaailman.


Näkemistä?
Brightonin ykkösnähtävyys on vuonna 1899 rakennettu Brighton Pier, 500 metriä pitkä laituri, jonka päällä on mm. kasino sekä huvipuisto. Vuosittain yli viisi miljoonaa ihmistä vierailee siellä ja kesäaikaan visiitistä joutuu pulittamaan myös pääsymaksun. Joku voisi sanoa, että se on vain laituri, mutta kyllä siellä silti kannattaa käydä kun kerran Brightoniin eksyy.


Brighton Pierin edessä on Sea Life, suuri akvaario, jossa voi ihastella haita, kilpikonnia sekä satoja muita mereneläviä. Eläintarhat ja akvaariot jakavat mielipiteitä puolesta ja vastaan eettisen matkailun näkökulmasta, mutta ainakin Brightonin Sea Lifessa vakuuteltiin, että kaloista pidetään hyvää huolta. Tiedä sitten siitä, mutta tulipahan käytyä, kun haluttiin lapsellekin jotain aktiviteettia. Tyyppi tosin tuntui enemmän pelkäävän kuin nauttivan kaloista. Pikku vinkki: Jos haluatte edullisemman sisäänpääsyn, niin osassa kaupungin hotelleista jaettavissa kartoissa oli ainakin talvisaikaan -40 % alekuponki.
Sään salliessa rantakaduilla ja rannalla hengailua suosittelen vahvasti. Kesällä rannat täyttyvät englantilaisista sekä ulkomaalaisista turisteista ja terasseja on vieri vieressä, mutta talvisaikaan siellä saa oleskella kaikessa rauhassa. Jos haluaa käydä katselemassa Brightonin nähtävyyksiä yläilmoista, niin siihen parhaan mahdollisuuden antaa British Airways i360 -näköalatorni, joka on avattu vuonna 2016. 160 metriä korkeasta tornista näkee parhaimmillaan Englannin edustalla olevaan Isle of Wightiin saakka.


Kesäisin kannattaa pistäytyä myös Brightonin itäpuolella sijaitsevassa Marinassa, jonne pääsee kätevästi juna-asemalta bussilla numero 7. Marinasta löytyy venesataman lisäksi suuri määrä ravintoloita sekä kauppoja ja se onkin tietyllä tapaa Brightonin toinen keskusta.
Syömistä ja juomista?
Brittien kansallisruoan Fish & Chipsien etsimiseen ei tarvitse käyttää aikaa eikä vaivaa, sillä tuntui että lähes jokaisen ravintolan tai pubin kyltit mainostivat kyseistä klassikkoa. Etenkin The Lanesin sokkeloisilta kujilta löytyy myös useita italialaisia ravintoloita, burgerpaikkoja sekä tietysti myös fiinimpiä vaihtoehtoja. Nälkää Brightonissa ei tarvitse nähdä eikä janokaan varmasti pääse yllättämään. Hintataso on ruoan puolesta lähellä Suomen hintoja, mutta olut on sentään hieman edullisempaa. Vesijohtovesikin on juomakelpoista, joten jos haluaa hieman säästellä puntia, niin tilaamalla tap wateria saat vetesi edullisemmin eli todennäköisesti for free niinkuin englanniksi tavataan sanoa.
Muuta?
Ihastele katutaidetta
Katutaide kukoistaa Brightonissa ja monet talot ovatkin saaneet väriä pintaan grafitimaalaajien toimesta. Etenkin asemalta North Lainelle kävellessä toinen toistaan komeampaa maalausta sattuu matkan varrelle. Tsekkaa lisää kuvia täältä!


Valioliigaa Brightonissa
Brighton & Hove Albion nousi Valioliigaan kaudeksi 2017-2018. Joukkue pelaa Falmerin kaupunginosassa, alle 10 minuutin junamatkan päässä keskustasta. Ottelut ovat lähes aina Valioliigassa loppuunmyytyjä, mutta liittymällä seuran jäseneksi tai olemalla hereillä lipunmyynnin alkaessa pääset todennäköisesti nauttimaan brittifutistunnelmasta katsomon puolelle ainakin pienempiä vastustajia vastaan. Komea, mutta hieman muovinen Amex Stadion sijaitsee keskellä peltoa eikä stadionin läheisyydessä ole juuri muuta nähtävää stadionin lisäksi, joten pre-match oluet on suositeltavaa juoda Brightonin keskustassa.


Lenkille rannalle
Brightonin rantatie on suosittu juoksureitti, joten jos fish & chipsit ja pintit meinaavat tuoda kiloja vyötärölle, niin kannattaa hölkkäillä tai kävellä meren rantaa pitkin ja nauttia maisemista.
Hotellisuosituksia
Itse majoituimme lähellä rautatieasemaa sijaitsevaan Jurys Inn -ketjun hotelliin. Hotellissa oli hyvä ja ystävällinen, etenkin lapset huomioiva, palvelu. Aamupala oli monipuolinen, perus brittiaamiaiseen kuuluvien munien, pekoneiden ja papujen lisäksi sieltä löytyi myös puurot, murot ja croisantit. Oddsock-ravintolasta sai myös maistuvat pizzat ja sandwichit, joka oli ainakin lapsen kanssa matkustettaessa hyvä asia, sillä aivan hotellin vieressä ei ollut muita ravintoloita. Kesäaikaan suosittelen ehkä ennemmin majoittumaan rannan läheisyyteen, jossa majoitusvaihtoehtoja riittää. Jos haluat seuraavan hotellisi hieman edullisemmin, niin tämän linkin kautta varaamalla saat 15 euron alennuksen Booking.comin hotellista yöpymisen jälkeen luottokortillesi. Ja samalla mäkin saan saman summan vaikka tulevia hotelliöitä varten.

Cheers,
Laamanaama

Oho, noi bussitkin näyttää ihan samoilta kuin vuonna -94, ainakin värit on samat… 😀 Kiva juttu ja kuvat kaupungista, jossa vietin aurinkoiset neljä viikkoa joskus nuorena tosi kauan sitten, kielikurssilla tietenkin 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Oho, noi bussitkin näyttää ihan samoilta kuin vuonna -94, ainakin värit on samat… 😀 Kiva juttu ja kuvat kaupungista, jossa vietin aurinkoiset neljä viikkoa joskus nuorena tosi kauan sitten, kielikurssilla tietenkin 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
No nyt tuli nostalgisia muistoja! Brighton on minun leirikoulukaupunki, jonne n. 15 kesäisenä teimme peruskoulun 8-luokalla leirikoulumatkan, jota varten oltiin kerätty rahaa pari vuotta. Tuo laituri oli meidän ”kohtaamispaikka” jossa yleensä kokoonnuttiin ja lähdettiin päivän seikkailuihin. Olen haaveillut että lähtisin Brightoniin ja Lontooseen joskus nostattamaan mieleen vanhoja muistoja, nyt taas tämä haave nousi pintaan.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kannattaa mennä, kun edullisesti vielä pääsee. Lisäksi tuo juna Gatwickistä Brightoniin on todella kätevä.
TykkääTykkää
Tässäpä oli hyviä vinkkejä tulevalle reissulla, harmi vaan että Brighton on vieraissa meidän reissun aikana
TykkääLiked by 1 henkilö