Matkavinkki Tukholmaan – mene vesille!

Onko Gamla Stanin kadut tulleet tutuiksi ja Södermalmin kahvilatkin jo nähty? Mitäs jos seuraavalla reissulla ottaisit Tukholman haltuun vesiteitse?

Tukholma on vuodesta toiseen suomalaisten suosikkikohde ja etenkin kesäisin vierailupaikkana erinomainen. Kaupunki on rakennettu aikanaan 14 saarelle, joten meri on läsnä lähes joka puolella kaupunkia. Niinpä kaupunkiin kannattaa tutustua myös vesistöjen kautta, sillä näkemistä riittää, maisemat on komeat ja voit jopa siirtyä nähtävyydestä toiseen kätevästi laivalla. Käytettävissä olevasta ajasta riippuen voit Tukholman reissullasi lähteä joko pidemmälle päiväretkelle saaristoon, nauttia 1-3 tunnin kaupunkikierroksesta tai tehdä pistohyökkäyksen esimerkiksi Djurgårdenin saarella oleville nähtävyyksille, kuten Vasa Museumiin tai Grönä Lundiin.

img_6555

Itse olen kahdella edellisessä Stokiksen reissulla pälyillyt kaupunkia myös vesiltä käsin ja oon tykännyt. Ensimmäisellä kerralla otimme suunnaksi ihan randomisti Vaxholmin saaristokohteen sen kummemmin miettimättä ja nyt toukokuisella futisreissulla hyppäsin hetken mielijohteesta Hop On-Hop Off -veneen kyytiin. Spontaanit ideat onkin yleensä niitä parhaita.

img_6589img_6586

Mulla on ollut lähtökohtaisesti vähän negatiiviset fiilikset kaupunkikiertoajeluihin liittyen, mutta Hop On-Hop Off on toiminut tässä suhteessa poikkeuksena ennen Tukholmaa myös mm. Barcelonassa, sillä se, että pääset kätevästi nähtävyydeltä toiselle ja että voit itse suunnitella päiväsi kulun on ideana hyvä. Tukholmassa lisäbonuksena on vielä mahdollisuus nähdä kaupunkia sekä bussin, että laivan kyydistä.

Hop On-Hof off -laiva pysähtyy kahdeksassa eri paikassa ja niissä jokaisessa voi nimensä mukaisesti hypätä kyytiin ja kyydistä pois. Aloitin kierroksen kuninkaanlinnan viereiseltä Skeppsbrokajenilta, josta laiva kiertää Nybroplanin kautta Vasa Museumille, Gröna Lundiin, Skeppsholmenille, Viking Linen terminaalille, Fotografiskalle ja Gamla Stanin kautta takaisin lähtöpisteeseen. Monesta kohteesta voit myös jatkaa kaupunkikierrosta bussilla.

hopon
Kuva: https://www.stockholmpass.com/

Päätin toteuttaa ensimmäisen hop offin hehkutetulla Vasa Museumilla, joka on 1600-luvulla uponneen Vasa-laivan nykyinen kotipesä. Alus pysyi neitsytmatkallaan pinnalla saman verran kuin keskiverto tosi-tv-tähti eli 20 minuuttia. Ei mennyt ihan nappiin matka, mutta hienon museon olivat laivan tarinan ympärille tehneet. Jotenkin tuntuu käsittämätöntä että 1600-luvulla valmistettiin noin suuria ja hienoja laivoja sekä etenkin se, että vaikka Vasa-laiva makasi 300 vuotta veden alla, oli se nostettaessa hyvässä kunnossa ja nyt luonnollisesti entistäkin paremmassa. Vasa Museumin läheltä löytyy myös mukavan oloinen terassiravintola sekä esimerkiksi Abba Museum, joten samalla pysähdyksellä voi iskeä monta kärpästä yhdelle kertaa. Tuolta kävelee kohtalaisen ripeästi myös huvipuisto Gröna Lundiin, mutta jos haluaa niin Hop On-Hop Offilla pääsee vähintään yhtä kätevästi.

img_6576

img_6561img_6564img_6566img_6567Laivalla voit halutessasi kuunnella kuulokkeista lisäinfoa matkan varren paikoista myös Suomeksi, mikä oli hyvä juttu, sillä mun Tukholman tuntemus oli aika nollissa. Silloin kun laivat ei ole aivan täynnä on paikkaa myös helppo vaihtaa haluamalleen puolelle ja auki olevista ikkunoista on hyvä nappailla kuvia ilman ikkunaheijastuksia.

img_6576img_6580

Oma kiertohyppely päättyi Gamla Stanin laituriin, josta on muutamassa minuutissa vanhan kaupungin kapeilla kujilla. Mulla oli Visit Stockholmilta yhteistyön merkeissä käyttööni saama Stockholm Pass, jonka hintaan sisältyivät lähes kaikki kaupungin museot, tärkeimmät muut nähtävyydet sekä jo mainitut risteilyt sekä saaristoon että kaupungin läheisyyteen. Jos olet vain päiväristeilyllä Tukholmassa, niin 595 SEK:in (n.60 euroa) arvoinen 24 tunnin passi tuo rahoillesi vastinetta mikäli ajattelet kiertää edes muutaman nähtävyyden. Mikäli vietät yön tai pari Stokiksessa ja haluat saada mahdollisimman paljon nähtävyyksistä irti, niin kortista on iso hyöty ja suosittelen sitä lämpimästi.

img_6544img_6594

Kauemmas saaristoon? Miten olisi Vaxholm?

Vaxholm on Tukholman lähisaaristoa parhaimmillaan. Tunnin laivamatkan päässä sijaitseva kunta on kuin Ruotsi minikoossa. Tiedättehän – kauniita, hyvin pukeutuvia ja varakkaan oloisia, onnellisia ihmisiä. Sellaista solsidania. Vaxholmissa on myös mukavia ravintoloita, purjehdusvaatteita sekä kuuminta muotia myyviä liikkeitä sekä varsin komea linnoitus. Eikä Vaxholmissa tarvitse pelkästään päiväseltään käydä, sillä kyllä siellä viihtyisi pidempääkin. Paikkaan pääsee myös autolla, mutta toki laivamatka esimerkiksi vanhan liiton hyörylaivalla on jo kokemus sinällään. Lue lisää Vaxholmista täältä!

Tukholma3
Vaxholmin linna ja Norrskär höyrylaiva.

Ota siis seuraavalla Tukholman matkallasi laiva allesi ja näe kaupunki toisesta perspektiivistä.

Hälsningar!

Laamanaaman kanssa blogiyhteistyössä Visit Stockholm

2 kommenttia artikkeliin ”Matkavinkki Tukholmaan – mene vesille!

  1. Tukholmassa on tullut pariin otteeseen käytyä, mutta se ei ole koskaan oikein sytyttänyt. Ennemmin menen Tallinnaan, vaikka sekin on nähty.. mutta nyt kun näitä Tukholma juttuja on tullut, missä kierretään Tukholmaa vedestä käsin, on tullut mieleeni että jos vielä kerran..

    Liked by 1 henkilö

    1. Se on ainakin vähän erilainen tapa tutustua kaupunkiin ja jos itse Tukholma ei nappaa, niin sitten voi mennä saariston pieniin kyliin. Anna siis vielä mahdollisuus 🙂

      Tykkää

Jätä kommentti