Essen su 15.3.2026 klo 8.30. Partamies on ensimmäistä kertaa meidän futisreissuilla mukana, joten aamukaste eli Antti Tuiskun musiikki ja kermaliköörikombi on paikallaan. Tehtävä on suoritettu kelvollisesti hetkessä, joten Peto on irti heti aamusta. Aamupalalla käymme läpi edellispäivän tapahtumia ja mietimme päivän agendaa. Se on sellainen, että haluamme lähteä kohti Gelsenkircheniä jo ennen kello kymmentä, sillä ohjelmassa olisi aikaisin iltapäivällä kello 13.30 alkava kiimainen 2. Bundesligan kärkipään kamppailu FC Schalke 04 – Hannover 96.
Sarjan piikkipaikalla ennen viikonlopun kierrosta majaileva Schalke kohtaa sarjavitosen, viiden pisteen päässä olevan Hannoverin. Schalke on voittanut edellisestä viidestä ottelustaan kolme ja pelannut kaksi tasapeliä, kun taas Hannover on voittanut kolme, pelannut yhden tasan ja hävinnyt edellis viikonloppuna yllättäen Greuther Fürthille kotonaan. Schalke on hävinnyt kauden aikana ainoastaan yhden kotipelin, syyskuussa Kielille.
Schalke on Saksan yksi suurimmista ja perinteikkäimmistä seuroista. Vuonna 1904 perustettu Die Königsblauen eli kuninkaansiniset ovat kannattajamäärältään kaivos- ja teollisuustoiminnastaan tunnetun Ruhrin alueen suurin seura yhdessä pahimman vihollisensa ja pelillisesti ohi menneen Borussia Dortmundin kanssa. Gelsenkirchenin kaupunginosan mukaan nimensä saaneella joukkueella on kannattajia kaikkialla Saksassa ja myös ulkomailla. Tästä hyvänä esimerkkinä Kroatian Makarskan kaupungissa vastaan tullut Schalken logoilla koristeltu rantaravintola. Joukkueen kannattajien jäsenmäärä on yli 200 000, joka on Saksan kolmanneksi suurin Bayern Münchenin ja Borussia Dortmundin jälkeen. Kannattajat ovat joukkueen tukena ollaan alusta loppuun, kirjaimellisesti, sillä Schalken kannattajilla on myös oma kappeli sekä hautausmaa. Ja sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä pelaako Schalke Bundesligaa ja Mestarien liigaa, vai taisteleeko se olemassa olostaan 2. Bundesligassa, sillä stadion täyttyy ottelusta toiseen. Vuonna 2024 joukkue oli vaarassa pudota 3. Ligaan, joka olisi hyvin todennäköisesti tarkoittanut pitkän seurahistorian loppua taloudellisten vaikeuksien vuoksi, mutta seura väisti onneksi luodin.
Schalke on voittanut seitsemän Saksan mestaruutta, viisi Saksan cupia sekä UEFA-cupin, ja on ollut yleinen näky Europeleissä vuosien varrella. Seuran historia on täynnä pelaajalegendoja ja vaikka suomalaisten määrä on ollut pieni, niin monet muistavat edelleen pellavapäisen Teemu Pukin kuninkaansinisten paidasta. Tämän hetken tunnetuimmat pelaajat ovat bosnialainen 39-vuotias veteraanihyökkääjä Edin Zdeko sekä kyseenalaista kunniaa Liverpool-maalilla aikanaan Mestarien liigan finaalissa hörppinyt Loris Karius. Schalkea valmentaa ensimmäistä kauttaan itävaltalainen Miron Muslic, joka on tehnyt hyvää jälkeä. Schalken paras maalintekijä on Kenan Karaman kymmenellä maalillaan. Tammikuussa Italiasta seuraan siirtynyt Zdeko on tehnyt seitsemässä ottelussaan viisi maalia, joten sulka seurajohdon hattuun hyvästä hankinnasta. Schalken kokonaismarkkina-arvo on 45 miljoonaa euroa.
Hannover 96 on myös perinteinen saksalaisseura, vaikkei se jäsen- tai kannattajamäärältään ylläkään Schalken tasolle. Joukkue on pelannut viimeiset seitsemän vuotta 2. Bundesligaa, mutta myös sen tavoitteena on nousta takaisin pääsarjaan. Nousun pääarkkitehdiksi palkattiin Huuhkajat-kärki Benjamin Källman, joka onkin vastannut mahtavasti huutoon 13 maalillaan ja on ennen viikonlopun kierrosta jaetulla kärkipaikalla maalipörssissä. Seuran kokonaismarkkina-arvo on 47 miljoonaa euroa.
”Glück auf!” on perinteinen kaivostyöläisten tervehdys, joka on syvästi juurtunut FC Schalke 04:n sieluun. Kaivostyöläisten laulu lauletaan ennen jokaista kotiottelua VELTINS-Arenalla. Se kunnioittaa kaivoshistoriaa, symboloi kovaa työtä ja ilmaisee läheisen yhteyden seuran, sen fanien ja Ruhrin alueen välillä.”
und kehr ich Heim, zur liebsten mein, dann erschallet des Bergmanns Gruss bei der Nacht dann erschallet des Bergmanns Gruss bei der Nacht Glück auf, Glück auf! Glück auf, Glück auf!
ja kun palaan kotiin rakkaani luo, silloin kaivosmiehen tervehdys kaikuu yössä silloin kaivosmiehen tervehdys kaikuu yössä Onnea, onnea! Onnea, onnea!
adé, nun adé, herzliebste mein, und da drunten im tiefen, finstern Schacht bei der Nacht und da drunten im tiefen, finstern Schacht bei der Nacht da denk ich dein, da denk ich dein
hyvästi, nyt hyvästi, rakkain, ja siellä alhaalla syvässä, pimeässä kuilussa yössä ja siellä alhaalla syvässä, pimeässä kuilussa yössä ajattelen sinua, ajattelen sinua
Gelsenkirchen su 15.3.2026 klo 10. Nousemme junasta Gelsenkirchenin asemalla, jossa pelipäivä näkyy jo katukuvassa. Siniseen pukeutuneita Schalke-kannattajia näkyy siellä täällä. Asema on täynnä jääkaappipakastimien kokoisia poliiseja, jotka odottavat tuhansien Hannover kannattajien saapumista kaupunkiin. Kaupungin keskusta on vielä varsin hiljainen, joten siirrymme neuvoa-antaville Veltinseille läheiseen kahvilaan. Siellä ei futispelistä ole kuitenkaan tietoakaan, mutta ihan kiva olla hetki vielä rauhassa, koska kohta olemme 60 000 katsojan seassa. Lähdemme takaisin ulos ja muutaman sadan metrin päästä kuuluu puheensorinaa, ja sieltä löytyykin mallikas Schalke -kneipe, joka on täynnä sinipaitaisia kotijoukkueen kannattajia. Kello on 12 ja meidän on hyvä aika lähteä kohti stadionia.
Arena AufSchalke, sponsorinimeltään Veltins Arena avattiin vuonna 2001. Reilun 62 000 katsojan monitoimiareena sijaitsee noin vartin raitiovaunumatkan päässä Gelsenkirchenin päärautatieasemalta ja on edelleen yksi Saksan moderneimmista futisstadikoista. Stadionilla on muun muassa suljettava kattorakennelma, 5000 metrin pituinen putki, jonka kautta oluet tuodaan kylmänä myyntipisteisiin sekä pelinurmi, joka siirtyy kiskoja pitkin areenan ulkopuolelta sisälle ennen jokaista ottelua. Ehdottoman hyvä bongaus kaikille jalkapallon ystäville, vaikkei paikka kovin intiimi olekaan. Oikean portin löytyminen sekä sisäänpääsy turvatarkastuksesta saattaa viedä aikaa, joten suosittelen olemaan stadionilla noin tuntia ennen ottelun alkua.
Tämä on itselleni kolmas kerta, kun käyn Schalken kotipeleissä. Ensimmäinen oli vuonna 2014 ja edellisin melkein 10 vuotta sitten joulukuussa 2017, jolloin seura oli vielä tukevasti Bundesligassa. Kesän 2024 EM-kisoissa kaupunki ja stadion tulivat tutuksi Serbian ja Englannin välisen ottelun yhteydessä, mutta itse kaupungin palvomaa Schalkea ei ole tullut nähtyä aikoihin, joten odotukset päivän pelin suhteen on kohtalaisen tapissa. Se mikä on muuttunut viime kerroista on se, että Schalken otteluihin lippujen saaminen ilman jäsenyyttä etenkin viidelle henkilölle on kiven takana. Hassua kyllä Bundesligan aikoina lippuja sai yllättävänkin hyvin, mutta 2. Bundesligan kärkipään seuran ympärillä on pitkästä aikaa pelillisesti positiivista pöhinää, joten tällä kertaa täytyi turvautua vierasjoukkue Hannoverin 6150 katsojan vieraslippukiintiöön. Nappasimme lopulta paikat blockista 58 66 euron kappalehintaan. Kallista, mutta minkäs teet, kun kyseessä on kuitenkin kärkipään vääntö ja paikat varsin erinomaiset. Muutamassa päivässä vieraskatsomonkin paikat olivat ausverkauft.
Sunnuntai 15.3.2026, Veltins Arena, Gelsenkirchen
FC Schalke 04 – Hannover 962-2 (2-0)
Su 15.3.2026 Veltins Arena, klo 13.00. Pyörimme pitkin Veltins Arenan aluetta kaikessa rauhassa ja nautimme curry wurstit, joka on hyvää, mutta annos vähän turhan pieni. Saavumme katsomoon puolisen tuntia ennen ottelun alkua ja hörpimme, yllätys yllätys, olutta lämmittelyitä katsoen. Mitään huumaavaa huutomyrskyä Veltinsillä ei vielä ole, mutta Schalken kannattajapääty Nordkurve sekä Hannoverin vieraskannattajakatsomo ovat aivan ääriään myötä täynnä. Ensimmäistä kertaa paikalla olevalle Pulumiehelle miljöö tekee vaikutuksen, eikä taida tällä kertaa olla pelkoa että hän lähtisi kesken kaiken pois, kuten edellisiltana Bochumin koriksessa. Käymme vielä Partamiehen kanssa hakemassa täydennystä katsomoon ja saavumme paikoillemme kymmenisen minuuttia ennen ottelun alkua. Pian 53 000 sinistä kaulaliinaa nousee kohti taivasta ja yleisön laulu täyttää stadionin joukkueiden astellessa kentälle Blau und Weiß-biisin tahtiin. 6150 vieraskannattajaa laulaa omia laulujaan, mutta ne peittyvät massan alle.
„Blau und Weiß, wie lieb’ ich dich / Blau und Weiß, verlass mich nicht / Blau und Weiß ist ja der Himmel nur / Der Himmel nur / Blau und Weiß ist unsere Fußballgarnitur“
”Sinivalkoinen, kuinka sinua rakastankaan / Sinivalkoinen, älä jätä minua / Sinivalkoinen on vain taivas / Vain taivas / Sinivalkoinen on jalkapallopeliasumme.”
”Pakko kysyä, ooksä Laamanaaman futisblogin pitäjä?”. Maailma on pieni. Stadikalla on 60 000 ihmistä ja aivan meidän edessä istuu ryhmä suomalaisia futisfaneja, jotka ovat kiertäneet ennen sunnuntain ottelua Aachenissa sekä Dortmundissa. Blogikin on selvästi tullut tutuksi ja mikäs sen hienompaa kuin päästä matsin aikana puhumaan eri reissuista, jengeistä ja stadioneista. Terveisiä vaan kundeille, oli hauska tavata!
Ottelun ensimmäisen puoliajan alku on tasainen. Schalke saa ensimmäisen hyvän maalipaikkansa ottelun 10 minuutilla, kun Edin Dzeko pääsee tälläämään, mutta Hannoverin maalivahti Nahuel Noll nollaa bosnia & herzegovinalais legendan yrityksen. Myös Hannover pääsee pari kertaa vetopaikoille, mutta Schalken maalille loukkaantumisen jälkeen palannut Loris Karius torjuu. Kotiyleisö pääsee juhlimaan avausmaalia 29.minuutilla, kun Dzeko viimeistelee kliinisesti 1-0:aan. Hannover ei tunnu saavan oikein mitään aikaiseksi ja sehän sopii kuninkaansinisille. Joukkueen paras maalintekijä Kenan Karaman puskee pallon maalivahdin rajalta verkkoon. 2-0! Benjamin Källmanilla on vielä loistopaikka kavennukseen, mutta tällä kertaa pallo ei löydä tietänsä maaliin saakka. Kotivoitto näyttäisi ensimmäisen puoliajan perusteella olevan enemmän kuin lähellä. Lähellä on myös olutmyyntipisteet, joten tuomarin viheltäessä pilliin suomalaisviisikkomme siirtyy tiskille.
Toinen puoliaika kuitenkin tuo otteluun kaivattua uutta käännettä, sillä ottelun sankarista tulee anti-sankari sekunneissa. Edin Dzeko tulee tilanteeseen myöhässä ja saa suoran punaisen. Hannover ottaa tämän jälkeen ottelun pallohallinnan täydellisesti hallintaansa, mutta tehottomuus vaivaa. 78 minuutin kohdalla Hannoverille tuomitaan rangaistuspotku. Meidän pettymykseksi Källmania ei laiteta laukomaan vaan pallon taakse asettuu kapteeni Enzo Leopold. Benkku olisi ehkä ollut parempi valinta, sillä Loris Karius koppaa pallon hienosti alakulmasta. 2-0 tilanteesta jatketaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin ei Kariuskaan voi mitään ja Hannover tulee maalin päähän. Kulmapotkun jälkeen pallo kimpoaa ensin ylärimaan ja siitä suoraan Maik Nawrockin päähän ja maaliin. 2-1, peli on elossa ja niin myös H96-kannattajat, jotka heräävät kuin koomasta. Schalke puolustaa johtoaan ja taistelee jokaisesta pallosta, mutta niin vaan lisäajan viimeisellä minuutilla Hannoverin yli 6000 kannattajaa saavat jälleen aihetta juhlaan. Benedikt Pichler puskee pallon tasoihin maalin edestä ja samalla ottelu loppuu Schalken isoon pettymykseen. Olipahan uskomaton toinen puoliaika ja voi sanoa että 66 euroa olisi voinut huonomminkin käyttää. Ottelun highlightit voit katsoa täältä.
Pelin jälkeen suuntaamme kohti Esseniä ja toisin kuin EM-kisoissa, niin nyt poistuminen stadionilta sujuu niin nopeasti kuin se ylipäänsä on mahdollista. Muut kuin minä ja Mailapoika ei vielä tiedä illan kohdettamme, mutta kerromme sen lopulta junassa. Päästyämme 10 minuutin junamatkan jälkeen takaisin Esseniin teemme vastuujaot, ja osa porukasta lähtee hakemaan Mäkkäristä ruokaa ja osa Lidlistä juomaa. Syystä tai toisesta kuulun juomaryhmään, jonka tehtävänä on ostaa kermalikööriä, olutta ja vettä. Tuntuu kuin koko Essen olisi Lidukassa samaan aikaan, mutta ehdimme kuitenkin nipin napin junaan. Astumme vaunuun mukanamme kermalikööriä, olutta, kindersuklaata ja jäätelöt. Mailapoika kyselee veden perään, mutta se unohtui. Hupsista. Meidän seuraava kohteemme on Ratingen ja siellä jääkiekon nelostason eli Regionalliga Westin toinen finaali, jossa kohtaavat Ratinger Ice Aliens – Eagles Essen-West.
Ratinger Ice Alies on vuonna 1997 perustettu jääkiekkoseura Düssseldorfin naapurista. Sitä ennen kaupungin jääkiekkoherruutta jopa pääsarjatasolla piti hallussaan Ratinger Löwen, mutta sen toiminta siirrettiin Oberhauseniin. Ratinger Ice Aliens on pelannut historiansa kolmos- ja nelostasolla, joten mihinkään Torontoon emme saapuneet. Vastustaja Eagles Essen-West on perustettu kuluvalle kaudelle, mutta on historiansa puolesta huomattavasti isompi kuin Ratinger. Essenissä on jääkiekkoa pelannut mm. Esa Tikkanen jolloin seuran nimi oli Essen Moskitos. Ennen Moskitos-aikaa seuran alkuperäinen nimi oli EHC Essen-West, joten seura on tehnyt kiekko-espoomaisen paluun Saksan kiekkokartalla alasarjoista. Tälle kaudelle seura on panostanut isosti ja haluaa selvästi ylöspäin kolmostasolle Oberliigaan.
Sunnuntai 15.3.2026, Eisportshalle, Ratingen
Ratinger Ice Aliens – Eagles Essen-West5-4 JA (1-1, 1-3, 2-0)
15.3.2026 Eissporthalle Ratingen klo 18.00. Kurvaamme Uberin kyydissä minuutilleen hallin pihaan ja siirrymme hallin sisälle. Rumpujen pauke ja yleisön huuto kuului jo pihalle asti, joten tänään on tunnelmaa. Avausfinaali on päättynyt Essenin kotivoittoon ja hallissa onkin monta sataa Essenin kannattajaa. Ottelun aluksi kuullaan Saksan kansallishymni ja meno on kuin ison maailman ottelusta. Ratingen Eissporthalleen mahtuu joidenkin tietojen mukaan yli 3000 katsojaa. Nytkin lähes kaikki istumapaikat on täynnä ja me menemme suosiolla seisomaan. Molempien joukkueiden kannattajat pitävät sen verran kovaa ääntä, että tunnelman puolesta voisi kuvitella olevansa Liiga-ottelussa ja totuuden nimissä näin hyvää tunnelmaa on harvoin niissäkään. Pelin taso tosin ei ihan pääsarjaa ole, mutta se on meille yhdentekevää.
Eagles Essen-West on finaalisarjan suuri ennakkosuosikki ja kaikki muu kuin heidän voittonsa tänäänkin olisi yllätys. Iloksemme huomaamme, että kotijoukkueessa pelaa myös kaksi suomalaista; Vikke Terho ja Ville Saloranta. Tilanteen ollessa toisen erän alkupuolella 1-4 vieraille, ei suomalaisia enää kentälle päästetä vaan kotijoukkue pelaa loppumatsin 11 kenttäpelaajalla. Se kannatti, sillä jääavaruusolennot nousevat ensin tasoihin ja lopulta jatkoajalla voittoon yli 1500 katsojan riemuksi. Hienoa nähdä, että seura jota me kaikki olemme kannustaneet jo lapsesta saakka tasoittaa finaalivoitot 1-1:een.
Kotimatkalle menemme helpoimman kautta ja hyppäämme koko kööri Uberin tila-autoon, joka vie meidät puolessa tunnissa Esseniin. Perinteinen iltakebbe maistuu jälleen erinomaiselta ja nautimme vielä reissun viimeisen yhteisen oluen varsin erikoisessa, jo kantapaikaksemme muodostuneessa, pubissa. Maanantai-aamuna Mailapoika katoaa omille teilleen aamulennolle jo kahdeksan aikaan, mutta meillä muilla menee maanantai Düsseldorfia kierrellen sen minkä jaksamme. Mahtava reissu jälleen kerran!
Laamanaaman lutuuripisteet Schalken pelille 9- ja Ratingerin hokille 8+.