Eurooppa-liigan finaalin ennakko – AFC Ajax – Manchester United

Maailman ehkä suosituin futisseura Manchester United kohtaa 90-luvulla kulta-aikaansa Jari Litmasen johdolla eläneen AFC Ajax Amsterdamin keskiviikkona 24.5 Tukholman Friends Arenalla. Ottelu ei ole mikä tahansa kohtaaminen, sillä panoksena on Eurooppa-liigan voitto ja samalla pääsy ensi kaudella Mestarien Liigan lohkovaiheeseen. Mulla kävi toisen kerran putkeen hieno mäihä ja sain UEFA:n lippuarvonnan kautta lipun tuohon huikeaan peliin kohtuullisella 79 euron hinnalla. Finaalijoukkueiden selvittyä tiketit matsiin maksoivat mustan pörssin kautta jopa kymmenen kertaa enemmän.

Viime vuonna olin Sveitsin Baselissa katsomassa, kun toinen brittien suurseura Liverpool otti 3-1 neppariin kolmannen kerran putkeen Eurooppa-liigan voittoa juhlineelta Sevillalta. Ennakkoon ManU lähtee tämän vuoden finaaliin ennakkosuosikkina, mutta loukkaantumiset ja tiukka ottelutahti Valioliigassa tasaavat puntteja. Tässä esittelyssä finaalijoukkueet.

AFC AJAX

ajax
Kuvan oikeudet: Ajax Amsterdam

Ajax on suomalaisille tuttu joukkue etenkin Jari Litmasen kautta ja sillä on Suomessa kohtalaisen iso fanipohja, vaikka moni varmasti joukkuetta 90-luvulla gloryhunttasikin vain ja ainoastaan Litin vuoksi. Hollannin Eredivisien taso ei enää ole takavuosien tasoa ja sarja onkin nykyään nuorten lupaavien pelaajien ponnahduslauta tähteyteen. Tästä Ajax onkin täydellinen esimerkki, sillä joukkueen avauskokoonpanon keski-ikä on hieman yli 23-vuotta. Mikäli joukkue pysyy kasassa vielä muutaman kauden, pystyy se haastamaan suurempansa myös Mestarien Liigassa, mutta todennäköisempää on, että suurin osa nykyjoukkueesta suuntaa suurempien rahojen perässä muihin sarjoihin.

Ajaxilla on edellisestä sarjaottelusta 12 päivää, kun taas ManU oli tulessa viimeksi sunnuntaina, joskin pitkälti kakkosrosterillaan. Ajax tuli kotimaansa sarjassa toiseksi, jääden pisteen verivihollisestaan, ensimmäisen kerran 18.vuoteen Hollannin mestaruutta juhlineesta, Feyenoordista. Ajaxilla on vyöllään 33 kotimaansa mestaruutta, mutta hieman yllättäen edellinen mestaruus on kaudelta 2013-2014.

Eurooppa-liigan finaaliin joukkue ylsi voittamalla alkulohkon viiden pisteen erolla. Samassa lohkossa pelasivat Ajaxin lisäksi välieriin saakka yltänyt espanjalainen Celta Vigo, belgialainen St.Liege sekä kreikkalainen Panathinaikos. Pudotuspeleissä ensimmäisenä Ajaxin paremmaksi sai todeta puolalainen Legia, sitten FC Kööpenhamina, Saksan ylpeys Schalke ja viimeiseksi välierissä ranskalainen Lyon. Helppo tie finaaliin ei kuitenkaan ollut, sillä Ajax sai tapella jokaisen vastustajan kanssa viimeiseen asti mennäkseen jatkoon. Ajaxin loukkaantumistilanne on huomattavasti ManU:a parempi, sillä poissa on avauksen miehistä ainoastaan Tanskan maajoukkuemies Lasse Schöne, joka kokeneena pelaajana olisi äärimmäisen tärkeä.

Seuraa heitä:

Kasper Dolberg: Ajaxin kultakimpale on tällä kaudella ollut tanskalainen superlupaus Kasper Dolberg. 16 maalia Eredivisiessä ja kuusi Eurooppa-liigassa on 19-vuotiaalta hyökkääjältä ihan mukiinmenevä suoritus. Mielenkiintoista nähdä missä Dolberg pelaa muutaman vuoden kuluttua.

Davy Klaassen: Hollantilainen erikoistilannespesialisti iski Eredivisiessä 14 maalia. 24-vuotias keskikenttäpelaaja on Ajaxin oma kasvatti ja janoaa varmasti kapteeninnauha kädessään mestaruutta kotikaupunkinsa ylpeydelle.

Bertrand Traore: Chelseassa ei peliaikaa irronnut, joten nopea Burkina Fasolainen tuli lainalle Ajaxiin. Viihdyttävä pelaaja, joka pystyy haastamaan puolustajia oikealla laidalla.

Justin Kluivert ja Matthjis de Ligt: Vuonna 1999 syntynyt kaksikko pelaa ensimmäistä kauttaan miesten sarjassa, mutta se ei näy otteissa. Näistä ainakin toppari de Ligt tulee todennäköisesti pelaamaan myös finaalissa. Justin Kluivert on legendaarisen Patrick Kluivertin poika. Nimet muistiin!

MANCHESTER UNITED

manu
Kuvaoikeudet: Manchester United

Manchester United on maailman suurimpia seuroja ja sillä on miljoonia faneja ympäri maailmaa. Pelkästään se fakta, että tämän kokoinen seura pelaa Mestarien Liigan sijaan Eurooppa-liigaa kertoo olennaisen joukkueen nykytilasta. Joukkuetta käsittämättömän pitkään (kaudet 1986-2013) manageroinut Sir Alex Ferguson jätti eläkkeelle lähtiessään suuren loven eniten Englannin mestaruuksia, peräti 20 kappaletta, voittaneeseen joukkueeseen eikä Valioliigan mestaruutta ole vuoden 2013 jälkeen Unitedin leirissä juhlittukaan. Pientä lohdutusta sentään on tuonut sekä FA Cupin että Liigacupin voitot.

Legendaarista seuraa manageroi tällä kaudella Jose Mourinho, joka ei kuitenkaan onnistunut debyyttikaudella niin hyvin kuin oli odotettu. ManU jäi Valioliigassa kuudenneksi ja sen ainoa mahdollisuus nousta ensi kaudella mukaan Mestarien Liigaan on voittaa Eurooppa-liigan finaali. Ei mitään paineita Jose!

Manchester Unitedin tie kohti finaalia ei sujunut myöskään täysin kivuttomasti. Alkulohkossa ManU jäi lohkon toiseksi, kun turkkilainen Fenerbache vei ykköstilan. Taakse lohkossa jäivät Hollannin mestari Feyenoord sekä lohkon heittopussi, ukrainalainen, Zorya. Pudotuspelivaiheessa United pudotti ensin St.Etiennen yhteismaalein 4-0, sitten venäläisen FK Rostovin 2-1 ja belgialaisen Anderlechtin 3-2. Välierissä oli vastassa Ajaxin kanssa samassa alkulohkossa pelannut Celta Vigo, joka oli todella lähellä finaalipaikkaa. Jälkimmäisen pelin lisäajalla Celtalla oli erinomainen paikka tasoittaa ja mennä vierasmaalisäännöllä finaaliin, mutta ruotsalainen John Guidetti ei avopaikassa saanut kunnon osumaa palloon. ManU matkasi Tukholmaan yhteismaalein 2-1.

Manchesterin paras maalintekijä sekä Valioliigassa että Eurooppaliigassa oli Zlatan Ibrahimovic. 17 maalia Valioliigassa riitti maalipörssin sijalle 7. ja viisi osumaa Eurooppa-liigassa jaetulle kuudennelle sijalle. Suuri harmi finaalitapahtuman ympärillä onkin Zlatanin vakava loukkaantuminen. Polvivamma pitää miehen sivussa kotimaassaan pelattavasta finaalista, jossa Zlatan olisi vieläpä kohdannut Ajaxin, seuran jossa hän teki läpimurtonsa. Välillä jalkapallojumalat ovat todella, todella ilkeitä. Muita sivussa olevia pelaajia finaalissa ovat Eric Bailly, Marcos Rojo, Marouane Fellaini, Ashley Young, Chris Smalling sekä Luke Shaw. Todennäköisesti jokainen heistä mahtuisi Ajaxin avaukseen.

Seuraa heitä:

Marcus Rashford: 19-vuotias hyökkääjä on ottanut Zlatanin paikan kärjestä. Kestääkö pää finaalin paineet?

Henrikh Mkhitaryan: Armenialainen nimihirviö on ollut Eurooppaliigassa ManU:n toiseksi paras maalintekijä. Osumia kaivataan myös Friends Arenalla.

Paul Pogba: Maailman kallein jalkapalloilija palasi viime kesänä Italiasta sateiseen Englantiin kevyellä 105 miljoonan euron siirtosummalla. Pogba ei ole ollut (onko kukaan?) tuon summan arvoinen pelaaja tällä kaudella, mutta onnistuminen finaalissa antaisi paljon anteeksi.

Wayne Rooney: Vanhan sotaratsun viimeinen tilaisuus voittaa jotain. Pääseekö pelaamaan ja jos pääsee, osuuko?

finaali
Kuvaoikeudet: UEFA

MUUTA OLENNAISTA SEKÄ EPÄOLENNAISTA:

  • Ottelu pelataan 50 000 katsojan Friends Arenalla Tukholman Solnassa. Molempien joukkueiden faneille on varattu 10 000 lippua, loput on arvottu UEFA:n toimesta sekä annettu yhteistyökumppaneille ja sponsoreille.
  • Tukholmassa tulee olemaan paljon futiskulttuuria 23-24.5. Neutraali fanialue löytyy Kungsträdgårdenista ja on auki 11-20 molempina päivinä. Molemmille jengeille on varattu myös oma alueensa, ManU-fanien kokoontumispaikka on Rörstrandgatanilla ja Ajaxin Fleminggatanilla. Nämä sijaitsevat kohtalaisen lähellä toisiaan, joten poliisilla riittää tekemistä, jotta yhteenotoilta vältytään. Itse ajattelin vierailla molempien leireissä haistelemassa tunnelmia ennen peliä.
  • Mitä hulinoihin tulee, on erittäin todennäköistä että fanien välisiä yhteenottoja tapahtuu joka tapauksessa, mutta osallisena saattaa olla myös tukholmalaisseurojen AIK:n, Hammarbyn sekä Djurgårdenin kannattajia. Itse en näe kyseisessä pelleilyssä mitään hienoa tai ylpeilemistä, mutta näitä idiotteja mahtuu joka seuran leiriin ja kuuluu skeneen.
  • Ajax ja ManU ovat kohdanneet kaksi kertaa aiemmin Euroopassa. Kaudella 1976-1977 Manchesterilaiset menivät jatkoon UEFA Cupin ensimmäisellä kierroksella maalein 2-1. Joukkueet kohtasivat Eurooppa-liigan pudotuspeleissä heti perään 2011-2012, jolloin Manchester United oli jälleen parempi yhteismaalein 3-2.
  • Miten terrori-isku Manchesterissa vaikuttaa Unitediin tai yleiseen turvallisuuteen Tukholmassa? Saako Ajax-fanien Three Little Birds -laulu syvemmän merkityksen? ”Don’t worry, about a thing. Every little thing is gonna be alright”.
  • Itse näen Manchester Unitedin ensimmäistä kertaa livenä. Ajaxilta olen nähnyt yhden harjoitusottelun muutama vuosi sitten Amsterdam Arenalla.
pilkku
Ajax tulessa kesällä 2011.

Loppuun vielä oma veikkaus matsista: Manchester United tulee juhlimaan mestaruutta maalein 2-1.

Kohta mennään!

-LMNA

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s