Legendaaristen pyhättöjen jäljillä Italiassa osa 2. – Stadio Olimpico

Milano 7.12.2024 klo 8:00. Heräämme ihan setämiehinä kaverini kanssa jo ennen kello seitsemää. Kotirytmit on vahvasti päällä, mutta eipä siinä mitään – aamupalalle ja kohti uusia seikkailuja. Eilinen Interin peli ja päivän aikana nautitut juomat painavat hieman, mutta se mikä ei lähde aamuisella kermaliköörillä ei lähde millään. Eteenpäin!

Kaverini entinen esihenkilö on italialainen ja hän oli ehdottanut, että näyttäisi meille paikallisnähtävyyksiä ennen puoltapäivää lähtevää junaa kohti Roomaa. Niinpä matkaamme ensin 10 minuuttia junalla Monzaan ja sieltä toisen mokoman verran Cernusco Lombardoneen, paikkaan josta kumpikaan meistä ei ollut koskaan kuullutkaan. Hyppäämme meitä noutamaan saapuneen auton kyytiin ja suuntaamme kohti korkealla mäen huipulla näkyvää kirkkoa. Ollaanko tässä menossa ripittäytymään? Perillä kipuamme kapeaa kivetettyä tietä pitkin pienelle aukiolle, jossa on asuntoja, ravintola ja kahvila eikä yhtään ihmistä meidän lisäksi. Kauempana kirkon alapuolella näkyvät portaat tuntuvat jo etukäteen pahalta idealta, koska pumppu hakkaa syystä tai toisesta hieman normaalia kovempaa muutenkin. Oispa hemohesia tai edes kaljaa. Portaiden nousun jälkeen edessämme avautuu kuitenkin satumaiset näkymät kymmenien kilometrien päähän. Huhhuh mikä mesta, kannatti kiivetä!

Parin tunnin tripin aikana ehdimme vielä käydä odotetulla oluella sekä cappuccinolla paikallisten mummojen kanssa kyläkahvilassa, ennen kuin on pakko hypätä takaisin lähijunan kyytiin. Meillä on mukavasti aikaa, jotta ehdimme ajoissa Milano Centralesta Roomaan lähtevään pikajunaan. No ei ehditty.

Kusinen lähijuna on Monzassa myöhässä 40 minuuttia. Meillä piti olla yli puoli tuntia aikaa vaihtaa junaa Milanossa, mutta tuo aika käytettiin sitten Monzan kulahtaneen juna-aseman odotushallissa miettien vaihtoehtoja, joista yksikään ei ollut järkevä. Häntä koipien välissä kiroamme sitä, ettei lipuille tullut ostettua vaihtopalautusoikeutta, kun netti näyttää, että hinnat uudelle junalipulle maksaisi 100 euroa naama. Milanoon päästyämme menemme kuitenkin lipunmyyntipisteeseen ja kerromme, että myöhästyimme juuri Rooman-junasta edellisen yhteyden perseilyn vuoksi. Meille lätkäistään liput seuraavaan, alle tunnin päästä starttaavaan junaan ja odotamme vain niskalaukausta matkan hinnasta. Mutta vielä mitä, uudet liput eivät maksaneet mitään, joten ei muuta kuin hymy korvissa kaljaostoksille ja junaan.

Kolmen ja puolen tunnin sekä 50 euron junamatka sujuu oikein leppoisasti maisemia katsellen ja birraa sekä kermalikööriä nauttien. Jalkapallokaupungit Bolognan ja Firenzen ohitettuamme meno oli jo varsin soljuvaa eikä edellisen junan missaaminen harmittanut alkuunkaan. Meillä jäisi vielä kuusi tuntia aikaa olla Roomassa ennen illan ottelun, AS Roma – Lecce, alkamista ja kun Ikuisen kaupungin nähtävyydet; Colosseum, patsaat, palatsit, talot ja suihkulähteet ovat meille ennestään tuttuja, niin meille päänähtävyys tällä reissulla on vuonna 1932 avattu historiallinen Stadio Olympico. Stadionilla vieraileminen olisi meille molemmille ensimmäinen kerta.

Liput legendaarisella stadionilla kotiottelunsa pelaavan AS Roman peleihin saa ostettua seuran sivuilta muutama viikko ennen ottelua. Lecce-matsiin lippu kustansi 47 euroa Tribuna Tevere Top Nord-katsomoon. Itse stadion on paikka, jossa jalkapalloromantikon kannattaa vierailla edes kerran. 1932 avattu Stadio Olympico vetää sisäänsä reilut 70 000 katsojaa ja tuo vahvat vibat Berliinin Olympiastadionista ulkoisen habituksen perusteella. AS Roman yleisökeskiarvo on viimeisten kolmen vuoden aikana pyörinyt 62 000 katsojan tuntumassa ja sen kiinnostavuus yleisön silmissä nousi kohisten Jose Mourinhon valmennnuskausien aikana, sillä 2010-luvun loppupuolilla Roman yleisökeskiarvo oli alle 40 000.

Niin Jose. Legendaarinen valmentaja sai potkut AS Romasta tammikuussa 2024 ja siitä alkoikin varsinainen roomalainen valmentajasirkus. Ivan Juric tuli huonosti kauden aloittaneen AS Roman päävalmentajaksi syyskuun 18. päivä, kun entinen pelaaja, seuralegenda, Daniele De Rossi potkittiin päävalmentajan paikalta vain kahdeksan kuukauden jälkeen. Kahdeksan kuukautta on lyhyt aika valmentajalle, mutta niin on 53 päivääkin. Juurikin sen aikaa ehti Juricin aikakautta kestää, kunnes kotitappio Bolognalle oli liikaa ja Jurickin vapautettiin tehtävistä. Kroatti ehti olla I Giallorossin (keltaiset ja punaiset) peräsimessä ainoastaan 12 ottelun ajan. Pysyikö kukaan perässä, ei ihme mikäli ei.

Marraskuun 14. päivä AS Roma julkisti kauden kolmannen managerinsa, kokeneen, Roomasta kotoisin olevan, Claudio Ranierin sopimuksen. 73-vuotias Ranieri yrittää kääntää joukkueen kelkkaa ja nostaa seuran taistelemaan europaikoista. Ranierin ensimmäiset ottelut eivät alkaneet tuloksellisesti ihmeellisesti. Tappiot Napolille sekä Atalantalle Serie A:ssa olivat kirveleviä, mutta vähän balsamia haavoille toi tasapeli Tottenhamista eurokentillä.

AS Roma on juhlinut Scudettoa eli Italian mestaruutta kolmesti. Viimeisin mestaruus on kuitenkin niinkin kaukaa kuin kaudelta 2000-2001. Italian cupin pokaalia on sentään ikuisessa kaupungissa päästy nostelemaan tämän jälkeen, sillä tupla cup-mestaruus kausilta 2006-2008 on edelleen monien kannattajien muistoissa. Viimeisin Roomaan saapunut mestaruuspokaali on Konferenssiliigan voitto kaudella 2021-2022, jolloin hollantilainen Feyenoord kaatui Albaniassa pelatussa finaalissa 1-0.

Kaikkien aikojen tunnetuin AS Roman pelaaja on Francesco Totti, joka pelasi punakeltaisissa koko uransa, joka sisälsi huikeat 25 kautta edustusjoukkueessa ja 785 ottelua neljännesvuosisadan aikana. Paljon tuosta määrästä ei jää valmentajan paikalta potkittu Daniele De Rossi, joka esiintyi susipaidassa 616 kertaa. Suomalaisille AS Roma on tuttu parin vuoden takaa, kun se pelasi valmentajalegenda Jose Mourinhon johdolla HJK:ta vastaan Eurooppaliigan lohkovaiheessa. Perinteisenä suurseurana myös I Giallorossin kannattajia löytyy härmästä suurehko määrä.

Illan vastustaja US Lecce tulee Apulian alueelta Etelä-Italiasta ja on maantieteellisesti toiseksi eteläisin seura sardinialaisen Cagliarin jälkeen. Vaikka Rooma on Leccen yksi lähimpänä olevista seuroista sarjassa, tulee stadionilta toiselle matkaa huimat 600 kilometriä.

US Lecce on perustettu vuonna 1908. Sen kannattajilla ei viimeiset 20 vuotta ole olleet tylsiä, sillä sarjataso on vaihtunut tiuhaan ja välillä on haettu vauhtia Lega C:stä eli paikalliselta kolmannelta sarjatasolta. Pääasiassa seura on kuitenkin pelannut sekä pääsarjaa, että Serie B:tä. Viimeiset pari vuotta Lecce on pysytellyt Serie A:ssa ja taistelee tälläkin kaudella säilymistä vastaan. ”Etelän Firenzeksi” kutsutun Leccen voi hyvin kuvitella olevan pelaajille mieluinen paikka asua ja elää, vaikka vieraspelimatkat pitkiä ovatkin lentämälläkin. Leccen markkina-arvo Transfermarktin mukaan on noin 92 miljoonaa euroa, jolla sijoitutaan sarjan sijalle 16. Seuran ylivoimaisesti arvokkain pelaaja on tanskalais-nigerialainen Patrick Dorgu, jonka arvo on 12 miljoonaa euroa. Vertailun vuoksi AS Roman arvo on 332 miljoonaa euroa.

Vaikkei Lecce ole tunnetuimpien italialaisten jalkapalloseurojen joukossa, on se varmasti osalle suomalaisista tuttu vuosien takaa, kun Aleksey Eremenko Jr. edusti seuraa puolitoista vuotta 2004-2005. ”Losa” pelasi Leccen paidassa yhteensä 38 ottelua. Tällä kaudella Leccen edustusringissä on mukana maalivahti Jasper Samooja, mutta peliaika edarissa on varmasti kortilla.

Serie A la 7.12.2024 klo 20:45 Stadio Olimpico. Yleisömäärä 58 213

AS Roma – US Lecce 4-1

1-0 Saelemaekers 13′

1-1 Krstovic 40′

2-1 Mancini 59′

3-1 Pisilli 66′

4-1 Kone 86′

AS Roma on ollut Claudio Ranierin komennossa nyt reilu pari viikkoa ja on pelannut kaksi Serie A-ottelua sekä yhden Eurooppaliigan ottelun sen jälkeen. Napoli oli debyytissä parempi 1-0 voitolla, mutta Lontoosta oli tuliaisena yksi piste Tottenhamilta 1-1 tasapelissä. Ranierin ensimmäinen kotiottelu pelattiin alle viikko ennen Lecce-ottelua, kun Atalanta kävi kylässä Stadio Olympicolla ja ryöväsi pisteet kliinisellä 2-0 voitolla. Lecce-pelistä on käytännössä pakko tulla voitto tai kiihkeät kannattajat ei katso suurseuran rämpimistä hyvällä. AS Roman alkukauden paras maalintekijä on ollut ukrainalainen Artem Dovbyk, joka on iskenyt neljä osumaa, mutta hänkin loukaantui ennen Lecce-ottelua.

US Leccen alkukausi on ollut odotuksiin nähden kohtalainen. 14 ottelun jälkeen Lecce on sarjassa sijalla 16, suurin piirtein niillä sijoilla joihin seuraa on veikkailtukin. Huomionarvoista on, että se on tehnyt alkukauden aikana ainoastaan seitsemän maalia. Roma-vierailua edeltävässä kohtaamisessa Lecce kohtasi Juventuksen kotonaan ja haki italialaisjätiltä pisteen 1-1 tasapelillä. Joukkue on viimeksi hävinnyt marraskuun alussa, joten helppoa iltaa Romalle ei ole tiedossa.

Rooma 7.12.2024 klo 18:00. Huristelemme metrolla päärautatieasema Terminiltä kohti Ottavianon metroasemaa, joka sijaitsee aivan Vatikaanin porteilla. Google Maps ohjaa meitä siirtymään bussilla stadionin viereen ja päätämme tehdä näin, kun porukkaa ei vielä niin paljoa ole matsiin menossa. Pian stadikan valot loistavatkin ikkunasta ja lähdemme nuuhkimaan matsitunnelmaa. Myyntitelttoja on pystytetty ympäri kadun varsia ja ihmisiä on kokoontunut alueelle jo reippaasti. Jossain kaukana paukkupommit räjähtelevät ja ottelupäivän merkit on näkyvillä ensimmäisen kerran Roomaan saapumisen jälkeen. Muutaman tarraostoksen jälkeen valumme kohti omaa katsomonosan sisäänkäyntiä.

Ottelun alkuun on puolitoista tuntia, kun päätämme mennä sisälle stadionille. Virhe. Stadionin palvelut ja katsomo on nopeasti nähty ja meillä on aikaa tuhlattavana riittämiin. Jäämme odottelemaan joukkueiden saapumista lämmittelyyn viiden euron oluet kädessä. Kaikesta huomaa, että tänään on tulossa tunnelmallisempi ottelu kuin eilinen Inter-matsi, kun meteli ennen peliä on huomattavasti kovempi. Curva Sud availee äänijänteitään ensimmäisen kerran kunnolla lämmittelyiden aikana ja Lecce-kulmauskin on lähes täysi.

Koko Roman pääty on viininpunainen ja suuret liput liehuvat joukkueiden astellessa kentälle ennen ottelun alkua. Antenello Vendittin ’Roma, Roma’ nostaa tunnelmaa, vaikka kannattajat ovat pettyneitä miten asiat ovat viime aikoina ikuisessa kaupungissa menneet. Pientä toivoa paremmasta kuitenkin on, ehkä tänään tulee voitto, voitto jota ei ole Roomassa juhlittu lokakuun lopun jälkeen.

Ottelu alkaa. Roma pitää palloa enemmän ja hallitsee kenttätapahtumia. Leccen loistava kannattajakulmaus haastaa kotipäätyä tosissaan ja tunnelma Rooman illassa on erinomainen. Tunnelma vain paranee, kun AS Roma siirtyy 1-0 johtoon belgialaisen, pitkään Italiassa pelanneen, Alexis Saelemaekersin tuikattua pallon sisään ottelun 13 minuutilla. AS Roma johtaa ensimmäistä kertaa pappa-Ranierin alaisuudessa. Mutta ei johda kovin kauaa, sillä Leccen nopea vastahyökkäys ottelun 40 minuutilla päättyy siihen, kun pelaajaa rikotaan kuudentoista alueella. Tuomari ei kauaa mieti vaan näyttää pallon pilkulle. Nikola Krstovic ampuu pallon kylmästi oikeaan yläkulmaan ja tasoittaa matsin 1-1:een. Päät painuvat myös ympärillä katsomossa, taasko tässä käy näin? Näissä lukemissa siirryttiin myös tauolle.

Toinen puoliaika muutti ottelun suunnan. Vaikka AS Roma hallitsi matsia myös ensimmäisellä nelivitosella, niin toisella se on vieläkin dominoivampi. Kapteeni Gianluca Mancini puskee ensin I Giallorossin johtoon. Sen jälkeen kentälle vaihdettu Rooman lupaava oma kasvatti, parikymppinen Niccolo Pisilli, osuu vieden joukkueensa jo 3-1 kohtoon. Viitisen minuuttia ennen päätösvihellystä ranskalainen Kone, Manu etunimeltään, iskee loppulukemiksi vielä 4-1 ja bileet Roomassa voi alkaa. Aina voitettujen otteluiden jälkeen kajahtava Grazie Roma lähtee soimaan pitkästä aikaa ja kannattajat nauttivat voitosta kuin poikamiehet Tinder matchista. Maalikoosteeseen pääset tästä.

Tiet stadionin ympärillä on täysin tukossa, kun lähes 60 000 katsojaa yrittää päästä kuka mihinkin. Ystävämme Google Maps ehdottaa hyppäämään ensin bussiin ja vaihtamaan sitten metroon, mutta päätämme lähteä kävelemään ihmisvirran mukana, vaikka pientä tihkusadetta onkin ilmassa. Reilu 30 minuuttia taaperrettuamme pitkin Rooman katuja saavumme Ottavianon jo tutuksi käyneelle metropysäkille ja painelemme siitä kohti lähtöpaikkaamme Terminiä, jossa tyhjennämme paikallisen Mäkkärin ja syömme gourmet-ruokamme romanttisesti hotellin parisängyssä. Roma. Amor. Vilkaisen älykelloni antamaa body battery-lukemaa ennen nukahtamista ja sekin kertoo, että kaikki on annettu. 5/100 lukema ei jätä selittelyille sijaa.

Laamanaaman lutuuripisteet AS Roma – US Lecce ottelulle: 9-. Tunnelma oli erinomainen ja tähän auttoi varmasti tyylikäs kotivoitto. Stadio Olimpico on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Selfien ottajat vähän häiritsi ja välillä ei häirinnyt. Kuvat liittyy jne.

Nautitaan ja mennään eteenpäin sanois Timo Jutila ja tätä plääniä mekin noudatimme, kun sunnuntai-aamuna heräsimme. Edessä olisi muutaman tunnin hengailu Roomassa ennen seuraavaa junamatkaa etelämmäksi Italiaa. Seuraavaan osaan pääset tästä.

Grazie,

Laamanaama

Yksi kommentti artikkeliin ”Legendaaristen pyhättöjen jäljillä Italiassa osa 2. – Stadio Olimpico

Jätä kommentti Mikko / Matkalla Missä Milloinkin Peruuta vastaus