Hannover – kolmas kerta toden sanoi

Lämpömittari näyttää lokakuun lopussa 22 astetta ja kun aurinko paistaa vielä suoraan katsomoon, niin paikka on kuin maanpäällinen paratiisi. Istumapaikoilla ei kukaan istu, vaan koko pääty seisoo ja laulaa joukkueen tukena. Vaikka stadion ei ole kuin puolillaan, ei tyhjiin paikkoihin edes kiinnitä huomoita, koska meidän puolen katsomot ovat käytännössä täynnä.

Hampuri sunnuntai 30.10.2022 klo 9:00. Laamanaama retriitin päivä numero kolme. Tai oikeastaan aamu. Täytyy myöntää, että vähän meinaa painaa eiliset Holstein Kielin ja FC St. Paulin tuplapelit alla, mutta eteenpäin on mentävä ihan timojutilana, koska tänään on ohjelmassa Hannover – Karlsruher ottelu puolentoista tunnin junamatkan päässä. Ensisijainen toiveemme otteluohjelman suhteen olisi ollut Union Berlinin ja Borussia Mönchengladbachin matsi Berliinissä, mutta sinne päästäksemme meidän olisi pitänyt olla tyyliin jomman kumman joukkueen pelaavassa kokoonpanossa. Elättelimme myös toiveita, että VfL Osnabrückin 3. Liga peli olisi osunut sunnuntaille, jotta olisimme saanut uuden stadionin bongattavaksi, mutta koska sekään arpa ei osunut niin päädyimme tuttuun ja turvalliseen Hannoveriin.

Syömme suhteellisen kehnot aamupalat hotellilla ja suuntaamme kohti Reeperbahnin pysäkkiä, josta S-linja lähtee kohti päärautitieasemaa. Juuri kun olemme menossa pysäkille tajuamme, että meillä ei ole maskeja mukana, nuo kun ovat sakon uhalla pakollisia Saksan julkisissa, eikä yhtään jaksaisi enää kuunnella mummojen vittuilua junassa saati ottaa sakkoja. Koska meillä on vähän kiire, niin otan matkanjohtajan kultaisen viitan harteilleni ja hölkkäilen pikkudarrassa kohti hotellia. Hotellihuoneen ovella alkaa kamppailu tärisevän Laamanaaman ja hotellihuoneen oven välillä. En tiedä missä vika, tai tiedän, vika on minussa, mutta en saa ovea auki. Lopulta on pakko luovuttaa, palata takaisin pysäkille nauravien jätkien luo ja heittää kuvitteellinen kultainen viitta harteilta. Olin rämpännyt lukkoa monta minuuttia ihan huolella, mutta ovi ei auennut. Otto (nimi muutettu) kysyi, että käänsinkö avainta vasemmalle? En. Ois varmaan kannattanut, koska ovi aukeaa niin. Asia kunnossa. Aamu olisi voinut alkaa paremminkin.

Meillä ei ole junaan juomista ja aikaakin on ovisekoilun vuoksi vähän, joten toivomme todella, että Hauptbahnhofin kaupassa ei olisi ruuhkaa. No eipä. Kaksi jonoa ei liiku mihinkään ja aikaa junan lähtöön on kymmenisen minuuttia. Lopulta ehdimme juuri ja juuri junaan matkaeväiden kanssa, ja junamatka kohti Hannoveria voi alkaa. Olo ei ole ruusuinen, mutta en ole minäkään.

Hannover sunnuntai 30.10.2022 klo 12:00. Junasta on astunut ulos Hannoverin lähes helteiseen aamupäivään neljä erittäin hyvävointista ja iloista suomalaismiestä. Aamun heikohkosta fiiliksestä ei ole enää jälkeäkään, kiitos laadukkaiden juna-eväiden. Meillä on puolitoista tuntia aikaa ottelun alkuun, joten päätämme mennä edellisiltä Hannoverin reissuilta tuttuun, kaupungin ja ehkä koko Saksan parhaaseen, döner-ravintolaan, josta on leppoisa 20 minuutin kävely stadionille. Näemme ravintolan pian edessämme ja olemme jo henkisesti haarukka dönerissä kiinni, kunnes huomaamme että paratiisin ovet ovat lukossa. Ei ole todellista. Kaupat ja näemmä myös ravintolat ovat usein Saksassa sunnuntaisin kiinni, joten joudumme miettimään plan b:tä. Sellainen onneksi löytyy läheltä ja astumme sisään Bavarian Brauhausiin, jossa on paitsi hyvä olutvalikoima, myös erinomainen ruokalista. Tilaamme purilaiset mieheen. Vartin odoteltuamme mietimme, että nopeammin olisi selvinnyt kohti stadikkaa brunssipöydän antimilla, mutta ehkä tästä ehditään.

Lopulta bursat on mahassa vasta alle puoli tuntia ennen ottelun alkua, joten on aika jo perinteisen munaravin, kun taksejakaan ei näy mailla eikä halmeilla. Matkan varrella riittäisi nähtävää, mutta nyt ei ole aika turistikierrokselle, kun stadionin äänet kuuluvat jo edestä päin. Lopulta saavumme stadionin pihaan juuri kun kotijoukkue Hannoverin hymni soi. Katsomoon kiipeämme, kun ottelua on pelattu pari minuuttia.

Heinz-von-Heiden-Arena

Aiemmin HDI-Arena nimellä tunnettu 49 000 hengen stadion on nykyään nimeltään Heinz-von-Heiden-Arena. Mikäli ette joudu peliin tulemaan munaravia, kuten me tällä kertaa, niin kävelymatkan aikana näkee paitsi uuden kaupungintalon kaltaisia nähtävyyksiä, myös pari biergartenia johon pysähtyä. Laamanaaman halpamatkat suosittee erityisesti Gaststätte Waterloota, josta lisää vielä myöhemmin.

Hannoverin peleihin liput hoituu kätevästi seuran lippukaupan kautta luomalla tunnukset ja sitä kautta homma maaliin. Liput tulevat myyntiin noin kuukausi etukäteen. Hannover – Karlsruher peliin liput päädyn yläkatsomoon N15-katsomoon H96-ultrien välittömään läheisyyteen maksoi 25 euroa.

Vuoden 2006 MM-kisoihin kunnostetulle stadikalle pääsee keskustasta ja juna-asemalta helposti kävellen reilussa 20 minuutissa, mutta myös S-bahnilla (S3, S7, S9 ja S17) sekä bussilla (linjat 100 ja 200).

Kotijoukkue Hannover 96

Melkein koko 2000-luvun Bundesligan vakioseuroihin kuulunut Hannover 96 on viimeiset neljä vuotta majaillut 2. Bundesligan keskikastissa. Viimeksi Hannoverissa käydessäni vuonna 2018 joukkue pelasi vielä Bundesligaa, mutta putosi kyseisen kauden jälkeen kakkoseen, ja on sillä tiellä edelleen.

Historiansa aikana Hannoverissa on juhlittu Saksan mestaruutta kahdesti (viimeksi 1954) sekä Saksan cupin voittoa kerran 1992. Euroopan kentillä Hannover 96 on pelannut kahdella kaudella 2011/12 sekä 2012/13. 2012 keväällä seura eteni UEFA Eurooppa liigan neljännesvälieriin saakka, jossa Atletico Madrid oli lopulta parempi.

Seuralla on aktiivinen kannattajakunta ja stadionilla on lähtökohtaisesti lähes aina tunnelma taattu. Pohjoispäädyn seisomakatsomo ja sen yläpuolella oleva N16-katsomo ovat tunnelmaltaan varmimmat valinnat, joskaan lippujen saaminen juuri noihin katsomonosiin voi olla haasteellista. Kannattajilla on harvinaisen vahva ystävyyssuhde HSV:n kanssa ja ennen joukkueiden välisiä kohtaamisia molempien seurojen hymnit soitetaan stadioneilla. Vastaavista kylmimmät välit Die Roten -kannattajilla on naapurikaupunki Braunschweigiä kohtaan.

Hannover 96 on yksi 2. Bundesligan suurista ja sillä on 1,6 miljoonaa seuraajaa Facebookissa ja 176 000 Instagrammissa. Jalkapallosivusto Transfermarkt arvioi seuran arvoksi reilu 24 miljoonaa euroa.

Suomalaisia Hannoverin paidassa ei ole pelannut kuin yksi. Mikael Forssell teki 47 ottelussa seitsemän maalia ja etenkin vanhemmat kannattajat muistavat hänet varmasti vieläkin. Suurin legenda joukkueen historiassa on maalivahti Robert Enke, jonka mukaan myös stadionille johtava katu on nimetty. Enke teki itsemurhan 10.11.2009 32-vuotiaana. Itsemurhan taustalla oli masennusoireita, joiden syyt liittyivät alle kaksivuotiaan tyttärensä kuolemaan muutamaa vuotta aiemmin. Näiden tapahtumien kautta seuran sloganiksi on muodostunut Niemals Allein, ei koskaan yksin.

Vierasjoukkue Karlsruher SC

Vastustaja Karlsruherin nimi lienee normisuomalaiselle noussut esiin lähinnä Huuhkaja-pakki Daniel O’Shoughnessyn siirron myötä vuoden 2022 alussa. O’Shoughnessy pelasi kevätkaudella sinipaidoissa 15 ottelua ja teki yhden maalin, mutta kesäkuussa maajoukkuepaidassa tullut pohjeluun murtuma on pitänyt suomalaisirlantilaisen alkukauden lasaretin puolella. Toinen joukkueessa pelannut suomalainen on Niklas Tarvajärvi, joka oli seurassa 2009-2011.

Viimeisen 20 vuoden aikana KSC on pelannut suurimmaksi osaksi 2. Bundesligaa, mutta myös Bundesliga sekä 3. Liga ovat tulleet tutuksi, joten tylsää Lounais-Saksasta tulevan seuran kannattajilla ei ole ollut.

2. Bundesliga su 30.10.22 Heinz-Von-Heiden-Arena, Hannover

Hannover 96 – Karlsruher SC 1-0 (0-0), yleisömäärä: 29 100

Ottelu on juuri alkanut, kun könyämme portaita pitkin pohjoispäädyn yläkatsomoon. Ylätasanteelta näkee pelin eriomaisesti, joten otamme rauhassa 4 euroa (+2 euron pantti) maksavat Gilde-oluet matkaan ja lähdemme paikoillemme. Otto (nimi muutettu) on yllättänyt meidät täydellisesti eilen ja katsonut molemmat ottelut alusta loppuun katsomosta. Mies on siitä erikoinen futismatkalainen, että hänestä parasta on seurahymnit eikä pelillä niin ole väliä. Nyt hän jää suosiolla ylätasanteelle.

Edellisessä kotiottelussa Hannover kaatoi toisen ystävyysseuran Arminia Bielefeldin ja hävisi Saksan Cupissa Dortmundille. Edellisen viikonlopun Nürnberg-kohtaaminen päättyi sopuisasti 0-0. Positiivisen alkukauden pelannut Hannover lähtee KSC-otteluun hyvistä kyttäysasemista sijalta 5. Hannoverin paras maalintekijä alkukaudesta on ollut täksi kaudeksi Hannoveriin siirtynyt norjalainen Havard Nielsen, joka on ampunut kuusi maalia.

Karlsruherilla puolestaan on ollut yhtä pykälää synkenpää, kun se putosi Saksan Cupista Sandhausenia vastaan rankkareilla ja hävisi Düsseldorfille kotonaan 0-2. Sarjataulukossa sinipaidat löytyvät kymmenenneltä sijalta. KSC:n paras maalitekijä on kokenut Fabian Schleusener viidellä osumalla. Keskinäisissä otteluissa Hannover on ollut niskan päällä voitoin 22-6-13.

Karlsruherista on 500 kilometrin matkan Hannoveriin tehnyt peräti 1500 kannattajaa. Karlsruherilaiset ovat pistäneet ennen ottelua pyroshown pystyyn ja pitävät todennäköisesti hyvää meteliä stadionin toisessa päässä. Todennäköisesti sen vuoksi, koska Hannoverin päätyyn ei vieraskannattajien äänet kuulu, sillä meno kotipäädyssä on upeaa. Kolmas kerta paikan päällä, mutta ensimmäinen kerta, kun tunnelmaa voi rehellisesti sanoa erinomaiseksi.

Lämpömittari näyttää lokakuun lopussa 22 astetta ja kun aurinko paistaa vielä suoraan katsomoon, niin paikka on kuin maanpäällinen paratiisi. Istumapaikoilla ei kukaan istu vaan koko pääty seisoo ja laulaa joukkueen tukena. Vaikka stadion ei ole kuin puolillaan, ei tyhjiin paikkoihin edes kiinnitä huomoita, koska meidän puolen katsomot ovat käytännössä täynnä.

Ensimmäinen puoliaika on tasainen ja molemmilla joukkueilla on pari hyvää maalipaikkaa, mutta verkko ei heilu. Täytyy rehellisesti myöntää, ettei ottelu muutenkaan ihan niin paljon kiinnosta kuin aikaisemmat ja huomaan seuraavani kenttätapahtumia enemmän yleisön meininkiä. Lähden 40. minuutin kohdalla täydentämään olutvarastoja ja samalla kun olen tiskillä näen, että Hannoverin pelaaja kaadetaan kuudentoistarajan sisällä. Tilanteesta arvotaan rankkari ja pallo Havard Nielsenille. KSC:n maalivahti Marius Gersbeck kuitenkin torjuu nätisti. Ei muuta kuin tauolle.

Maalittoman puoliajan jälkeen löydämme Oton (nimi muutettu) ylätasanteelta. Otto (nimi muutettu) on lueskellut kaikessa rauhassa Hesaria puhelimesta stadikan portailla. Pyörittelemme päätämme, lyömme oluen miehen käteen ja viemme mukaan katsomoon. Ottokin (nimi muutettu) yllättyy miten hyvä meno katsomossa onkin ja olutkin tuntuu maistuvan. Toisen puoliajan 56. minuutilla nähdään ottelun avausmaali, kun Hendrik Weydandt on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Derrick Köhnin keskitys putoaa suoraan Weydandtin päähän ja hyökkääjä puskee pallon maaliin. JAAAAAA! Päädyssä on kunnon mayhem ja Gildet lentää ilmassa. Tarkan euron miehinä pidämme huolen, ettei pisaraakaan omista oluistamme lennä hukkaan, mutta olemme silti fiiliksessä mukana. Kotivoitto olisi loistava päätös loistavalle reissulle.

Hannoverin urakka helpottuu hetkeä myöhemmin, kun Karlsruherin Jerome Gondorf lentää toisella keltaisella suihkun puolelle. Hannover saa pelata viimeiset 30 minuuttia yhden miehen ylivoimalla. Miesylivoimasta huolimatta Hannover hieman jopa passivoituu eikä ole edes kovin lähellä 2-0 maalia, mutta koska yhden maalin voittokin riittää, niin joukkue keskittyy johtoaseman pitämiseen. Tunnelma vain paranee mitä lähemmäs ottelun loppua tullaan. Koko stadion KSC:n kannattajia lukuunottamatta huutaa, laulaa tai vähintään taputtaa käsiään. Lopulta tuomari viheltää matsin päättyneeksi ja juhlat stadionilla voi alkaa. Kotijoukkueen pelaajat kiittävät katsomo kerrallaan kannattajiaan ja tulevat lopulta eteemme huudattamaan loppuunmyytyä päätyä. Lähdemme hyvillä mielin kohti keskustaa tai tarkemmin viihtyisää Waterloon biergartenia, joka on ennenkin tarjonnut hyviä hetkiä.

Biergartenissa on muitakin janoisia ja pitkät jonot, mutta meillä ei ole järin kiire tällä kertaa mihinkään, kun junan starttiin on vielä pari tuntia aikaa. Nautimme oluet ja hipsimme pitkin Hannoverin katuja lämpimässä syysillassa.

Juna kulkee Kari Tapion laulun sanoin ja illan hämärtyessä olemme jo takaisin Hampurissa. Päätämme suunnata Elben varteen, jossa ensimmäinen pitstop on majakkaravintolalaiva Das Feuerschiff LV 13. Kyseinen majakkalaiva on ennenkin kostautunut hyväksi paikaksi, mutta nyt fiilistä meinaa pilata täysin mulkku tarjoilija. Mulkkuus ei kuitenkaan vie hyvän oluen ja irish coffeen makua pois, mutta enempää emme paikkaa halua sponssata, vaan jatkamme eteenpäin. Laamanaama-retriitti jatkuu hyväksihavaitulla Reeperbahn-olut-döner -kolmikolla, kunnes on aika pistää korkki kiinni ja suunnata hotelliin odottelemaan seuraavan päivän kotimatkaa.

Laamanaaman lutuuripisteet Hannoverille 9-. Tunnelma ottelussa oli erittäin hyvä eikä itse pelikään lainkaan hassumpi. Tässä vielä koostettuna reissun kaikki muutkin matsiraportit; Werder Bremen, Holstein Kiel ja FC St. Pauli, Hampuri. Kiitos kaikille matkalla mukana olleille sekä tietysti lukijoille. Lähettäkää rahaa.

-LMNA

2 kommenttia artikkeliin ”Hannover – kolmas kerta toden sanoi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s