Laitoimme lokakuussa 2023 kahdeksan kaveruksen kesken hakemukset sisään UEFA:n lippuportaalin kautta kesän 2024 EM-kisoihin, jotka pelataan ympäri Saksaa. Vanhoina Saksan kävijöinä pyrimme saamaan mahdollisimman paljon lippuja Ruhrin alueen peleihin, jotta etäisyydet pysyisivät pieninä ja onnistuimmekin tässä kohtalaisen hyvin. Kahdeksasta lippujen vonkaajasta kolmella tärppäsi ja vieläpä eri matseihin, joten onni oli kerrankin suotuisa. Matkaan lähtivät edellisiltä reissuiltakin tutut Ååkke (nimi muutettu, toinen vasemmalla) Mailapoika (toinen oikealla) sekä Mieskarkki (äärioikea).

Joulukuun lohkoarvonnassa selvisi, että näkisimme ottelut Italia – Albania (15.6.), Serbia – Englanti (16.6.) sekä Turkki – C-polun jatkokarsintaottelun voittajan (18.6.), joka maaliskuussa kostautui Georgiaksi. Liput kolmoskaterogian katsomoon maksoivat 60 euroa ottelua kohden, joka hintalaatusuhteeltaan oli sitä mitä oltiin valmiita maksamaan.
Olin varannut hotellin Düsseldorfista ilmaisella peruutuksella reilua vuotta ennen kisojen alkamista. Viisi yötä neljän hengen huoneessa maksoi reilut tuhat euroa. Jälkikäteen ajateltuna oli todella fiksua varata hotelli jo hyvissä ajoin, sillä jos saman hotlan olisi bookannut vasta lippuasioiden selvittyä, olisi samaan hotelliin ja samaan huonetyyppiin maksanut majoitus yli 2000 euroa. Tonnilla saa aika monta alt-bieriä Düsseldorfin juottoloista.
Ensimmäisenä otteluna meillä on ohjelmassa lohko B:n ottelu Italia – Albania, joka pelataan Dortmundissa. Samassa B-lohkossa on myös Espanja sekä Kroatia, joten yksi suuri jalkapallomaa, jolla on mahdollisuudet voittaa koko kisat, saa todennäköisesti lähtöpassit jo lohkovaiheen jälkeen, ellei pääse parhaan lohkokolmosen joukkoon.


Düsseldorf 15.6.2024 klo 9.00. Olimme saapuneet Saksaan kisojen avauspäivänä 14.6. eli Italia – Albania matsia edeltävänä iltana, joten karstat oli otettu koneesta jo ennen ensimmäistä matsia. Hotellin aamupalalla EM-kisat näkyivät selvästi, kun tärisevin käsin samoja appelsiinimehulaseja pöytään kuljettelivat myös skotit, englantilaiset, sveitsiläiset, italialaiset sekä albanialaiset. Meidän päivän suunnitelmat olivat selkeät. Kello 11 ollaan Schumacherin panimoravintolassa ja sieltä sitten kohti Dortmundin junaa hyvissä ajoin ennen kello 21 alkavaa peliä.






0,25 litran legendaariset Altbierit saapuvat pöytään jatkuvalla syötöllä kuten aina ja pari tuntia vierähtää leppoisasti paikallisoluen ja -ruoan sekä myös paikallisseuran merkeissä. Meitä moikkaamaan tullut Düsseldorfissa asuva Fortunan kannattaja Niina (nimi muutettu) ehdottaa vielä lopuksi Killepitschien tilaamista ja tuo toimikin kuin Deutche Bahn – arveluttavasti ja vähän sinnepäin.
Junia Dortmundiin lähti Düsseldorfin HBF:ltä noin puolen tunnin välein. Pääsimme Fan Passien avulla matkustamaan paikallisjunissa ilmaiseksi, joten hyppäsimme seuraavan mahdollisen junan kyytiin ja fiilistelimme. Tunnelma vaunussa oli yllättävän hillittyä, mutta tuntia myöhemmin Dortmundissa ei. Mustakeltaisesta Borussia Dortmundin kotikaupungista oli tullut punainen. Albanian kannattajia oli kaupungissa yli 50 000.





Ajattelimme ensin käydä Fan Zonella katselemassa iltapäivän peliä, mutta se oli kovan tuulen vuoksi suljettu. Ehkä vähän hätäinen ratkaisu, sillä vaikka kaupungissa tuuli, en usko, että siitä olisi haittaa ollut. Löysimme kuitenkin hyvän korvaavan terassin, joka osoittautui loistavaksi paikaksi, sillä terassilta pystyi seuraamaan sekä iltapäivän ensimmäistä peliä että peliin käveleviä kannattajia. Pian alkoi tapahtua. Juttelimme saksalaisten sekä italialaisten kannattajien kanssa niitä näitä, kunnes yht’äkkiä ei enää kuullut jutella, sillä Albanian kannattajien marssi oli alkanut. Reilun tunnin ajan jatkunut jatkuva ihmismeri oli vaikuttavan näköinen ja kuuloinen. Pääsimme myös todistamaan viraalihitiksi nousutta spaghettien katkomista italialaisten silmien edessä ja tarkkasilmäisemmät voivatkin bongata videolta minut ja Mieskarkin. Italian Modenasta kotoisin oleva nuori kannattaja kertoi, ettei maiden tai sen kannattajien välillä ole kaunaa ja siltä se näyttikin. Keskenään halailevat ja iloitsevat kannattajat olivat hieno näky.









Matkaa Dortmundin kuuluisalle BVB Arena Dortmundille, joka myös Westfalenstadionina sekä Signal Iduna Parkina tunnetaan, on muutama kilometri. Jottei syömishommat pääse unohtumaan, niin matkanjärjestämisvastuun tällä kertaa saanut Mailapoika oli bongannut erinomaisen kebbemestan matkan varrelta. Sen tosin olivat bonganneet noin sata muutakin ihmistä, mutta 45 minuutin jonottelun jälkeen meidän edessämme oli kaupungin parhaat döner tellerit. Ai että.









Seurasimme punaista ihmisvirtaa, joka vaelsi kaupunkiin pitkin kisoja varten asennettua vihreää, futiskentän nurmea muistuttavaa mattoa. Mattoa seuraamalla pääsi päärautatieasemalta suoraan stadionille. Kätevää, saa olla aika jurrissa, että tuossa olisi eksynyt. 20 minuutin kuluttua se oli siinä; legendaarinen Westfalenstadion ja sen keltaiset korkeuksiin nousevat mastot, jotka olimme bonganneet jo edellisiltana lentokoneesta. Olimme yhdellä aiemmalla reissulla käyneet katsomassa BVB:n kotipelin Mainzia vastaan. Sieltä ei muistot olleet ihan parhaimmat, sillä ottelussa katsomoon kuoli kotijoukkueen iäkäs kannattaja. Tällä kertaa toivoimme ottelulle onnellisempaa loppua. Turvatarkistus sekä lippujen tsekkaaminen meni kohtalaisen kivuttomasti ja olimme sisällä noin tuntia ennen matsin alkua.









UEFA EURO2024 15.6.2024 klo 22:00, BVB Stadion (Signal Iduna Park) Dortmund, lohko B
Italia – Albania 2-1
ltalia ja Albania ovat kohdanneet historian aikana neljä kertaa ennen illan peliä, ja jokaisen matsin jälkeen Italia on poistunut kentältä voittajana. Myös tähän otteluun Azzurri, taivaansiniset, lähtee suurena ennakkosuosikkina.
Vuosien saatossa Italia on voittanut neljä MM-kultaa ja kaksi Euroopan mestaruutta, joista viimeisin tuli ruton vuoksi vuodelle 2021 siirtyneissä kisoissa. Suurimmissa ja kauneimmissa eli MM-kisoissa Italiaa ei ole nähty kahteen viime kertaan, jota voidaan pitää saapasmaassa katastrofina. EM-kisoihin Italia selvitti tiensä täpärästi maalisuhteen perusteella, kun se jäi tasapisteisiin Ukrainan kanssa Englannin voittaessa karsintalohkon.
Italian maajoukkue on aina ollut täynnä persoonia, legendoja, valovoimaisia tähtiä. On ollut Tottia, Buffonia, Chielliniä, Cannavaroa ja Maldinia. Yksi viime vuosien suurista, toppari Leonardo Bonucci ilmoitti toukokuussa lopettavansa uransa, joten tilaa uusille sankareille olisi. Mutta tällä kertaa Italian joukkue ei loista maailman ykköstähdillä, vaikka komeileekin FIFA rankingissa sijalla 9.

EM-kisoihin valitun joukkueen tunnetuimpia pelaajia ovat mm. PSG:n maalivahti Gianluigi Donnarumma, puolustajat Alessandro Bastoni ja Matteo Darmian, Valioliiga-seuraajille Arsenalista ja Chelseasta tuttu Jorginho sekä Juventus-kärki Federico Chiesa. Myös toinen kärki, Gianluca Scamacca pelasi huippukauden Eurooppa-liigan voittaneessa Atalantan joukkueessa. Italiaa valmentaa Luciano Spalletti, joka valmensi Napolin Scudettoon eli Seria A:n mestariksi kauden 2022-2023 päätteeksi.
Entäs sitten Albania ja sen tunnetuimmat futarit. Hmmmm. Okei, let´s face it ja myönnetään: Albanian futisskene ei ole niin hallussa eikä ilman googletusta tule äkkiseltään suoraan mieleen montaakaan maan futispelaajaa. Se ei siitä tee kuitenkaan huonoa jalkapallomaata eikä se sitä olekaan. Albania nimittäin voitti alkukarsintalohkon ennen Tsekkiä ja Puolaa, jossa kaksipäisen kotkan tunnus lipuissaan pelaavan Albanian Jasir Asani sekä Nedim Bajrami olivat maan parhaat maalintekijät. Puolustaja ja joukkueen kapteeni Berat Djimsiti voitti juuri Italian Scamaccan tavoin Atalantan paidassa Eurooppaliigan ja Elseid Hysaj sekä Kristjan Asllani ovat pelanneet Laziossa ja Interissä kohtalaisen isoja minuutteja.


FIFA rankingissa Albania on ennen kisoja sijalla 66. Huomionarvoista on, että edellä on mm. Huuhkajat sijalla 61. Albania on pelannut kerran aikaisemmin EM-kisoissa, Ranskassa vuonna 2016.
Alle kolmen miljoonan asukkaan Albania on noussut viime aikoina myös varteenotettavaksi matkailumaaksi, mutta ihan vielä ei turistit sinne säntää samalla lailla kuin Kreikkaan, Montenegroon tai Kroatiaan. Albanian kannattajat ovat Balkanille tyypilliseen tapaan fanaattisia, intohimoisia sekä myös räjähdysherkkiä. Etenkin poliittiset jännitteet mm. Serbiaa kohtaan voivat lyödä bensaa liekkeihin myös kisojen aikana, kun maat pelaavat samoissa kisoissa lyhyiden etäisyyksien päässä toisistaan.






Dortmund 15.6.2024 klo 20.00. Stadionilla. Meidän paikkamme on Borussia Dortmundin kuuluisan Keltaisen seinän sivulla, lähes ylärivillä katsomossa 88. Albaaneilla oli ylivoima kaduilla sekä katsomossa ja lämmittelemään tulevat italialaiset saivat kokea sen suuren vihellyskonsertin muodossa. Ostimme 10 euron hintaiset (-kolmen euron pantti) tuopit katsomoon ja menimme takaisin paikoillemme varttia ennen ottelun alkua. Alkushow käyntriin, joukkueet kentälle, aloitusvihellys. Ja maali! Mitä ihmettä, ottelua ei ole pelattu kuin 22 sekuntia, kun Albania siirtyy 1-0 johtoon Italian sivurajaheiton jälkeen, kun Nedim Bajrami painaa pallon komeasti etuylänurkkaan. Käsittämätön alku pelille ja tuntuu kuin kaikki katsojatkaan eivät olisi sisäistäneet mitä juuri tapahtui. Täysin kiimaiset 50 000 albanialaista juhlii katsomossa kuin maa olisi juuri voittanut MM-kisat.



Sitä iloa ei kuitenkaan kestänyt turhan kauaa, sillä ensin Italia tulee tasoihin Alessandro Bastonin maalilla ja pian ohi. Alle 15 minuuttia on kellossa, kun Nicolo Barelli siirtää Azzurrin johtoon. Huikea alku, matsi vasta startannut ja jo kolme maalia on nähny.
Italia ei olisi Italia ellei se pelaisi kuin Italia. Sen ei enää tarvinnut tehdä maalia, piti vaan olla päästämättä niitä. Niinpä Azzurilla ei ollut kiire mihinkään ja se jos mikä tappoi hieman matsin viihdearvoa. Vauhdikkaasti alkanut ottelu päättyy lopulta odotetusti lopulta Italialle 2-1. Mitään ihmeellistä saapasmaa ei kuitenkaan esittänyt, mutta teki tarpeellisen ja sehän riittää.



Tunnelma ottelussa oli hyvä, mutta ei sitä voi verrata esimerkiksi Bundesligan peleihin, sillä ottelussa oli paljon hiljaisiakin hetkiä. Albanialaiset toivat matsitapahtumaan kuitenkin hienon lisän ja ainakin omat sympatiat olivat heidän puolellaan.
Laamanaaman lutuuripisteet Italia – Albania ottelulla 8.



Matsin jälkeen palauttelimme kisatuopit, jotta saamme niistä kolmen euron pantit takaisin. Tapa on järkevä ja toimiva, kun muoviroskaa tulee vähemmän ja samalla saa kuitenkin halutessaan matkamuistoksi kisamukin. Paluumatka Dortmundin asemalle menee iisisti kävellen kivassa kesäkelissä, vaikka julkisillakin pääsisi. Lopulta kahdentoista aikoihin lähtevään paluujunaan hyppää hieman väsyneet futismiehet ja alkoivat valmistautumaan seuraavaan pelipäivään. Sunnuntaina kohtaisivat Serbia ja Englanti.



Kisafiiliksellä,
Laamanaama
Varmaan ihan mahtava fiilis seurata peliä paikanpäällä. Maistui se toisaalta kotisohvaltakin, vaikka ”aivan” samaa fiilistä ei pääse kokemaan.
Ja tosiaan, hyvä tuuri lippujen kanssa!
TykkääLiked by 1 henkilö