Flunssassa treenaaminen – tyhmintä mitä voit tehdä

Postaus on julkaistu alunperin laamanaama.blogspot.fi -sivuilla 21.9.2014.

Jokainen aktiiviliikkuja tai urheilija tietää tunteen, kun flunssa on iskenyt ja treenaamisesta ei tule mitään. Olo tuntuu usein läskiltä vaikka ei sitä olisikaan, reppu kasvaa vaikkei kasvakaan ja hanuri sekä lihakset roikkuu kuin 85-vuotiaalla mummolla. Itselläni on nyt ollut pientä flunssaa aika tasan kaksi viikkoa enkä oo treenannut tuona aika kertaakaan. Nenä vuotaa, välillä yskittää ja Siwaan käveleminenkin tuntuu puolikkaalta maratonilta. Pumppu hakkaa kuin alanyalaisen yökerhon basso.

Joka päivä sitä miettii, että huomenna mä pystyn jo treenaamaan. Mutta kun aamulla herää ja aivastelee ensin muutaman minuutin, niistää ehkä 9 kertaa tunnissa ja yskii kuin Kummelin perintöä odotellessa -sketsin hahmo, sitä tajuaa että se mun huominen on huomenna. Tai ylihuomenna. Onneks sen nykyään tajuaa, toisin kuin joskus kymmenen vuotta sitten.

Saattoi olla 2004 tai jotain sinnepäin. Pelasin säbää ja joku kusinen Arenaliigan aivan turha matsi lähestyi. Flunssaa puski, mutta mieli teki kaukaloon. Olihan siinä jo viikon verran huilattu ja ajattelin, että kyllä tää tästä, pelaamaan vaan. Ihan varmuuden vuoksi kävin vielä peliaamuna tekemässä salitreenin ja testailemassa fiilistä. Fiilis oli ihan ok, mutta ei millään tasolla sellainen, että tuntisi olevansa täysin kondiksessa.

Sählypeli oli illalla ja vielä päivän aikana puntaroin, että pitäisikö mennä vai ei. Päätin että menen, kun omat pelit (vielä silloin) oli kulkenut hyvin ja olin sen harrastesarjan pistepörssissäkin ihan hyvillä sijoilla. Jos jättäisin pelin väliin, niin saattaisin tippua vaikka pari pykälää ja sehän ei käy päinsä. Matsi tuli ja meni. Olo pelatessa oli ihan allright, mutta matsin jälkeen tuntui, ettei sydämen sykkeet tasannu ollenkaan.

Seuraavana aamuna pumppu hakkasi rauhattomasti ja muutenkin olo oli levoton. Ei jotenkin pystynyt relaamaan yhtään. Räkätautiakin oli vielä. Muutaman päivän kärvisteltyäni päätin mennä lääkäriin ja selitin, että hengästyn helposti ja tuntuu että sydän lyö kovempaa kuin pitäisi. Ei muuta kuin sydänsähkökäyrä EKG-testiin, jossa eri puolille yläkroppaa lämittiin jotain mittareita. Diagnoosi: lievä sydänlihaksen tulehdus ja kuukauden saikku. Jippii!

Tuosta selvittiin säikähdyksellä ja parin kuukauden huilin jälkeen olin taas back in action. Mutta jälkeenpäin mietin, että vaikka kuinka paljon tekisi mieli treenata, niin kannattaa muistaa, että kipeenä se on kaikkea muuta kuin järkevää. Huilaa mielummin kolme päivää tai viikko kuin kaksi kuukautta. Ei susta tule jutilaa vaikka et hetkeen treenaisikaan. Ja sitten kun oot kunnossa, niin sulla on motivaatiota aivan eri tavalla.

Kohta mäkin pääsen taas treenaamaan. Olo on jo sellainen, että jotain kevyttä treeniä pystyisi vetämään. Illalla ehkä lyhyt ja iisi puntti. Hakee vähän tuntumaa ja katsoo mikä meinkinki. Tai sitten huomenna. Tai ylihuomenna. Futistermein tässä ollaan nyt 30 minuutin kunnossa. Yksi juttu on varma, meen vasta sitten kun oikeasti tuntuu siltä, että kroppa kestää ilman jälkitauteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s