Düsseldorf maanantai 17.6.2024. Neljän hengen rytmiryhmämme oli nähtyt jo kaksi ottelua EM-futista, Italia – Albania Dortmundissa ja Serbia – Englanti Gelsenkirchenissä. Meillä oli toivelistalla myös lippu välipäivän Itävalta – Ranska otteluun, mutta onnetar ei ollut puolellamme, joten vietimme hauskan kaupunkipäivän Düsseldorfissa seuraten itävaltalaisten, ranskalaisten sekä kaupunkiin suurella määrällä saapuneiden skotlantilaisten menoa. Etenkin itävaltalaisten ja skottien meininki oli huikeaa eikä edes ajoittainen vesisade haitannut juurikaan.






Vaikka matseja ei maanantaipäivänä livenä nähtykään, niin olimme koko päivän Düsseldorfin keskustassa nauttimassa ruoasta, oluesta, fanikulttuurista sekä kaupungin maisemista. Päivän pelit seurattiin Fan Zonelta sekä vanhankaupungin baareista, ja samalla tuli mukavia kohtaamisia myös muiden suomalaisten kanssa. Terkkuja vaan!









Meidän EM-kisareissun viimeisessä kohtaamisessa pelaavat vastakkain Turkki ja EM-kisadebytantti Georgia. Maat ovat kohdanneet toisensa viidesti. Turkilla on vyöllään kolme voittoa ja Georgialla yksi.
Lohko F:ssä pelaa näiden lisäksi Portugali ja Tsekki. Georgia eteni historiansa ensimmäisen kerran EM-kisoihin jatkokarsinnan kautta, kun se kaatoi ensin Luxemburgin ja lopulta jännittävien vaiheiden jälkeen Kreikan ratkaisuottelun pilkkuskabassa. Georgian pääkaupunki Tsibili oli syystäkin sekaisin voiton jälkeen. Toivoimme Kreikan kaatavan Georgian, jotta olisimme nähneet ennalta tulikuuman Turkki – Kreikka kohtaamisen, mutta Georgian historiallinen ottelu kelpaa mainiosti.
Düsseldorf tiistaina 18.6.2024 kello 10. Koko maanantai oli mennyt vähintäänkin vauhdikkaasti ympäri Düsseldorfia, joten herätys tiistai-aamuna oli sopivan rapsakka. Toimivaksi huomatun suihku- kermalikööri-aamupala -kombon jälkeen olikin jo hymy sekä olut huulilla, ja pian myös juna alla kohti Dortmundia. Düsseldorfin asemalla kävi samanlainen kuhina kuin muinakin päivinä, kun futisturistit sekä normimatkustajat etsivät oikeita laitureita, josta suunnata seuraavaan kohteeseen. Nyt ei ollut high risk-matsia lähettyvillä, minkä vuoksi poliisien määrä oli puolittunut siihen mitä esimerkiksi Englannin pelin alla oli, ja tunnelma oli muutenkin rauhallinen. Georgialaislippuja ja pelipaitoja näkyi kohtalaisen paljon, mutta turkkilaisia ei niinkään. Matkalla Dortmundiin juna pysähtelee tutuissa futiskaupungeissa; Duisburgissa, Bochumissa sekä Essenissä. Näistä jälkimmäinen on vielä bongaamatta, mutta ehkä Rot-Weiss Essenin stadionkin kutsuu pian.
Dortmund 18.6.2024 kello 12. Düsseldorfissa tai junassa turkkilaisia ei näkynyt normaalimäärää enempää, mutta Dortmundissa tilanne oli toinen. Ehkä sata georgialaista availee äänijänteitään aseman edessä samalla, kun turkkilaisia on kuin kebabravintoita – joka kulmalla. Pelin alkuun on vielä kuusi tuntia aikaa, joten kävelemme lähemmäs keskustaa ja istahdamme ansaitulle oluelle. Tai no, parille. Pikku hiljaa ihmisiä vaeltaa vihreää mattoa kohti stadionia enemmän ja enemmän. Silmämääräisesti turkkilaisia on vähintään 80 prosenttia, mutta mitään ladimaista karnevaalitunnelmaa hassunhauskoineen pelleilyineen ei Dortmundin tiistaipäivässä ole.



Peliin on kolme tuntia aikaa, kun olemme saaneet valtavan kokoisen döner-annoksemme syötyä. Kävelymatkaa Westfalen-, Signal Iduna Park-, BVB- Stadionille, you name it, on vielä ainakin vartti. Vettä alkaa satamaan, joten suuntaamme hetkeksi, mihinkäs muuallekaan kuin bisselle. Kaikesta huomaa ettei turkkilaiset tai georgialaiset ole olutkansaa. Siinä missä edellisinä päivinä Dortmundissa ja Gelsenkirchenissä sai olutta jonottaa vartin, niin nyt se tuodaan nokan alle heti. Tämä ei varsinaisesti haitannut.
Sade lakkaa hetkeksi, joten jatkamme matkaa ja päätämme pistäytyä vielä lutuurisessa Dortmundin jäähallissa, jossa paikallinen jääkiekkoseura on avannut kaljamyyntipisteen ja screenin. Sopuisaan neljän euron hintaan löytyvät oluet maistuu, samalla kun screeni näyttää edellisen päivän pelien uusintoja. Halli on tuulahdus menneestä. Kaksi neljästä seinästä on auki ja seisomakatsomot kiertävät hallin ympäri, lukuunottamatta päädyn pientä VIP-penkkiriviä. Tänne olisi hieno tulla katsomaan alasarjalätkää jonkin futisreissun yhteydessä. Sisään tulee koko ajan enemmän ja enemmän porukkaa, sillä sade on alkanut uudestaan. Alamme kaivelemaan sadetakkeja tietämättä mitä vielä on edessä.



UEFA EURO2024 18.6.2024 klo 19:00, BVB Stadion Dortmund (Signal Iduna Park), Lohko F
Turkki – Georgia 3-1
Turkki on tunnettu futismaa ja moni vähänkään lajiin perehtynyt osaa nimetä maasta ainakin kolme seurajoukkuetta – Galatasarayn, Besiktaksen ja Fenerbachen, jotka kaikki tulevat Istanbulin eri osista. Viimeaikaisista pelaajista Hakan Şükür lienee monelle se tunnetuin, mutta Arda Turan sekä Tugay Kerimoğlu ovat myös tehneet upean uran Euroopassa. Nykyjoukkueesta Interin saksalaissyntyinen Hakan Çalhanoğlu on joukkueen suurin stara, mutta lisää on tulossa. Vuonna 2005 syntynyt Arda Güler pelaa Real Madridin riveissä ja samanikäinen Kenan Yildiz Juventuksessa.
FIFA rankingissa sijalla 40 oleva Turkki on tunnettu myös intohimoisesta yleisöstä, joka ei etenkään kotikentällä päästä vastustajamaita helpolla. Koska Saksassa on suunnaton määrä turkkilaisia, voi ottelua pitää etukäteen Turkin kotiotteluna. Pelillisestä kovuudesta kertoo parhaiten alkukarsintojen lohkovoitto ennen Kroatiaa sekä sen, että maalit jakautuivat 12 eri pelaajalle.

26.3.2024 jäi Georgian historiaan päivänä, jolloin se varmisti historiansa ensimmäisen arvokisapaikkansa voittamalla kotikentällään Kreikan rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Ottelun ratkaisseen Nika Kvekveskirin tuskin tarvitsee itse maksaa mistään kotimaassaan hetkeen. Voi kuvitella, että fiilikset maassa, joka tällä hetkellä elää pienen Venäjä-pelon alla, olivat varmasti samantyyliset kuin marraskuussa 2019 Suomessa Huuhkajien edetessä ensimmäisen kerran EM-kisoihin.
Joukkueen kapteeni, 36-vuotias Guram Kashia, päättänee kansainvälisen uransa pian ja saa sille Saksan turnauksesta komean kruunun, kävi pelillisesti miten kävi. Kashialla on myös historian eniten maaotteluja vyöllään. Georgian suurin tähti on Napolissa Seria A:ssa pelaava Khvicha Kvaratskhelia, jonka nimi on varmastikin helpompi lausua pienissä viineissä kuin selvinpäin. Myös La Ligassa Valenciassa torjuva 23-vuotias maalivahti Giorgi Mamardashvili voidaan laskea oman pelipaikkansa maailman parhaimpiin tai ainakin lupaavimpiin.
EM-karsinnoissa Georgia sijoittui lohkossaan Espanjan, Skotlannin ja Norjan jälkeen neljänneksi, mutta pääsi jatkokarsintaan voitettuaan kaudella 2022-23 Nations League lohkonsa. Loppu on historiaa ja Georgia kiusaa Saksassa Ronaldoa ja kumppaneita parhaansa mukaan.
Dortmund 18.6.2024 klo 16:30. Peliin on puolitoista tuntia kun päätämme lähteä kohti stadionia. Matkaa ei ole kuin 500 metriä, mutta juuri kun olemme päässeet liikkeelle taivas repeää. Vettä tulee aivan helvetisti ja vaikka päälläni on goretex-takki, tuntuu että sekin vuotaa. Parissa minuutissa jalassa olevat Converset ovat läpimärät, farkut samoin boksereita myöten. Meillä sentään on sadetakit messissä toisin kuin lähes kaikilla muilla, mutta nyt on jo selvää, ettei kengät tai housut kuivu ennen huomista. Portilla avaan puhelimen ja näytän lipun koneelle, mutta vettä sataa niin paljon ettei näyttö toimi. Great. Lopulta saan puhelimen kuivattua ja suojattua niin, että portit aukeavat. Huh!
Aivan yltäpäältä kastuneena pääsemme stadionin sisälle todistamaan uskomatonta näkyä. Vesiputoukset tulevat alas kattorakenteiden kulmista ja stadionin työntekijät yrittävät tehdä kaikkensa että ne ohjautuisi viemäriin. Katsomossa ihmiset ottavat paitoja sekä kenkiä päältään ja puristavat niistä vedet pois. Mietimme pystyykö ottelua edes pelaamaan, mutta kentälle ei lätäköitä pääse syntymään.



Samassa yleisö alkaa viheltämään rajusti. Tappelu. Kulmassa muutama kymmenen turkkilaista ja georgialaista hakkaavat toisiaan katsomoiden välillä ennenkuin poliisit ottavat tilanteen haltuun. Tulee kuuma ilta.
Joukkueet tulevat lämmittelyyn. En ole koskaan kohdannut vastaavaa meteliä kuin nyt. Otteluun on 45 minuuttia kun koko stadion hyppii ja pomppii. TüRKIYE, TüRKIYE! Jos kaksi edellistä ottelua jätti tunnelman osalta vähän kylmäksi, niin tämä ei tule niin tekemään. Mieletön, sairas meteli. Aivan tajuton. Edes BVB:n kotipeleissä ei tunnelma ole tälläinen kuin Turkki-kannattajien ympäröimällä stadikalla. Kaikki seisovat. Kaikki huutavat. Ihan kuin pelattaisiin jostain isommasta kuin EM-kisojen ensimmäisen kierroksen ottelusta. Mieleen muistuu Huuhkajien vierailut Turkissa ja puheet siitä kuinka vaikea siellä on pelata.
Kansallislaulujen aika. Turkin hymni on kuin maailman suurin karaoke. Georgian laulua ei tahdo kuulua, kun vihellyskonsertti on niin valtava.
Ottelussa Turkki ottaa odotetusti pallohallinnan. Ottelua on pelattu 25 minuuttia, Turkin Mert Müldür tekee puolivolleysta uskomattoman hienon avausmaalin kaukolaukauksella. Nostamme kädet ilmaan ja huudamme. Spontaanisti, vaikka tietyllä tavalla luulimme olevamme enemmän Georgian puolella.



Minuutin päästä tulee toinen maali. Paitsio. Paras peli tällä reissulla, toteamme yhteen ääneen. Sitten Georgia tasoittaa Georges Mikautadze osumalla hienon syöttökombinaation päätteeksi. Tajuamme että stadionilla on vaikuttava määrä myös georgialaisia, mutta he jäävät välittömästi alakynteen, kun turkkilaiset aloittavat huutonsa. Pelille tasoitusmaali tekee joka tapauksessa hyvää. Puoliaika. 1-1.
Olutjonolle ei ole ruuhkaa ja tämä jos mikä sopii meille erinomaisesti. Sixpackit katsomoon ja meidän osaltamme viimeistä EM-nelivitosta seuraamaan. Turkki menee 2-1 johtoon maan suuren lupauksen, Real Madridin Arda Gülerin upealla laukauksella. Tämän pelin kolme maalia tulevat varmasti kuulumaan kisojen komeimpiin. Arvokisojen ensikertalainen Georgia pelaa hyvin ja on lähellä tasoitusta. Lopulta lisäajalla, kun maalivahti Giorgi Mamardashvili on mukana Georgian hyökkäyksessä, tulee pallo Turkille ja Kerem Aktürkoglu viimeistelee loppunumerot 3-1 hokityyliin tyhjään verkkoon. Mieletön elämys ja ehkä paras tunnelmaisin ottelu mitä olen ikinä nähnyt ulkomailla yli 70 kokemuksen joukosta.






Laamanaaman lutuuripisteet Turkki – Georgia ottelulle 10-.
Ulkona sataa edelleen, muttei onneksi niin kovaa kuin ennen peliä. Päätämme tällä kertaa hypätä raitiovaunuun ja toivomme että se vetäisi paremmin kuin Gelsenkirchenissä. Ja toden totta, puoli tuntia pelin päättymisen jälkeen olemme jo matkalla keskustaan. Kengät ja housut märkänä päätämme suunnistaa taksilla hotellille, napata vielä yhdet bisset aulasta ja fiilistellä kokemaamme. Seuraavana aamupäivänä on edessä paluu Suomeen. Rankka reissu ja paljon pitkii päivii takana, mutta onneksi tuli tehtyä.
Ei ole viimeiset futiksen arvokisat joihin haluan.
– Laamanaama

Kuulostaa mahtavalta. Tämä on yksi niistä peleistä, joita itse en televisiosta pystynyt katsomaan. Tämän perusteella helppo sanoa, että harmi juttu. Ylipäätään kuulostaa siltä, että huippureissu oli taas, kaikin puolin.
TykkääLiked by 1 henkilö
Oli mahtava reissu, jonka tuo vika peli kruunasi. Nyt hetki happea ja seuraavaa matkaa suunnittelemaan 😊
TykkääTykkää
Hienot rapsat jälleen kerran! Voin vain kuvitella sen melun määrän mitä Turkin fanit tuottivat matsissa. Täytyy ehdottomasti joskus lähteä kisoihin.
TykkääLiked by 1 henkilö