Matka-aakkoset Aasta Ööhön

La Vida Loca 2.0 matkablogin Sari teki hauskan matka-aakkoshomman ja näin loman alun kunniaksi innoistuin itsekin kehittelemään vastaavan. Näitä ei ole liiemmin hiottu, vaan oon kirjoittanut ekan sanan, joka mieleen on tullut. Ehkä se kuvastaa mun blogia muutenkin, sillä turha hiominen vie usein aitouden 🙂

Postauksen ideana on kaikessa yksinkertaisuudessaan kertoa yksi mieleen juolahtava, matkailuun liittyvä asia kullekin aakkosten kirjaimelle.

A – Aallot

Diggaan ihan hirmuisen paljon meristä, järvistä ja vesistöistä nyt ylipäänsä. Yksi siisteimmistä jutuista mitä mies voi speedot jalassa tehdä, on taistella suurien aaltojen seassa joko jollain laudalla tai ilman. Parhaimmat aaltofiilikset oon itse saanut Balin legendaarisella surffirannalla Kuta Beachilla, Kreikan Thassoksella sekä myös Thaimaan Phuketin Nai Harn Beachilla.

paketti3

B – Bali

Bali ja Berliini kävivät tiukan taiston, mutta Bali voitti. Tehtiin syksyllä 2010 viiden viikon Aasian kierros ja siitä viikon päivät vietettiin Balilla. Paljon hyvää, jonkun verran huonoa ja hitosti Aussituristeja. Menisin uudestaankin, mutta pidemmäksi aikaa.

C – Czech Open

Oon pelannut salibandya koko nuoruuteni ja laitoin lopulta mailan naulaan joskus 2013,  kun olkapää ei enää pysynyt paikallaan. Yks parhaista säbämuistoista on jengin reissu Prahaan Czech Open-turnaukseen, jossa onnistuttiin välttämään mitalipelit, jotta päästiin aikaisemmin. Praha on hieno kaupunki ja sinne haluaisin anytime takaisin, mutta ilman sählykassia.

D – Dresden

Yksi Saksan kauneimmista kaupungeista. Se pommitettiin maan tasalle jomman kumman maailmansodan aikana ja on sittemmin uudelleenrakennettu uuteen loistoon. Oltiin tuolla pari yötä frendien kanssa keväällä 2014 ja käytiin samalla tsekkaamassa legendaarisen Itä-Saksan futisjengin Dynamo Dresdenin matsi. Matsissa oli aivan huikea tunnelma ja kaupunki on muutenkin hyvä kohde 1-2 yön reissulle vaikka Prahasta tai Berliinistä käsin.

dres15
Elbe -joki ja Dresdenin iltavalaistus.

E – Espanja

Mun ensimmäisiä kokemuksia ulkomaista oli matka Espanjaan joskus ala-astevuosina. Sittemmin on tullut käytyä ulkomailla sekä Espanjassa useita kertoja ja onhan se ihan mahtava maa. Joskus voisin vaikka vuokrata jostain päin maata asunnonkin pidemmäksi aikaan, jos talous- ja elämäntilanne sen sallii 🙂

F – Futismatkailu

Mikä muu tässä muka voisi olla? Mun suuri intohimo, josta on kovaa vauhtia tulossa myös elämäntapa. Hyvät kaverit, huonot jutut, muutama olut, jalkapallo, muutama olut lisää ja aivot narikkaan meininkiä. Parasta.

saksa7
Kaulaliinahommia.

G – Google

Erinomainen ja tärkein väline matkojen suunniteluun. Sieltä löytyy matkakokemuksia, kuvia, karttoja ja mitä vain ikinä tarvitsee. KVG!

H – Hampuri

Mun lempikaupunki Saksassa vaikka Berliini kovasti on viime aikoina yrittänyt kiilata ohi. Merimieshenki, Elbe-joki, St.Pauli ja sen punk-henkinen futisjengi FC St.Pauli. Mahtavaa!

IMG_1258
Hampuri on helmi.

I – Itävalta

Alpit on kivoja ja mun lempialppimaan titteli menee Itävallalle. Kauniit maisemat, Sveitsiä edullisempi hintataso ja jotenkin lungi elämänmeno tekee maasta mielenkiintoisen. ’Paikat, jonne haluan vielä matkustaa’-listalla on itävaltalaiskaupungeista ainakin Wien, Innsbruck, Zell am See sekä Salzburg.

J – Jyväskylä

Tästä kaupungista on tullut viime vuosina tuttu, koska avokkini on tuolta kotoisin ja teemme muutaman sukulaisreissun sinne vuodessa. Tänä kesänä ohjelmassa ainakin maisemaristeily Päijänteellä sekä parit juoksulenkit Jyväsjärven ympäri.

K – Kreikka

Oon kahtena viime kesänä lähtenyt äkkilähdöllä Kreikkaan ja digannut sekä Lefkasista että Thassoksen saaresta. Budjettimatkailijalle Kreikka sopiikin hyvin ainakin pakettimatkojen puolesta ja auton vuokraamalla näkee enemmän kuin töröttämällä yhdessä paikassa.

lefkas1

L – Lappi

En ole koskaan käynyt. Aika noloa. Tilanne on siis korjattava pian!

M – Malesia

Parhaat paratiisisaaret on löytynyt Malesiasta. Pulau Tioman ja Pulau Besar sekä Malesian puoleisen Borneon saarilla on uskomattoman hyvät snorklausmahdollisuudet ja muutenkin lungi elämänmeno. Suosittelen!

N – Norja

Mulla on joka vuosi tavoitteena tehdä matka uuteen maahan ja 2016 oli Norjan vuoro. Oslossa oltiin, keli oli vähän nihkeä, mutta tulihan käytyä. Seuraavan kerran täytyy käydä Holmenkollenillakin.

IMG_1088
Osloa Oopperatalon katolta.

O – Ostokset

En ole mikään himoshoppaaja, mutta pyrin jokaisesta kaupungista ostamaan pari asiaa. Jääkaappimagneetin sekä paikallisen futisseuran kaulaliinan. Magneetit on jääkaapin ovessa, mutta kaulahuiveille en oo saanut lupaa laittaa esiin. Naiset..

P – Puola

Oon muutaman vuoden halunnut lähteä Puolaan ja kevään aikana olikin lähellä etten buukannut lentoja Gdanskiin. Maa on vielä kuitenkin korkkaamatta, mutta jos ei tänä vuonna, niin otetaan se haltuun sitten 2017. Myös futista olisi kiva mennä tonne katsomaan, koska siellä on varmasti yksi Euroopan fanaattisimmista katsomomeiningeistä.

R – Riika

Riika on lähellä, sinne on helppo matkustaa ja siellä on kaunista. Ehdottomasti vierailemisen arvoinen kaupunki ja kun sinne menee, niin kannattaa myös katsastaa rantaparatiisi Jurmala.

latvia2

S – Savonlinna

Mun syntymäkaupunki ja joka kesän kotimaan matkakohde. Meidän suvun mökki on myös lähellä Savonlinnaa, joten tuolla yhdistyy kätevästi sukulointi, mökkeily sekä kesämeiningit.

savo1

T – Turvallisuus

Halusi tai ei, niin näinä päivinä tulee mietittyä hieman tarkemmin matkakohteen turvallisuutta moneltakin eri kantilta. En silti osaa enkä halua oppiakaan pelkäämään ja kirjoitinkin aiheesta blogipostauksen Pariisin iskujen jälkeen.

U – Uutuudenviehätys

Mä haluan nähdä uusia kohteita, maita ja kaupunkeja. En täysin ymmärrä ihmisiä, jotka matkustavat sadannen kerran Rodokselle enkä itse ainakaan vielä niin haluaisi tehdä. Maailmassa on niin paljon nähtävää ja uusia kohteita, joten miksi tyytyä tuttuun ja turvalliseen?

V – Vuoret

Oli sitten Alpit, kukkulat, näköalatasanteet tai mitä ikinä – mitä ylemmäs pääsee sen parempi. Tai jos ei pääse, niin vuoria on hieno katsella maankin tasalta.

davos7
Suomijuntti paistattelee auringossa.

W – Winnipeg

No tässä joutui jo vähän käyttämään mielikuvitusta 🙂 Wien olisi ollut hyvä vaihtoehto, mutta kun sen mainitsin jo I:in kohdalla, niin mennään sitten Winnipegillä. Kanadalaiskaupunki, jossa Teemu Selänne aloitti NHL-uransa ja jonne Patrik Laine myös suuntaa. Ei ehkä eka paikka jonne Kanadassa haluaisin mennä, mutta ainakin sääolosuhteet ei pitäisi tulla suomalaisille yllärinä.

X – Xie Xie

Kiinaksi kiitos. Ainoa sana jonka osaan. Sitä on hyvä heitellä joka väliin, jos maassa käy.

Y – Yhdysvallat

Oon käynyt Jenkeissä ainoastaan kerran New Yorkissa, joten siellä riittäisi lääniä tutkittavaksi. Joskus täytyy toteuttaa yksi unelma ja lentää Floridaan ja hypätä sieltä Karibian risteilylle.

Z – Zürich

Euroopan kallein kaupunki tuli tutuksi futiksen Eurooppa-liigan finaalireissulla. Lensin Berliinin kautta Zürichiin ja lähdin sieltä junalla Baseliin. Paluumatkalla hengailin kaupungissa viitisen tuntia ja käppäilin pitkin keskustaa, rantaa ja lopulta katselin lintuperspektiivistä kaupunkia Uetlibergin vuorelta. Söin Zürichissä viisi Mäkkärin edullisinta hampurilaista, koska kaikki oikeat ravintolat oli niin suolaisen hintaista 🙂

IMG_2876
Zürich Uetlibergin vuorelta.

Å – Åland

Tämän kesän blogiteemana on kotimaan matkailu ja loman alkajaisiksi lähden tutustumaan Ahvenanmaahan yhteistyössä Visit Ålandin kanssa. Perästä kuuluu!

Ä – Ämpäri

Ämpäri? No niin, Thaimaassa baareissa tarjoillaan Bucketteja eli drinksuja ämpäristä. Niiden ansiosta jengi kadottaa usein älynsä, puhelimensa tai henkensä. Joskus toki voi olla ihan hauskaakin, paitsi seuraavana aamuna.

Ö – Ö

Ruotsalaiset on sen verran yksinkertaista kansaa, että saarikin kirjoitetaan yhdellä kirjaimella. Hittookos sitä, kun pärjää tuollakin. Saaret on kivoja, mä tykkään saarista. Enkä vähinten sen takia, kun ne on meren, järven tai ainakin jonkun lätäköiden ympäröimiä.

 

 

 

 

 

 

2 kommenttia artikkeliin ”Matka-aakkoset Aasta Ööhön

Jätä kommentti